Levyt

Arvostelussa viisi viiden tähden levyä, yksi kolmen tähden ja yksi neljän tähden levy!

Musiikillinen ilopilleri

Newyorkilaisen latinofunkki-kollektiivin Yerba Buenan uusin albumi Follow Me on valikoima aikaisempien President Alien (2003) ja Island Life (2005) -levyjen parhaimmistoa. Bändin venezuelalaissyntyinen tuottaja ja kitaristi Andres Levin on ammentanut Nigerian afrobiitistä, hiphopista, motown soulista ja Lähi-idän rytmeistä yhdistellen niitä bändin afro-kuubalaisiin juuriin, kuten rumbaan, cumbiaan ja boogaloohon.

Albumin vierailevat artistit tuovat lisäpontta: kuubalaiset räppärit Orishas, espanjalainen flamencotaituri Diego ”El Cigala”ja vaikkapa tuo villi ja mainio ”sekamelska”, Gogol Bordello nimeltään. Biisissä Bla Bla Bla kuuluu sämplättyä G. W. Bushia.

Aivan varmasti Yerba Buenan pojat ja tytöt uskovat musiikin tervehdyttävään ja positiiviseen vaikutukseen. Keskiaukeamalta aukeaa viesti: ”Music has no enemy”. (MKJ)

Yerba Buena: Follow Me. Bonnier Amigo 2007. Viisi tähteä.

_______________

Paluu saunareissulta

Totaalikieltäytymisestä vankilatuomion istumassa käynyt Iso H on saanut ulos ensimmäisen sooloalbuminsa. Uusi levy on täynnä yhteiskunta-analyysia sovitettuna meneviin Rähinä Recordsin artisteille tyypillisiin biitteihin. Kärjistettynä entinen ”heruuks” ja lätkäbiisimeininki on siis muuttunut melkoisesti, ja hyvä tietysti niin.

Iso H:n kohdalla ei kuitenkaan voida puhua yhtäkkisestä silmien avautumisesta yhteiskunnan epäkohdille. Mies riimitteli jo vuonna 2000 ilmestyneellä Fintelligensin debyyttialbumilla Renessanssi, että ”Kansanvalta on vain suuren luokan huiputus/haistakaa vittu kansanedustajat ja hallitus”.

Puolen vuoden kakusta, joita joskus saunareissuiksikin kutsutaan, on kuitenkin jäänyt miehen artistin uran ja taiteellisen ilmaisun kannalta oletettavasti tärkeitä muruja hampaankoloon.

Vallankumousromantiikkaa ja -retoriikkaa ahkerasti käyttävä konsonantti on parhaimmillaan biisissä Vapaus, jossa kerrotaan ”Mä oon tosissani, tää on todellista/jos luulet olevas vapaa, pako ei oo mahollista/Voit laskee lampaita, mut et näe unta/pyramidihuijaukset kiellettyi, paitsi tää yhteiskunta”.

Iso H:n musiikki on hieno paketti tyylikkyyttä ja tiedostavuutta aina levynkansitaidetta myöten. (JV)

Iso H: Lähelle on pitkä matka. Rähinä Records/Hki 80 2007. Viisi tähteä.

_______________

Hyvän maun rajoilla ja yli

Yllätyksiin ei koskaan kyllästy. Stig Doggin toinen pitkäsoitto Stigidilaatio parodioi mehukkaasti hip-hop-kulttuurin äijäilyä ja onnistuu jopa enemmän kuin yllättämään: Stigi hämmentää, iljettää, saa kuulijan kieriskelemään myötähäpeässä ja oudolla tavalla riemastuttaa.

Katu-uskottavalla ghettoenglannilla virtaavia rap-lyriikoita ei ole syytetty liiasta poliittisesta korrektiudesta. Pullistelun naurettavuus tulee kuitenkin kunnolla esiin vasta suomeksi esitettynä. Punavuoren R. Kellyn amisviiksien alta pulppuava pikkutuhma riimittely tunkeutuu tajuntaan ja saa aikuisenkin naisen punastumaan, kun samansisältöistä chicagolaisversiota voidaan käyttää meillä sujuvasti vaikkapa ostoskeskuksen taustamusiikkina.

Testosteronintuoksuisen gangstafunkin ohella Stigidilaatio esittelee myös herkemmän Stigin, miehen, joka nöyrtyy kotiväkivallan edessä ja kertoo avoimesti rakkaudestaan sporakuskiin. Se jos mikä on aidosti miehekästä. (MM)

Stig Dogg: Stigidilaatio. Muumuu 2007. Kolme tähteä.

_______________

Kuka tukisi artistia?

Olen joskus toisaalla ihmetellyt, miksi suurin osa musiikkitaiteilijoista haluaa tehdä taidetta, joka kertoo lähes pelkästään rakastamisesta ja tietenkin rakastamisen vaikeudesta. En ihmettele enää.

Kun artisti kerran julkisesti aukaisee suunsa ja sanoo, että ihmisoikeudet ovat ihan hyvä hommeli ja ettei eläimiä tulisi ihan turhaan kiusata, niin loputon on se kansalaisjärjestöjen määrä jotka pyytävät keikalle vastustamaan tai tukemaan sitä sun tätä. Eikä palkaksi ole tarjolla kuin kilometrikorvaus ja hyvä mieli siitä, että sai olla tukemassa hyvää asiaa vaikka ei ehkä olisi ihan selvillä päätyivätkö ne tukikeikan rahat koskaan sinne Palestiinaan saakka.

Harvoin artisti on niin rehellinen, että myöntää levyn saatekirjeessä tehneensä edellisen ja uusimman julkaisunsa siksi, että saisi vuokrat maksettua ja siinä sivussa ehkä netti- ja puhelinliittymätkin taas auki. Tukikeikoilla esiintyvät starat ansaitsevat edes sen verran kiitosta, että levyt ostetaan eikä polteta kaverilta tai imuroida netistä.

Stenkan uusin julkaisu on kuin kädenojennus miehen musiikin ystäviä kohtaan. Mukana on 20 biisiä, jotka on aiemmin julkaistu vain sinkuilla, ep-levyillä, kokoelmilla tai muiden artistien levyillä. Mistään hittikimarasta ei siis ole kyse vaikka sellaisellekin varmasti Steenin tapauksessa tilausta olisi.

Biisimateriaalia on vuodesta 2001 lähtien aina kuluvan vuoden julkaisuihin saakka. Markkinatalous tuntuu ahdistavan Lampelan Seppoa koko levyn ajan enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän. (JV)

Steen1: Ajatusrikoksia. Monsp Records 2007. Viisi tähteä.

_______________

Trane Stadissa

Tasan neljäkymmentä vuotta sitten taivaaseen noussut fonin messias ilmestyi jälleen. Ja veti vielä Suomenkin kuviin. Juuri tällä hetkellä jazzkansa ympäri maailmaa etsii korviinsa tätä Helsinki-plattaa kuullakseen taas maestron ääniviipaleita (sheet of sounds), raivokkaan nopeita sointujen vastakkainasetteluja, joista luodaan saumaton musiikkikudos.

Milesin ja Tranen tiet erosivat kevään 1960 Euroopan-kiertueen jälkeen. Noista konserteista on nykyään saatavilla jo tosi kattavasti matskua. Nyt tässä tulee bonuksena vielä 1.4.60 Düsseldorfin konsertti, joka oli sikäli erikoinen, ettei Miles jostain syystä siinä esiintynyt. Trane vetää siis esimerkiksi Walkin’in -biisin Kellyn, Chambersin ja Cobbin kanssa nelisteen.

Kulttiksella Trane skulaa samalla kokoonpanolla kuin kolme viikkoa aikaisemmin Village Vanguardissa, eli Eric Dolphykin on mukana. Minä missasin iästäni johtuen koko tapauksen. Olin silloin pahimmassa styylausiässä. Tranen opetuslapsi ja nykyään samassa osoitteessa vaikuttava Seppo Rannikko (sama tyyppi, joka soittaa sen jännän tenorisaksofonisoolon Olavi Virran Hopeisessa kuussa) oli kuitenkin paikalla ja tapasi mestarin: ”

Yllättäen konsertin jälkeen havahduin, kun Coltrane odotti yksin ulkosalla taksia. Menin juttusille, soitin hänelle taksin ja tiedustelin samalla: ”Mitä suukappaletta ja kielenvahvuutta Te käytätte?” johon John Coltrane vastasi:”Five and five!”, eli tarkoitti vitosen aukkoa ja vitosen kieltä.”

Tuona marraskuun iltana Kulttis ja Sturari saivat jälleen todistaa mieleenpainuvia ja merkittäviä hetkiä. (PL)

John Coltrane Quintet: The 1961 Helsinki Concert, Gambit Records 2007 Viisi tähteä.

_______________

Äärimmäinen kritiikki

Maya Arulpragasam, taiteilijanimeltään M.I.A., sai viime vuonna melkoisen kritiikin Yhdysvaltain rajaviranomaisilta. Mayaa ei laskettu maahan hänen yritettyään palata kiertueelta kotiinsa New Yorkin Brooklyniin.

Sri Lankasta lähtöisin oleva muusikko vietti nuoruutensa Lontoossa, äitinsä kanssa maanpaossa. Elo synnyinmaassa oli käynyt vaarallisesti M.I.A:n isän aktiviteettien johdosta, tamilitiikerisissi perheessä voi olla riskitekijä naisille ja lapsille.

Sissi isänä ja kiertolaiselämä kuuluvat myös M.I.A:n musiikissa. Tuore Kala-albumi on ensikuuntelemalta lähes toivottoman kaoottinen sekamelska läntistä elektronikaa ja hip hoppia, maustettuna brasilialaisilla, puertoricolaisilla, intialaisilla ja jamaikalaisilla mausteilla. Kuitenkin muutaman kuuntelukerran jälkeen tämä sekamelska ui ihon alle yllättäen ja täysin vastustamattomasti. Sen jälkeen onkin valmis keskittymään sanoituksiin, joissa sivutaan sotaa, köyhyyttä ja laitonta siirtolaisuutta, pop-tyhjänpäiväisyyksiin yhdistettynä.

Onneksi Mayakin pääsi lopulta kotiinsa viime heinäkuussa. (JT)

M.I.A.: Kala. XL, 2007. Neljä tähteä.

_______________

Lähentelee täydellistä

Lyra All Stars & Johanna Iivanainen vastasivat kesäloman uusista musiikkituulista – mikä olisikaan sopinut paremmin laulujen sanoituksiksi kuin Aaro Hellaakosken luontoa tutkailevat runot.

Välillä sanoituksien kautta häivähtää mielessä Leino ja Loiri, mutta levyn jatsahtava ja viimeistelty soitanta yhdistettynä latinopoljentoon pitää häivähdyksen kaukana. Aluksi levy vieraannuttaa, mutta sitten modernistinen ote sanoissa ja soinnuissa alkaa miellyttää ja innostaa.

Hetkittäin saavutetaan todella komeita tasoja: ”Olen hohto männikön pilarikyljissä tuolla, olen pursujen väkevä huoku aavalla suolla, ja ruohikon autuus, perhosen siipi tuo, joka äsken katkesi lemmittynsä luo, olen kaikki, jotka nyt, tänä hetkenä, tahtovat kuolla. Suviyö, satu surmana rintaan! Pian pöllö jo lyö kumistintaan.” (KJ)

Lyra All Stars & Johanna Iivanainen: Satakieli. Lyra 2007. Viisi tähteä.

_______________

Maria-Kaisa Jurva, Kimmo Jylhämö, Pertti Laesmaa, Mira Mäkiranta, Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu