Länsimainen lehmä

Toisaalta: Miten kertoisin kaupunkilaisille lehmistä? Olen kävellyt niiden kanssa pitkin kaupunkia ja pyöräteitä, kuin koiran kanssa konsanaan.

Miten kertoisin kaupunkilaisille lehmistä? Olen kävellyt niiden kanssa pitkin kaupunkia ja pyöräteitä, kuin koiran kanssa konsanaan. Olen kävellyt lehmän kanssa myös paikallisen huoltoaseman ovista sisään. Kaupunkilaiset ovat olleet vaikuttuneita. Maatilalleni pääsee suoraan Elielin aukiolta, seutulipun hinnalla puolessa tunnissa. 

Navettani on Espoon kaupungin ainoa. Helsingissäkin on karjatiloja useampia. Vantaan Seutulassa on ajan kelkassa pysyneitä lypsykarjatilojakin. Espoossa ei ole kuitenkaan omieni lisäksi ainuttakaan nautaa. Minulle on kerrottu espoolaisten olevan vähän muita pääkaupunkiseutulaisia fiinimpiä.

Joku on sanonut pihaan tullessa paskan haisevan. Useimmiten tulija on kuitenkin haltioitunut. Silläkin kertaa kun eläinlääkäri soitti pöydässäni istui kaupungista piirtämään tullut kuvismaikka.

Eläinlääkäri on miellyttävä keski-ikäinen, niin sanottu kansanmies. Puhuessaan hän on tuttavallinen, sanoo mitä ajattelee ja värittää sanomaansa kirosanoin. Nyt hänet oli värvätty tutkimaan navettani maitovirtoja. Viranomaistaholla oli herännyt epäilys, että myyn tinkimaidot kaupunkilaisille ilman lupaa ja ohi tarkan hygienialainsäädännön. Ja olinhan minä toki antanut pari litraa ternimaitoa joulun alla ystäväpariskunnalle. Lypsin sen vieläpä puhtaasta utareesta suoraan maitopänikkään.

Edellisen toimeksiannon hän oli saanut vain pari viikkoa aikaisemmin. Hän piirteli silloin eläinsuojelutarkastuspöytäkirjaan aaltomaisia, lomakesarakkeet täyttäviä kuvioita. Diagnoosina oli: Aiheeton ilmoitus. Koiranulkoiluttaja oli väärässä. Navetastani löytyi pilttuupaikka myös päivisin ulkona olevalle hevoselle. Vaikka varsinaista tallia minulla ei olekaan.

Vanha ja reviiritietoinen Kake-kukko on sitä vastoin ajanut osan nuorisosta maailmalle. Viisi viime kesänä tallinruuhessa haudottua nuorikkoa on palannut ylisten kanalasta takaisin kuoriutumissijoilleen. Rotkottelevat yönsä lehmäparsien niskapuulla. Päivisin nämä hyyryläiset livahtavat lantoja kottikärryyn luodessa ovesta ulkoilemaan. Kerran kauniina talvipäivänä aurinko heitti säteitään navetanseinustalle. Kolme hyyryläisistä makoili seinän ja lumen välisellä paljaalla maankaistaleella reporankoina siivet levällään, elävänä esimerkkinä yksinkertaisesta onnesta.

Edellisenä päivänä oli kuitenkin alkanut siipikarjan sisälläpitopakko lintuinfluenssavaaran varotoimenpiteenä. En muistanut ajaa näitä nautiskelijoita sisälle maataloussihteerin ja ympäristötarkastajan tullessa kylään. Käynnin varsinaisena tarkoituksena kun oli vain tienvarressa oleva lantapatteri. Olin laiminlyönyt väliaikaispohjan perustamisen. Kaivinkoneen olisi pitänyt kaivaa riittävän laaja syvennys, johon olisi pitänyt levittää pohjakangas, sen päälle hiekkaa ja paksulti kuiviketurvetta.

Ohikulkijoiden ilmiannot paljastuivat aiheelliseksi. Rikospaikalla oli auringonsäteissä retkottelevien kanojen lisäksi lantakasa, joka oli pakkasista huolimatta pysynyt sulana. Se oli kuohkeaa ja kuivaa, koska siihen oli sotkettu yli 40 kuutiota turvetta.

Muutaman metrin päässä oli kontrastina ruuhkainen maantie, yksi kaupunkiin vievistä pääväylistä. Vihdintie jolla kulkee keskimäärin 1 000 autoa tunnissa, ruuhkahuippuina huomattavasti enemmän. 

En jaksanut uskoa rehevöittäväni tämän kuivan lantakasan valumilla puolen kilometrin päässä olevaa Luukinjärveä. Pari metriä korkean ja monta metriä leveän tienpenkan läpi. Järveä joka on muutenkin kohdallani rannoiltaan rämeikköinen ja niin umpeenkasvanut, että vain kapea noro sen keskellä näyttää tien ja talvisen koivikon yli katsoessa avoimelta.

Käyntiä seuranneena päivänä sain sähköpostilla tarkastuspöytäkirjojen lisäksi eläinsuojelu-, siipikarjan ulkonapito- ja lantalan perustamiseen liittyvät asetukset. Melkein viidesosa puoli hehtaaria käsittävästä tontistani olisi määräyksien mukaan peitettävä betonilaatan alle. Samalla se on tontin ainoa avoin ja aurinkoinen alue, jolle ajattelin perustaa omia tarpeitani silmällä pitäen perunamaan.

Harjoitan muutenkin ilmeisen epäilyttävää toimintaa. Tapanani on antaa naapuriin silloin tällöin kymmenkunta kananmunaa, vaikka minulla ei ole munanpakkaamoa. En myöskään ole toimittanut salmonellanäytteitä puolivuosittain elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan.

Miten minä osaisin olla järjenvalona, joutumatta käsirautoihin tai saattamatta tilaani toimenpidekieltoon? Kaupunkinauta on ilmeisesti brändättävä ympäristöön sopivaksi. Viereisellä pyörätiellä rouvat ulkoiluttavat koiriaan marimekkomaisen raitaisissa asuissa. 

Minulla on Singer-merkkinen poljettava ompelukone ja osaan käyttää sitä. Seuraavalla kerralla ostan kaupungista lehmilleni samankaltaista trendikangasta.

Kirjoittaja on Espooseen muuttanut karjankasvattaja, performanssitaiteilija & vapaa kirjoittaja

Ilmari Majuri

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu