Läskien luokkasota

Brittiläisen kansainyhteisön taistelu lasten ylipainoa vastaan muistuttaa jo sisällissotaa. Äveriäs keskiluokka intoilee terveysruuasta, kun alaluokka pitää roskan syömistä kansalaisoikeutenaan.

Notkun kivenheiton päässä Westminster Abbeysta ravintola Garfunkel’sin tiskillä. Tarjoilija hymyilee ystävällisesti maksaville asiakkaille. Puhelimen viereen on teipattu pommi/terroriuhka-kaavake. Siinä tapauksessa, että tarjoilija joutuu vastaanottamaan pommiuhkauksen hänen tulee merkitä kaavakkeeseen:

1) Uhkauksen esittäjän sanat lyhentämättöminä. 2) Uhkaajan esittämät vaatimukset. 3) Kuvaus uhkaajan äänestä.

Tässä turvallisessa, hauskasti sisustetussa ravintolassa viihtyvät kaikki kansankerrokset. Ei pommeja näköpiirissä. Mutta Britanniassa on tikittänyt jo vuosikymmeniä aivan toisenlainen aikapommi.

Ongelmaan viittaa The Timesin sivulta löytyvä pilapiirros, jossa lippispäinen viikari teutaroi valtavan vatsan kanssa ja toteaa: ”Hyvä Jumala! Olen niin läski etten ylety kaivamaan kännykkää taskustani.”

Arvioiden mukaan lähes 60 prosentilla brittilapsista on vinoutunut ruokavalio. Ummetus sekä muut ruuansulatusoireet ovat seurausta kuitupitoisen ravinnon puutteesta.

Lastenlääkärien raportit ulostetta oksentavista lapsista – jostain sen on tultava ulos – sekä brittien kasvaneesta riskistä sairastua paksusuolen syöpään ovat modernin kauhun ruumiillistumia parhaimmillaan.

Aiheesta käydään kiivasta julkista keskustelua. Kansallisen onnettomuuden syypäinä nähdään, tarkastelijasta riippuen, hallituksen lyhytnäköiset toimenpiteet, lisäaineet tai vanhemmat, jotka eivät henno vieroittaa jälkikasvunsa turmeltuneita kitalakeja herkuista.

Ensimmäinen valtion terroritoimi terveyttä vastaan nähtiin vuonna 1980, jolloin kotitalous poistettiin kouluaineiden listalta. Sen seurauksena maassa on kokonainen sukupolvi, joka ei kykene erottamaan raparperia parsasta. Seuraavaksi, vuonna 1989, koulukeittiöt yksityistettiin.

Markkinat ja vapaa valinta ulotettiin lapsiin, joiden kyky erottaa hyvä ja paha, terveellinen ja epäterveellinen on vielä huonompi kuin heidän vanhemmillaan. Lasten vatsat alkoivat täyttyä hampurilaisilla ja ranskanperunoilla, makeisilla ja cola-juomilla.

Valtiollisesta terveydenhuollosta vastaava National Health Security (NHS) julkaisi jo 1992 Kansakunnan terveys -raportin, jossa todettiin vyötärönympäryksen paksuuden ja valtion terveysmenojen yhteys, mutta pelastavan ritarin saapumista kouluihin saatiin odottaa vielä kolmetoista vuotta.

Vuonna 2005 ravintotieteilijöistä ja hätääntyneistä keittäjättäristä koostuva Food for Life -kampanjaryhmä pyysi julkkiskokki Jamie Oliveria valtiollisen terveyskampanjan ruoriin.

Britannian onkin vallannut slow food -aktivismi. Slow food perustuu ajatukselle, että kaikki valmistetaan itse alusta lähtien, ja yhdessä valmistettu ruoka korjaa kadonnutta perheyhteyttä.

Tälläkin hetkellä syksyn 2007 kovakantisten kirjamyyntitilaston ykkösenä on Jamie Oliverin uutukainen Jamie At Home.

Kirja on keskiluokan raamattu. Reseptien lisäksi kirjan sivuilla kerrotaan kuinka kasvatetaan oikeaoppinen hedelmäpuutarha. Rintarinnan tyyliteltyjen kattausten kanssa voi katsella kuvia omalla takapihalla kuraa keränneistä kumisaappaista.

Paljolti Oliverin peitsenheiluttelun ansiosta viime vuoden syyskuussa esiteltiin julkisten koulujen ruokailua koskevat rajoitukset. Niissä muun muassa kielletään paistetun ruoan tarjoamisen useammin kuin kahdesti viikossa, sekä suklaan, virvoitusjuomien ja karamellien myymisen kouluissa.

Ruokalistoilta löytyy Jamie Oliverin ajaman linjan mukaisesti yhä useammin kalaa, pastaa ja tuoreita vihanneksia.

Erityisesti lukioikäiset koululaiset ovat äänestäneet jaloillaan terveellisiä ruokia vastaan. Kahdessa vuodessa noin 250 000 16–18-vuotiasta on lopettanut koululounaiden syömisen.

Tämä ei näytä kannustavalta hallituksen silmissä, joka oli asettanut vuoden 2009 tavoitteeksi, että 1,7 miljoona oppilasta nauttii kouluissa terveellisen lounasvaihtoehdon. Tällä hetkellä luku on noin 1,2 miljoonaa. Pudotusta on tapahtunut 17 prosenttia.

Yorkshirelaisen Rawmarshin kylän peruskoulun oppilaiden äidit tulivat vuoden 2006 syyskuussa suuren yleisön tietoisuuteen, kun he jakoivat aidanraoista oppilaille fast food -annoksia.

Eräs kolumnisti totesikin hieman snobahtavasti Yorkshire Postissa häpeävänsä kotikaupunkinsa puolesta, koska sen maineen pilaamisesta vastaavat kouluttamattomat, tv-sarjoilla aivonsa syövyttäneet naiset.

Julkisten peruskoulujen oppilaiden ja heidän vanhempiensa ”En pistä tuota suuhuni” -reaktio Oliver-tyylisiin uutuusruokiin rinnastuukin hämmästyttävällä tavalla keskiluokkaisten lehtien ”Tuota ei söisi koirakaan” -otsikoihin roskaruuasta.

Edellisten moite kohdistui keskiluokkaista terveysterroria vastaan, jälkimmäiset taas paheksuivat ”alemman luokan kultivoitumatonta makua”.

Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, eli…

…siirtykäämme takaisin koko kansan Garfunkel’siin, jossa viimeistelen keskiluokkaisen terveysterrorin uhrina timjamilla höystettyä punasipuli-ciabattaani.

Näen ikkunasta, kuinka brittiläinen pariskunta änkeää ulos erikoisvantein varustellusta Range Roverista ja kävelee sisään. Miehellä on kaksoisleuka ja Nokia. Tukka pakenee kohti takaraivoa. Hän näyttää turvonneelta George Clooneylta.

Viisikymppinen vaimo ilmentää keskiluokkaista, maltillisen riehakasta ja itsevarmaa seksikkyyttä

Hänellä on jalassaan turkoosit hihnalliset Jane Buenon peep-toet, joiden avoimista kärjistä punakyntiset isovarpaat tuijottavat kokolattiamattoon.

Pariskunta katselee hetken ohikulkijoita ikkunassa. He huokuvat rehellisellä työllä ansaittua vaurautta.

Vihdoin latvialaistarjoilija, Jolanda, saapuu pariskunnan pöytään ja ottaa heidän tilauksensa vastaan. Niiattuaan hän häipyy sinne mistä tulikin, keittiöön. Sitten hän palaa mukanaan lautasellinen hot chicken wingsejä. Aviopari tarttuu niihin sormillaan. Heidän huulensa kiiltelevät rasvasta, ja niistä heijastuu syksyisen iltapäivän valo.

He eivät ole vielä ehtineet nuolla sormiaan kun Jolanda saapuu uusien lautasten kanssa. Mies lopettaa puhelimensa sormeilun ja tarttuu sormillaan rapeisiin, tulikuumiin ranskanperunoihin.

Kirjoittaja on asunut Lontoossa syyskuusta 2007. Hänen painoindeksinsä on 23,8.

Kimmo Laakso

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu