Kuvaruutu & valkokangas

Elokuva-arviot syksyn ensi-illoista: Ben X, Hellboy II – The Golden Army, Maalaukseen kadonnut nainen & Erottamattomat.

Elokuva opettajille

Ben X on belgialainen elokuva lievästi autistisesta teini-ikäisestä koulupojasta, jota on kiusattu koko oppiuransa ajan. Benin varsinainen ongelma ei ole autismi, vaan ihmiset ympärillä. Kotonaan Ben pakenee videopeliin, jonka avulla elää toista elämäänsä lihaksikkaan ja kaikin puolin voitokkaan sankarihahmon kautta. Nettiin levinnyt video, jossa Beniä nöyryytetään julmasti luokan edessä, toimii elokuvan käännekohtana. Ben päätyy varsin omintakeiseen lopulliseen ratkaisuun.

Koulukiusaaminen lienee ongelmana aina ja kaikkialla. Jokaisessa luokassa tuntuu olevan se muita fyysisesti heikompi ja sosiaalisilta taidoiltaan arempi, joka joutuu silmätikuksi. Elokuvassa, kuten todellisuudessakin, on opettajia, jotka yrittävät parhaansa mukaan lopettaa kiusaamisen. Mutta sitten on niitäkin, joita ei vaan kiinnosta, ja jopa niitä jotka menevät mukaan kiusaamaan.

Tämän elokuva-arvostelun olisin mieluiten julkaissut Opettaja-lehdessä, mutta se ei herättänyt kiinnostusta. Nimenomaan jokaisen opettajan tulisi tämä nähdä.

Ohjaaja Nic Balthazar on tehnyt elokuvan oman romaaninsa pohjalta. Järkyttävyyttä lisää, että tarinan sanotaan perustuvan tositapahtumiin. (JuT)

Nic Balthazar: Ben X. Elokuvateattereissa nyt. Viisi tähteä.

_______________

Sarjakuvat filmille

Sarjakuvafilmatisoinnit ovat Hollywoodin viime vuosien rahasampo. Sarjakuvien tavoitellessa kuluttajien rahoja alati tiukemmin kilpailluilla viihdemarkkinoilla ovat sarjakuvayhtiöt ymmärrettävästi kurotelleet sankareineen myös elokuvateatterien lippuluukkuja kohti. Tietokonetehosteet mahdollistavat sen, mikä aikaisemmin tarttui vain paperille.

Dark Horse Comicsin sarjakuvahahmo Hellboy on harmillisesti poikennut toisessa filmatisoinnissaan kauemmas alkuperäisteoksesta. Toki sarjakuva ja elokuva poikkeavat toisistaan tarinankerrontavälineinä, mutta tällä kertaa tekijät ovat lopullisesti heivanneet alkuperäisen sarjakuvan vahvuudet ikkunasta. Edgar Allan Poelta ja H.P. Lovecraftilta lainattu kerronta ja vinksahtaneisiin kansantaruihin perustuneet tarinat ovat väistyneet rymistelyn alta. Kuiva, makaaberi huumori on saanut antaa tietä keskenkasvuisille suunnatulle naljailulle ja vitseille. Ja lopussa rakkaus voittaa, hitto. Elokuvien tuotantobudjettien alati kasvaessa tarve tyydyttää mahdollisimman suurta yleisöä johtaa harmillisiin kompromisseihin. (JT)

Guillermo del Toro: Hellboy II – The Golden Army. Ensi-ilta 5.9. Kaksi tähteä.

_______________

Mitä silmäni ovat nähneet

Ranskalaisen Laurent de Bartillatin esikoisohjaus Maalaukseen kadonnut nainen lähtee liikkeelle 1700-luvulla vaikuttaneen kuvataiteilija Watteaun elämästä ja maalauksista. On harvinaista seurata kuvakerrontaa, joka monistaa maalaustaiteen yksityiskohtia sellaisella runsaudella kuin tämä elokuva.

Elokuva alkaa lähikuvasta. Päähenkilö, taideopiskelija Lucie innostuu Watteaun maalauksien naishahmoista ja niiden mallina olleen ballerinan tarinan selvittämisestä. Lucie tempautuu taidehistorian ja sen tulkintojen pyörteisiin ja joutuu vähitellen oman intohimonsa vietäväksi.

Ohjaaja Bartillat luo kerronnan tasoja lahjakkaasti. Monitasoinen juoni vie mukanaan. Kuvauksen rytmi vaihtelee imevästi mutta tahti on välillä kiivas, jopa sekava. Elokuva on merkityksellisiä viitteitä pullollaan. Kamera toimii osittain päähenkilön silminä zoomaten Watteaun maalauksiin ja siirtyen niiden yksityiskohtiin tietokoneruudulla. Leikkaukset ovat nopeita. On maalausten yksityiskohdat ja historia, Lucien oma elämä, professorin tulkinnat, teatterin maailma, K2-vuori ja salaperäinen mies. Eräs nainen uppoaa maalaukseen ja toinen maalauksiin. Tunnelma on tiivis ja näyttelijät intensiivisiä. (PN)

Laurent de Bartillat: Maalaukseen kadonnut nainen. Ensi-ilta 5.9. Neljä tähteä.

_______________

Ihmisiä ja hevosia

Hanna Maylettin ensimmäinen pitkä teatterielokuva on piristävä, koska se on katsojaa kosiskelematon. Kotimaisen elokuvatarjonnan keskellä se herättää kunnioitusta: nyt ei ole kyse merkkimiesten näköispatsaista, kansallishistorian käännevuosista eikä nuorten kaupunkilaisten bailausahdistuksesta, vaan yksinkertaisen vakavasta arkidraamasta.

Elokuvan keskiössä ovat perheen sisäiset jännitteet: joskus kaappiin sullottu perhehistoria lomittuu katkoksellisesti nykyhetkeen. Keskeisiksi vastapareiksi muodostuvat elämässään hiukan eri latuja kyntäneet sisarukset, jotka ottavat mittaa toisistaan vaatimalla toistensa ohi tunnetason oikeutta saman teini-ikäisen tytön äitiyteen. Kaneli Johanssonin esittämä tytär oireilee aidon ristiriitaisesti suhteessa aikuisten sotkuihin.

Käytännön tasolla elokuva nojaa paljon sisaruksia esittävien näyttelijöiden (Tiina Lymi ja Minna Haapkylä) kokemukseen, mutta samalla heidän jo pitempään kumuloituneet karismansa uhkaavat peittää elokuvan pohjimmaisen tuoreuden alleen. Toisaalta jopa hetkellistenkin ilon pilkahdusten puuttuminen on jo omiaan vieraannuttamaan katsojaa kuvatusta maailmasta. Samalla henkilöistä ja itse draamasta tulee hiukan ohuempia kuin olisi suonut. (TR)

Hanna Maylett: Erottamattomat. Ensi-ilta 5.9 Kolme tähteä.

_______________

Päivi Nikkilä, Tuomas Rantanen, Jari Tamminen & Julle Tuuliainen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu