Levy, joka vainoaa pitkään

Lukuaika: < 1 minuutti

Levy, joka vainoaa pitkään

Arvostelussa Yonan & orkesteri liikkuvien pilvien levy Vaikenen laulaen.

Kansallisromanttisia tyylejä, melankolisuutta ja reggae-soundeja yhdistelevä laulaja-lauluntekijä kertoo avaavansa toisella tulokkaallaan aiheita, joista hänen on ”mahdotonta puhua, mutta helpottavaa laulaa”.

Esikoislevyn tavoin tämä koukuttaa välittömästi. Vahvuudeksi nousevat jälleen kerran eri musiikkilajien ja soitinten rikkaus sekä Yonan uskottava ote musiikkiinsa. Orkesteri on aivan huikean taidokas ja jousisovitusten kaunis sointi saa aikaan kylmiä väreitä. Kun tämä yhdistetään laulajan omaperäiseen ja vangitsevaan ääneen, on kuuntelukokemus täydellinen.

”On mun mieleni vihdoinkin tyyni, siellä kurjet laulaa minut tunnistaen, niin kuin tietäisi paluuni syyn”, laulaa Yona. Tuntemus on samanlainen, kun istuisi laiturinnokassa nähden vain kirkkaan sinisen taivaan. Aistit äärimmillään, haistaen ja maistaen koko maailman.

Biisit ja niiden sanat jäävät soimaan mielen sopukoihin pitkäksi aikaa. Samankaltaisen musiikkielämyksen toivoisi kokevansa useamminkin.

Yona & orkesteri
liikkuvat pilvet:
Vaikenen laulaen.
Timmion Records 2011. Viisi tähteä.

Reetta Huusko

  • 31.5.2011