Laulua & tanssia puistikon puolesta

Pietarilainen lähiö selätti rakennusfirman.

Vielä pari kuukautta sitten tilanne Luoteis-Pietarin lähiössä vaikutti asukkaiden kannalta epätoivoiselta. Rakennusyritys Severnyi Gorodilla oli taskussaan vuokrasopimus koskien Komendantskij prospekt 40:ssä sijaitsevaa tonttia, ja muutkin rakentamisen aloittamiseen vaadittavat paperit kunnossa. Samainen tontti sattui kuulumaan myös Pietarin suojeltuihin viheralueisiin, mihin vedoten ympäröivien talojen asukkaat aloittivat kamppailun puiston pelastamiseksi.

Aktiiviasukkaat järjestäytyivät ”Komendantskin kulmat” -ryhmäksi, ja lähiössä alkoi nimien kerääminen kaupunginjohtajalle luovutettavaan adressiin sekä oikeudenkäynnin valmistelu.

Rakennusfirma ei jäänyt odottamaan oikeudenkäyntiä. Tontti ympäröitiin betoniaidoilla ja puiden hakkaus alkoi.

Mutta asukkaat päättivätkin olla luovuttamatta helpolla. Puita kaadettaessa kynnelle kykenevät juoksivat asunnoistaan rakennuskoneiden eteen häiritsemään töitä. Seuraavana päivänä asukkaat järjestivät talkoot ja istuttivat uusia puita tontille. Alueelle pystytettiin myös teltta ja järjestettiin ympärivuorokautinen päivystys, että rakennusfirma ei aloittaisi perustustöitä yön hiljaisina tunteina.

Viikonloppuisin asukkaat kokoontuivat betoniaitojen keskelle talkoisiin, vaihtamaan kuulumisia, laulamaan, suunnittelemaan tulevaa toimintaa ja pitämään yhteyttä lehdistön edustajiin. Ihailin asukkaiden yhteishenkeä, mutta en hetkeäkään uskonut, että he saisivat näin puiston pelastettua.

Oli ilo olla väärässä. Muutaman viikon kuluttua itse kaupunginjohtaja Valentina Matvijenko perui rakennusfirma Severniy Gorodille myönnetyn rakennusluvan ja määräsi heidät purkamaan betoniaidat. Parin viikon kuluttua aita todellakin purettiin.

Kirjoittaja on Fifin Pietarin-kirjeenvaihtaja. Hänen raporttejaan voi lukea joka toinen viikko Fifin Kirjeenvaihtajat-blogista.

Tuuli Hakulinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu