Levyt

Lukuaika: 3 minuuttia

Levyt

Levy-arvioissa Edukehäkettunen & DJPP, Another Sinking Ship, Abdullah Ibrahim & Slummien miljonääri -elokuvan soundtrack.

Hauskinta räppiä eva

Nyt oli päässyt käymään niin hassusti, että Voiman toimitukseen tulvivien levypinojen alimmaiseksi oli epähuomiossa päässyt hautautumaan 2008 julkaistu Edu Kehäkettusen ja DJPP:n yhteisjulkaisu Hyvän olon konsultit. Koska levy on jäänyt monessa mediassa vaille ansaitsemaansa huomiota, koen velvollisuudekseni levittää huumori-informaatiota.

Olen aina arvostanut kaikkia konsultteja tosi paljon, siis lähinnä mustan huumorin merkeissä. Mielestäni lähes kuka tahansa hyvillä puhelahjoilla ja pokerinaamalla varustettu henkilö voi ryhtyä konsultiksi. Ja hyviä puhelahjoja ja kovaa pokkaa arvostan yli monen muun asian. Varsinkin Edu Kehäkettunen vaikuttaa olevan näissä asioissa lähes suurmestari. Biiseissään mies pystyy muuntautumaan uskottavasti roolista toiseen, samalla kuitenkin tietyn taustavireen säilyttäen.

Artistit ovat laatineet kotimaisen räp-skenen laadukkaimpien musaraitojen päälle todella hauskaa ja samalla lyyristä ja paikoitellen jopa ihmisluonnosta havaintoja tekevää, oivaltavaa räppiä. Parhaiten toimivat Karvattomat Koirat (vierailijana Asa), Saanks Mä Murista Sun Muffinssiin (vierailijana Stig Dogg) ja tietysti netissäkin supersuosittu Kullii, joka on väännös lahtelaisen mainstreamräppärin Cheekin biisistä Liiku. (JV)

Edu Kehäkettunen & DJPP: Hyvän olon konsultit. Monsp Records 2008. Viisi tähteä.

_______________

Tyylikästä punkkia

Tampereelta tuleva Another Sinking Ship (tuttavallisemmin ihan ASS vaan), soitti ensimmäisen keikkansa vasta kaksi vuotta sitten, mutta kokeneiden punkmuusikoiden muodostama uusiobändi on julkaissut jo toisen tyylikkään musapaketin. Works Well in a Crowded Area -eepeetä seuraava pitkäsoitto Legacy todistaa bändin olevan valmis perinteisille Euroopan-kiertueille jo tässä vaiheessa.

En voi olla mainitsematta, että bändin musasta tulee mieleen monin paikoin saman levy-yhtiön I Walk the Line ja jo enemmän tai vähemmän edesmennyt Wasted. Sitä ei kuitenkaan millään muotoa voi Assille laskea miinukseksi. Parhaiten levyn kappaleet niittaa yhteen nimikappale Legacy, joka tarjoaa perinteisen punkrock-kompin päälle kauniita kitarariffejä. Rauhallisempien lauluosuuksien seurana toimivat erittäin hyvin taustalaulajan aggressiivisemmat huutorykäisyt.

Kun levylle on kelpuutettu vain yhdeksän biisiä, takaa ratkaisu samalla myös sen, että materiaali pysyy alusta loppuun tasaisen laadukkaana. Arvostan. (JV)

Another Sinking Ship: Legacy. Combat Rock Industry 2008. Neljä tähteä.

_______________

Ihmemies Afrikasta

Jokaisen hyvän jazzpianistin velvollisuutena on tehdä ainakin yksi soololevy. Abdullah Ibrahimilla tämä on jo ties monesko.

Kapkaupungissa syntynyt Adolph Johannes (Dollar) Brand muutti nimensä islamin uskoon kääntyessään vuonna 1968 Abdullah Ibrahimiksi. Kuusikymmentäluvun puolestavälistä lähtien hän on asunut Sveitsissä, Britanniassa, uudelleen Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, Saksassa. Maailmankansalainen.

Klassisen soittokoulutuksen saanut Ibrahim oli kiinnostunut perinteisestä afrikkalaisesta ja uskonnollisesta musiikista. Hänen säveltämänsä Mannenberg nousi apartheidin vastaisen liikkeen keskeiseksi kappaleeksi 1970-luvun lopulla.

Jo nuorukaisena hän syttyi jazziin merimiehiltä hankkimiensä levyjen innoittamana ja levytti trionsa kanssa ensimmäisen eteläafrikkalaisen jazzlevyn vuonna 1960. Erityisen suuren vaikutuksen häneen olivat tehneet Duke Ellington ja Thelonious Monk. Ainakin Ellingtonin kohdalla tuntemusten tiedetään olleen molemminpuolisia.

Senzo on japania ja tarkoittaa esivanhempia, edeltäjiä ja syntyperää. Tällaisesta sitä voi etsiä: valtameri, joki, ilta, haapa, sumu, mietiskely, Afrikan lapset, äiti, Coltrane… Kaunista ja runollista – kuin Chopin! Tämän flyygelin katveessa on hyvä olla. (PL)

Abdullah Ibrahim: Senzo Intuition 2008. Viisi tähteä.

mainos

_______________

Musiikki tekee elokuvan

Hyvä musiikki voi pelastaa huonon leffan. Hyvästä elokuvasta se voi tehdä mahtavan. Slummien miljonääristä musiikki teki nimenomaan mahtavan. Intialaisen yhteiskunnan kipupisteet kartoittava elokuva asettaa vastakkain Haluatko miljonääriksi -visailussa Lasse Lehtisen veroisen niljakkaan juontajan ja slummien kasvatin. Elokuva ja sen soundtrack puolestaan asettavat rinnakkain Intian kastittomat köyhät ja Sri Lankan tamilit. Intian ongelmien ääniraidaksi on löydetty tamilimuusikon kappale.

Yhdessä elokuvan avainkohtauksessa taustalla pauhaa taiteilijanimellä M.I.A. tunnetun Mathangi Arulpragasamin kappale Paper Planes. Musiikissa ja kuvataiteessa poliittista sisältöä popkulttuuriin sotkenut taiteilija käy kappaleessa läpi paperittomien liikkeitä rajojen yli sekä rikkaiden ryöstämistä ja muita tulonjakomenetelmiä.

Vaikka tämä Clashin Straight To Hell -biisin riffin ympärille rakennettu kappale julkaistiin pari vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa, se sopii saumattomasti kohtaukseen. Se, että kappale on rakennettu Clashin klassikon ympärille antaa sille entisestään syvyyttä. Straight To Hell tarttui työttömyyden, maahanmuuton ja Vietnamin sodan synnyttämiin ongelmiin.

Intialaisen A.R. Rahmanin pääosin säveltämä soundtrack voitti Golden Globe-, Bafta- ja Oscar-palkinnot. Oscar-ehdokkaana oli myös M.I.A. saman soundrackin kappaleesta O… Solay, mutta harmillisesti palkinnon jakajille sattui virhe ja he jättivät huomioimatta levyn parhaan osan. (JT)

Slumdog Millionaire ost. Universal 2009. Viisi tähteä.

_______________

Pertti Laesmaa, Jari Tamminen & Jukka Vuorio

  • 9.9.2009