LEVYT ei elämää suurempaa

Toni Wirtasen sanoitukset ovat parhaimmillaan kivun ja nautinnon välisellä veteen piirretyllä viivalla, joskin herkimmillään laulu tuo mieleen Neumannin lammasmaiset väristykset.

Apulanta pysyy ja paranoo. Heinolan pojat ovat kasvaneet miehiksi. Se kuuluu ytimekkäässä ja särmässä soitossa. Energiaa ei

mene harakoille, vaan tavara tuutataan tuhdisti kuin tykinpiipusta. Kitarat murisevat asiaankuuluvan metallisesti, epäolennaisuudet on puristettu biiseistä pois. Toni Wirtasen sanoitukset ovat parhaimmillaan kivun ja nautinnon välisellä veteen piirretyllä viivalla, joskin herkimmillään laulu tuo mieleen Neumannin lammasmaiset väristykset. Lätty on kansia myöten tyylikästä ja varmaa työtä.

Apulanta. Hiekka. Levy-yhtiö.

Viisi tähteä.

_______________

Ison levy-yhtiön rattaat tekevät helposti jauhelihaa starasta kuin starasta. Emmi on kuitenkin pitänyt päänsä. Laulu on sielukasta ja

biisinkirjoituskynäkin terävä. Parhaimmillaan Emmi on avausraita Toss me downin kaltaisessa autotallirokissa, mutta hitaammissa ralleissa meno hyytyy ja kuulijalla uhkaa lumpsahtaa uni simmukkaan. Levy on kuitenkin kansainvälisen tason täyttävä kotimainen poptuote. Mielenkiintoisempaa jälkeä saattaisi silti syntyä, jos Emmi laulaisi äidinkielellään. Nyt assosiaatiot ovat turhan amerikkalaisia, mikä laimentaa keitosta.

Emmi. No nothing. EMI.

Kolme tähteä.

_______________

Teleks ei laula dinosauruksista eikä ritareista. Markus Koskisen ja Pepe Johanssonin biisien päänäyttämönä on ihan tavallinen suomalainen lähiö. Siinä on myös pumpun voima. Tähtitaivas on korvattu laskeutuvien lentokoneiden valoilla, ja olohuoneen kaihtimien takana virtaa hiljaa Vantaa. Melodista poppia sisältävä levy on tuotettu niin huolellisesti, että vaarana alkaa jo olla kulmien liiallinen hioutuminen. Teleksissä on silti sutjakkaa substanssia. Itsekoetun oikeudella se kohottaa suomalaiselle radiopopille asetettua rimaa. Teleks antaa siivet.

Teleks. Siivet. Johanna.

Neljä tähteä.

_______________

Landola – nimikin kuin musiikkia, mainosti pietarsaarelainen kitaratehdas itseään aikoinaan. Samaa ei voi sanoa Tyrävyöstä. Punkhenkistä jyystämistä on modernisoitu ripauksella konesaundeja. Tarttuvien hittihokemien suoltaminen Tyrändereillä tuntuu olevan hallussa, mutta tuoreuden viehätys ei kestä yhtä singlebiisiä pitempään. Bändiä vaivaa julmetunmoinen identiteetittömyys, se kuulostaa edelleen aivan liikaa Apulannalta. Ikävä kyllä, niin pelko kuin inhokin tuppaavat kolisemaan kovimmin niissä pahamaineisissa a-luokan elokuvissa.

Tyrävyö. Pelkoa, inhoa & b-luokan elokuvaa. Johanna.

Kaksi tähteä.

_______________

Tuttua ja turvallista tehtynä mainosmiehen kvartsintarkalla vainulla. Jiin ja sähkösaunan uutukainen osoittaa konstailemattomuudellaan ja pyhällä yksinkertaisuudellaan ammattimiesten olevan jälleen astialla. Lauluihin on mystisellä tavalla saatu puhallettuatuoreutta ja laatukäsityön kruunaavat juurevat bluegrass-sävyt. Tässä sitä aitoa villin lännen tunnelmaa, joskin ratsuna toimii supisuomalainen Hulmukkahumma. Karjalainen tallaa rokin loistavaa polkua varmoin askelin. Ei siis elämää suurempaa, muttei paljon pienempääkään.

J. Karjalainen Electric Sauna. Valtatie. Poko Rekords

Neljä tähteä.

_______________

Timo Forss

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu