Levyt

Parhaimpia raitoja ovat eka ja seiska, joissa liikutaan veden, meren ja aaltojen virvoittavassa äänimaailmassa, karibialaisissa tunnelmissa ja tuoksuissa.

Pehmoelektrojazzia

Ruotsalaisduon kolmas albumi saa potkua vierailevista artisteista kuten norjalaisesta trubaduurittaresta Ane Bruunista. Hän hoitelee vokaalit ja konsonantit järjestykseen melankolisvoittoisella ensimmäisellä raidalla Koop Island Blues. Yukumi Nagano puolestaan vierailee reippaassa, 30-luvulta maistuvassa kappaleessa Come to Me sekä viileässä biisissä Whenever There Is You.

Parhaimpia raitoja ovat eka ja seiska, joissa liikutaan veden, meren ja aaltojen virvoittavassa äänimaailmassa, karibialaisissa tunnelmissa ja tuoksuissa. Uutena instrumenttina on marimba, joka kilahtaa ajoittain.

Järisyttävistä, maailmaa mullistavista sanoituksista tai sävelmistä ei ole kyse. Kevyttä, jazzahtavaa poppia tai popahtavaa jazzia, miten vain. Välillä svengaa aika lailla. Menee joskus, vaikka silloin kun tanssittaa. (MKJ)

Koop: Koop Islands. Superstudio-Diesel/Playground 2006. Kolme tähteä.

_______________

Takaisin kotiin

1980-luvulla maailmalla hyvin suosittu romanibändi Gipsy Kings julkaisi pari vuotta sitten albumin Roots (2004). Aikaisemmin poplistojen ja diskohittien kärkinimi palasi juurilleen.

Uusin albumi Pasajero on sen jatkoa. Poissa ovat tehosteet ja elektroniikka, jäljellä akustinen mustalaiskitara ja flamencorytmit. Paikoitellen kuulee myös kuubalaista kitaraa, reggaeta ja arabialaisia rytmejä. Viides raita on cover-versio latinokappaleesta Chan Chan.

Albumin autenttista alkuperäisleimaa vahvistaa mustavalkoinen kansikuva, jossa bändi istuu niityllä keskellä kesäpäivää. Albumin nimi Pasajero eli matkustaja voisi viitata paitsi romanien vanhaan elämäntyyliin, yhtä lailla heidän musiikkiinsa: matkan varrelta musiikkiin on tarttunut aineksia sieltä ja täältä, eikä romanialkuperä siitä himmene yhtään. (MKJ)

Gipsy Kings: Pasajero. Sony BMG 2006. Neljä tähteä.

_______________

Eläköön finno-ugrilaiset

Unkarista tulee loistavaa musiikkia, jokavuotiset Unkarin-vierailuni päätyvät poikkeuksetta tolkuttomiin levyostosorgioihin. Kertaalleen pääsin ylimääräiseen syyniinkin lentokentällä, kun tullimiehet ihmettelivät hankkimiani levyjä. Tai ehkä se oli se yhdeltä mustalaiselta ostamani matkalaukku, johon levyni oli ahdettu.

Viime vuonna muisteltiin Unkarin vuoden 1956 kansannousua, jonka jälkimainingeissa Suomeen päätyi myös pala unkarilaista musiikkia, Szilvayn veljekset. Heidän lisäkseen myös suvun jälkikasvu on rikastuttanut musiikkikenttäämme, ajankohtaisimpana edustajanaan Réka Szilvay, tuore Sibiksen professori. Hän julkaisi hiljattain levyllisen kansakuntien murroksen keskellä 1920-luvulta sävellettyä klassistamusiikkia.

Jopa jazz-vaikutteilla ryyditetty -klasari pistää vakavasti miettimään omia prio-riteetteja, pitäisikö panostaa enemmän klassiseen? (JT)

Réka Szilvay & Christoph Berner: The Roaring Twenties. Alba 2006. Viisi tähteä.

_______________

Iloista kurjuutta

Kun vuonna 2005 kiipesin Käpylän edesmenneen keikkapaikan Vuoritalon jyrkkiä portaita kohti jälleen yhtä punkkikeikkaa, oli bändin nimi Blossom Hill etukäteen aiheuttanut minussa vastareaktion, koska se mielestäni viittasi epäilyttävästi johonkin taidehomoiluun.

Ei sillä, että siinä sinänsä mitään vikaa olisi, mutta sen aika ja paikka on ihan jossain muualla kuin Vuoritalon punkkikeikoilla. No, onneksi olin väärässä. Blossom Hill on punkrockissa Suomen kärkikaartia ja meininki lavalla ja levyllä on kova. Bändin punkmusiikki kuulostaa erittäin tarmokkaan iloiselta, mutta sanoituksiin tutustuessa käy selville, että laulaja-sanoittaja Toni Kettinen suhtautuu ympäristöönsä melkoisella epätoivolla.

Ja kyllä, on tosiasia, että kovinkaan moni ei voi Blossom Hilliä kuunnellessan olla ajattelematta Green Dayn vuoden 1994 läpimurtolevyä Dookie monessakin mielessä. (JV)

Blossom Hill: Maximizing the Misery -ep 7”. Stoneheart Production 2006. Viisi tähteä.

_______________

Ryytynyt landolaan

Olen leipiintynyt kitaraan instrumenttina. Sähköiseen ja akustiseen tasapuolisesti. Kyllästyminen johtunee tunteesta, että tuota sinänsä mainiota instrumenttia käytetään loputtomasti itseään toistavalla tavalla, kliseisesti ja kaikki tuntuu jo ennen kuullulta.

Erityisesti olen aina karsastanut sähkökitaraa jazzissa ja funkissa. Voi Jeesus että leipii, kun muuten mainion fiilistelyn päälle on liimattu tilu-lilu-kitarointia, joka ei istu kokonaisuuteen ja hivelee ainoastaan muusikon egoa eikä kuuntelijan korvia. Mutta, näin sitä taas tuli todistetuksi, että olen erehtyväinen kuin lehmä märehtiväinen. Raoul Björkenheim, tuo maan mainioin kitaristi on yhdistänyt voimansa Junnu Aaltosen, Iro Haarlan ja UMOn kanssa ja porukalla loihtinut mahtavan paketin kitaralla ryyditettyä free-fuusio-jazzia, jossa kerrankin kitara on loihdittu kiinteäksi osaksi teosta, eikä ainoastaan krumeluuriksi pinnalle.

Ehkäpä tykkäänkin kitaroinnista. (JT)

UMO With Juhani Aaltonen, Raoul Björkenheim & Iro Haarla: The Sky Is Ruby. TUM 2007. Neljä tähteä.

_______________

Parempi ja myöhään

Alkuvuoden merkittävin hip-hop-levy julkaistiin jo tammikuun ensimmäisenä klo 00.00 ja minä myöhästyin junasta. Yhteiskunnallinen, sekä Yhdysvaltain sisä- että ulkopolitiikan kimppuun hyökkäävä Liberation-levy tarjoaa Talibin Kwelin lyriikoita parhaimmillaan, vihaisena ja terävänä, Madlibin rosoisen tuotannon kruunatessa pakettia.

Harvoinko on kuitenkaan ottanut päähän niin ruhtinaallisesti kuin silloin kun huomasin että nämä kaksi lib-herraa pyöräyttivät levyn vain ja ainoastaan ilmaisjakeluun nettiin viikon ajaksi. Ja tämän siis huomasin tuon viikon jo mentyä.

Hädän hetkellä avukseni kuitenkin riensi ystävä rakas, joka kokeneena Ebay-shoppailijana löysi alta aikayksikön netistä kopion levystä ja johan kusti polki sen perille. Varovaiset lupaukset vihjailevat mahdollista virallista julkaisua loppuvuodesta, kaikki siis kärppänä uutisia seuraamaan. Sitä odotellessa minun ei kuitenkaan tarvitse itkeä tihrustaa. (JT)

Talib Kweli & Madlib: Liberation. Blacksmith Music, 2006. Neljä tähteä.

_______________

Maria-Kaisa Jurva, Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu