Kuvaruutu & valkokangas

Arvioitavina Charlie Wilsonin sota, Lust. Caution, Risto Räppääjä & Arn.

Ratkiriemukas sota

Hollywood kykenee tuottamaan veijarikomedian aiheesta kuin aiheesta. Charlie Wilsonin sota kertoo Yhdysvaltain kongressiedustajan edesottamuksista ja liioittelee niitä häpeilemättä. Viinaan ja naisiin menevä helppoheikki diilaa aseita 1980-luvun loppupuolella Afganistanilaisille vastarintataistelijoille, mujahedineille. Viinan, viivan ja viikseen vetämisen välissä järkätty sota on ilmeisen hauska ja ryssätkin saadaan ajettua maasta.

Viittaukset nykypäivään ja operaation seurauksiin jäävät kovin vähäisiksi. Elokuvan jekkuilut vaikuttavat Afganistanin sisä- ja maailmanpolitiikkaan vielä tänäänkin. Jos vakuuttaa itselleen, että tämä kaikki on vain mustaa huumoria ja ironiaa on leffa jopa ihan hauska.

Olisi tietysti ollut lystiä, mikäli leffan tekijät olisivat muistuttaneet siitä, että Yhdysvallat aktiivisesti lietsoi tuota sotaa ja pyrki sitomaan veli venäläisen voimavarat siihen mahdollisimman pitkäksi ajaksi. Ja tietysti myös siitä, että afganistanilaisia vapaustaistelijoita alettiin kutsua heidän valtaan päästyään talebaneiksi. Jään odottamaan elokuvan ratkiriemukasta jatko-osaa. (JT)

Mike Nichols: Charlie Wilsonin sota. Elokuvateattereissa 8.2.2008. Kolme tähteä.

_______________

Enemmän kuin epookki

Mestariohaaja Ang Leen uudessa Lust. Caution -elokuvassa paneudutaan kiinalaisen vastarintaliikkeen pyristelyihin toisen maailmansodan aikaan Japanin miehittämällä alueella. Agenttitarinaksi juonen kehittely on verkkaista eikä sitä oikein voi perustella tarkan epookkikuvauksenkaan vaatimuksilla.

Elokuvan kuluessa kuitenkin käy ilmi, että keskeiset tavoitteet ovat muualla: ohjaaja etsii ja paikallistaa häkellyttävällä tarkkuudella avainkysymyksiä, jotka liittyvät yksityisten motiivien ja yleisten ihanteiden leikkauspisteisiin. Ang Lee sukeltaa sosiaalisten roolipelien vyyhtiin ja erityisesti sukupuolisen kanssakäymisen psykologisiin rakenteisiin, joissa usein jylläävät mutkin voimat kuin romanttinen rakkaus.

Oleellista on sekin, miten ja millä hinnalla ihminen kykenee pettämään, kiduttamaan tai tappamaan toisia, ja millaisella hinnalla näistä teoista voi pidättäytyä. Kaikki tämä vaatii vähän kypsyttelyä voidakseen kiteytyä lopulliseen kukkaansa. Leen pysähdyttävän elokuvan vahvuus nousee äärimmäisen virittyneestä näyttelijätyöstä ja siitä, että ohjaaja todella tietää mitä haluaa sanoa ja miten se elokuvallisen keinoin on parhaiten ilmaistavissa. (TR)

Ang Lee: Lust. Caution. Elokuvateattereissa 8.2. Viisi tähteä.

_______________

Rapatessa roiskuu

Mari Rantasilan debyyttiohjaus, Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoihin perustuva Risto Räppääjä, rokkaa sopivalla tatsilla kohderyhmäänsä nähden. Kirjojen kannustava asenne, jossa lapset ratkovat arjen kommelluksia ja voittavat sosiaaliseen hyväksyntään liittyviä pelkoja, on tallentunut hyvin filmillekin.

Alkuperäisteoksiin hyvin tutustuneen Voiman kolmenhenkisen raadin 6-vuotiaat Ilja, Leo ja Väinö pitivät elokuvasta varauksettomasti. Erityistä kiitosta sai elokuvan musiikki ja se kohta missä ”Risto nousi aina seisomaan ku Nellikin” (koska Rauha-täti oli käskenyt huomioida kohteliaasti naisihmisiä). Elokuvasta vaikuttunut Ilja teki kotona purkeista ja purnukoista maailman suurimman rumpupatterin, eikä olisi malttanut lopettaa treenejä edes iltapalan ajaksi.

Aikuisempaan silmään pisti tyylitietoisella kierrätyskamalla ja epätavallisilla menopeleillä kekseliäästi ahdasta ajankuvaa väistelevä lavastus. Hauskoja olivat myös voipurkkien, muuttolaatikoiden ja puhelinluetteloiden tapaisten arkitavaroiden keksityt brändit. Tosin sitä jyrkemmin esiin pyrkivät – epäilemättä taloudellisen yhteistyön edellyttämät – oikeat tuotemerkit Ingmannin uutuusjäätelöstä (kuvassa) Helsingin Sanomiin ja Samsungin taulutelkkariin. Kiinnostava oli myös Vantaan kaupungin uudenlainen idea mainostaa lastenelokuvassa Kartanonkosken asuinaluetta houkuttelevana lapsiperheiden asumiskohteena. (TR, pisteet IR)

Mari Rantasila: Risto Räppääjä. Elokuvateattereissa 15.2. Neljä tähteä.

_______________

Tulkinta unohtui

Jan Guilloun menestyskirjoihin perustustuvan ruotsalaisen seikkailuelokuvan Arn-temppeliritarin budjetti on Pohjoismaiden elokuvahistorian suurin. En ole lukenut Guilloun kirjoja, joten menin katsomaan Arnia avoimin mielin. Iloitsin siitä, että tuotannossa ja tekijätiimissä on myös suomalaisia, kuten Tuomas Kantelinen, joka on säveltänyt elokuvan musiikin.

Petyin. Pohjoismaiset talviset kuuranurmet vetosivat kauneudellaan, mutta en katsoisi sitä elokuvan ansioksi, vaan luontoäidin. Arn on maisemakuvakavalkaadi ilman näkökulmaa. Elokuvan rakenne noudattaa perinteisen sankarieepoksen kaavaa, mutta juoni ei seiso omilla jaloillaan ja kohtaukset jäävät pinnallisiksi.

Tarinassa on paljon koskettavia asetelmia, jotka jättävät kylmäksi. Yksi syy oli se, että jokainen lupaava kohtaus peittyi pahuksen Kantelisen jousisoittimiin, eikä niiltä saanut hetken rauhaa. Tässä on ehkä käynyt niin, että valtava budjetti innoitti jäljentämään Hollywoodin toimintaseikkailuja. Innoitti ehkä niinkin paljon, että unohdettiin panostaa tulkintaan. Arn ei pysty visuaaliseen hurjuuteen, johon Hollywoodissa on varaa. Se ei haittaisi, jos sen sijaan voisi vaikuttua muusta. Ei voi.

Juosten kusten tehty Arn-temppeliritari ei välittänyt ennakkotiedoissa luvattua historiallista tietoa, mutta pari hauskaa vitsiä elokuvassa on. Nauratti. (RH)

Peter Flinth: Arn-temppeliritari. Elokuvateattereissa 22.2. K-13. Kaksi tähteä.

Ruusu Haarla, Jari Tamminen, Ilja Rantanen & Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu