splash_image.jpg

Lepakot yössä

Detektori auttaa bongaamaan taajama-alueen lepakoita.

Tampereen Arboretumissa kuutisenkymmentä ihmistä odottelee illan hämärtymistä elokuun lopulla. Puoli kymmeneltä on alkamassa lepakkoretki, viereisessä Hatanpään kartanossa on tosin juhlat jo käynnissä.

”Ei lepakoita häiritse ihmisten äänet”, Jere Nieminen toteaa. Nieminen on toinen lepakkoretken oppaista Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksestä.

Yleisö koostuu lähinnä aikuisista, mutta mukana on myös lapsia. Kaikki tähyilevät taivaalle. Hämärässä lepakoita on kuitenkin lähes mahdotonta bongata ilman niiden suuntaa ilmaisevaa detektoria. Laite muuttaa lepakoiden ultrakorkeat äänet ihmiskorvin kuultaviksi.

”Lepakon ääni kuulostaa vähän maiskutukselta. Siitä tulee sellainen ihan kirkas naksutus. Ääni tulee lepakon kaikuluotaushuudoista”, Nieminen selittää.

Yleisö vaeltaa pitkin puistoa, mutta detektorit rapisevat vain kun ihmisten avainniput kilisevät taskuissa.

”Olisiko yksi lepakkotutkija sairastunut vesikauhuun”, Mervi Myyrä, toinen illan oppaista muistelee. Elossa olevia lepakkolajeja tunnetaan yli tuhat ja niistä kolme lajia saattaa imeä verta. Verivampyyreita tavataan Meksikossa ja Keski-Amerikassa.

Hatanpäällä olisi mahdollista nähdä ja kuulla Suomen taajamissa yleisintä lepakkoa, pohjanlepakkoa, sekä viiksi- ja vesisiippoja.

”Viiksisiipat viihtyvät yleensä syvemmällä metsissä, niitä häiritsee kaupungin valot”, Nieminen selittää.

Pyhäjärveen rajautuva Arboretum on hyvä paikka bongata myös vesisiippoja. Oppaat tarkkailevat detektoreilla eri taajuuksia: pohjanlepakko kuuluu parhaiten 28 kilohertsin taajuudella ja vesisiippa 45 kilohertsin taajuudella.

”Pjut-pjut-pjöt-pjöö”, detektori alkaa naksuttaa, ja lapset komppaavat: ”Tuolla, tuolla!”

”Välillä tulee sellainen todella tiheästi toistuva, vähän pierun kuuloinen ääni. Se tulee siitä, kun lepakko on luodannut jonkun hyönteisen ja alkaa kohdistaa huomiota siihen. Sitten kun se saa ötökän napattua, on hetken hiljaista, kun lepakko ei voi huutaa mitään ruoka suussa”, Nieminen selittää.

Suomen ja muut pohjoisen lepakot ovat hyönteissyöjiä. Tropiikissa on lentäviäkoiria, enemmän koiran tai ketun näköisiä lepakoita, jotka ovat hedelmänsyöjiä.

Vähän aikaa kaikki kuhisevat ja koettavat nähdä vesirajassa vilahtavia otuksia. Pian detektori taas hiljenee, ja kansa vaeltaa rantaa eteenpäin.

”Mä näin sen, se on tossa tosi lähellä vettä”, joku kuiskaa, kun detektori taas naksuttaa. Sukkelaliikkeinen lepakko kiitää kohti yleisöä ja saa lapset kiljahtamaan innosta. Puolen tunnin kierros päättyy iloisesti.

Vampyyrien varjostamat – lepakoiden salainen maailma -näyttely 2.11. alkaen vuoden 2013 loppuun Luonnontieteellisessä museossa.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu