Levyt

Levyarvioita.

Niin hyvää ettei kestä!

Jos haluat tietää, mitä on uusi kansanmusiikki (ja mitä se parhaimmillaan on!) tartupa Kirjavan linnun juuri julkaistuun akustiseen debyyttiin Kirjava lintu. Tässä on tultu pari valovuotta on-neidolla-punapaula- tilutuksesta omaäänisyyden suuntaan. Kirjava lintu ei kuitenkaan sorru tehdyntuntuisiin ”tässä-yhdistämme-jännästi-kansanmusiikin-jazziin”- ratkaisuihin.

Raikkaista sävellyksistä vastaavalla yhtyeen harmooninsoittaja Juha Kujanpäällä on kyllä sormensa pelissä myös muun muassa jazzin suunnalla, mutta koulutus tuskin yksistään riittäisi tekemään musiikista nerokasta ja herkullista.

Ajattelun ystäville levyjen lyriikat ovat helmiä. Suomalaisista runoilijoista eniten on hyödynnetty Helvi Hämäläistä, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 100-vuotta. Jo sen vuoksi levy on pilvi, tulinen pölypyörre, paratiisipäivä ja veripunainen lintu. (TK)

Kirjava lintu: Kirjava lintu. Kiima-levyt 2007. Viisi tähteä.

_______________

Taas kulttuuriteko muualla!

Kun John Coltranen historiallinen Helsingin konsertti ilmestyi levyllä, Yleisradio veti lehtitiedon mukaan herneen nenään. Taltioinnin oikeudet kun nimittäin omistaa Yle. Julkaistun taltioinnin 50 vuoden suoja-aika päättyy vasta vuonna 2011, eli Ylellä olisi ollut yksinoikeus pitää sitä omissa jemmoissaan vielä jokunen vuosi. Kauheeta!

Monterey Jazz Festival heitti juuri maailmalle hyvän sarjan julkaisemattomia konsertteja. Mukaan mahtuu Milesiä, Dizzyä, Vaughania, Monkia ja Satchmoa. Samanlaisen tempun ovat tehneet BBC ja muutkin. Antaa Ylen vaan vartioida arkistojaan kuin Supo kassakaappiaan.

Milesin toisen suuren kvintetin syntyajoilta, jolloin George Coleman vielä soitti saksofonia ennen Wayne Shorterin kuvioihin tuloa, on tähän mennessä löytynyt kaksi hulppeaa konserttikoostetta. Miles oli luomassa taas itseään täysin uusiksi, raivoisammaksi.

Antibesin konsertista Miles oli itsekin niin tohkeissaan, että soitti konserttilevyn koepainoksen oman kappaleensa lähes puhki. New Yorkin Philharmonic Hallin ”My Funny Valentine” on live-jazzin legenda. Tämä Montereyn konsertti solahtaa kevyesti kolmanneksi joukkoon. Sijoitan levyn koko Milesin tuotannon eliittiin.

Ja se on aika paljon se. (PL)

Miles Davis Quintet: Live At The 1963 Monterey Jazz Festival. MJF Records 2007 Viisi tähteä.

_______________

Hello you homohitlers!

Se oli muistaakseni vuoden 2003 Provinssirockissa kun näin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Eläkeläisten keikan. Silloin bändi soitti 24 tuntia putkeen humppaa.

Olen toiminut satunnaisesti matkaoppaana eri puolille Eurooppaa suuntautuneilla bussireissuilla. Kaitsemissani busseissa on kuunneltu lähes pelkästään Eläkeläisiä. Se on luonut täydelliset olosuhteet sekoilun ytimeen, kuten bändi itsekin sanoo. Eestiläisille bussikuskeille on tasaisin väliajoin käyty huutamassa ”Music! Volume! Alcohol!”.

Huonoa käytöstä, jota uskoisin bändin kuitenkin arvostavan.

En tiedä minkälainen ihminen voi olla hymyilemättä kuunnellessaan sellaisia kappaleita kuin ”Humppaa Suomesta”, ”Elän Humpalla”, ”Täällähän on tanssit” ja ”Viinaa Hanuristille”. Ei ainakaan minunlaiseni.

Hienointahan tässä on se, että kun kahdettakymmenettä kertaa biisejä kuunnellessani tasan tarkkaan tiedän mitä siellä sanoituksissa sanotaan, niin silti kun se hassu juttu tulee hymy leviää tähänkin pärstään. (JV)

Eläkeläiset: Humppakonsertto -cd. Stupido Records 2007. Viisi tähteä.

_______________

Mestizo

Manu Chaon kolmas sooloalbumi sitten kuuteen vuoteen, La Radiolina on tuttua tavaraa. Musiikillisesti siinä ei ole mitään uutta, sillä Manu Chao toistaa itseään. Mutta mikä ettei, jos se toimii.

Albumin biisit tunnistaa manuchaomaisesta eri tyylien ja rytmien sekoittelusta sekä riehakkaista tempovaihteluista, normaalitahtisesta kohti hysteeristä kaasuttelua. Lyriikkapuolelle on tullut yksi uutuus, italian kieli, mutta teemat ovat vanhat tutut: elämän pääväylät, siis rakkautta ja politiikkaa punkin, reaggen, rumban, mutta myös afrikkalaisten ja meksikolaisten rytmien tahtiin.

Melodiat ja tekstit ovat loppujen lopuksi melko yksinkertaisia, minkä ei tarvitse olla huono asia. Albumista ei voi olla pitämättä. Jep, Manu Chao on entisensä. 50 ikävuotta lähentelevää pientä suurta miestä ei vielä väsytä. (MKJ)

Manu Chao: La Radiolina. Warner Music 2007. Viisi tähteä.

_______________

Tämä ei ole dokumentti

Viime vuosien dokumenttibuumin myötä verkkokalvoilleni on piirtynyt monta dokumentiksi nimettyä teosta, joiden dokumenttiutta olen pohtinut ristiriitaisin tuntein. Tätä määritelmäskeptisyyttäni ei tulisi kuitenkaan ottaa vastaan viestinä, että en olisi nauttinut näistä hieman arveluttavista teoksista. Sekavin tuntein katselen myös Sigur Ros -yhtyeen Islannin kiertueesta kertovaa Heima-dokumenttia. Kaikki materiaali on kyllä ihan aidoissa paikoissa kuvattua ja haastattelutkin tuntuvat vilpittömiltä, maisemat ovat hurjan kauniita ja eittämättä menevät konserttitaltioinnit ovat viihdyttäviä, mutta ehkä tämä kuitenkin on tyylillä työstetty musiikkivideo.

Hieno sellaisenakin. (JT)

Sigur Ros: Heima dvd. EMI 2007. Neljä tähteä.

_______________

Tuttuuden taakka

Jos Suomessa ei olisi Tommi Liimattaa, Kauko Röyhkää ja A.W. Yrjänää, niin Avaruuden ikkuna voisi olla ihan ok. Ehkä levy kuitenkin toimii sellaisilla neitseellisillä mielillä, joiden herkin teini-ikä tai varhaisaikuisuus kului jossain ihan muualla, kaukana absoluuttisista nollapisteistä, jäisen synkeistä korpikonnuista ja iltaan hehkuvan baarin huurteisesta ikkunasta.

Tuttujen, ja rakkaiden, maneereiden kerran jämähdettyä kaikumaan korvakäytäviini ei auta, vaikka Myllykankaan sävellykset ja bändin soitto onkin hiottua, tarkkaa, raflaavaa, ammattimaista. Ja sitten kun vielä sekin, että liian viilatussa henki ei kulje. Se laskelmoi. (TK)

Avaruuden Ikkuna – Uusi Maailma. Ei-No Records. Kaksi tähteä.

_______________

Marja-Kaisa Jurva, Teija Kaarakainen, Pertti Laesmaa, Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu