Kuvaruutu & valkokangas

Elokuva-arvioita!

Musiikillisia retkiä

Harvoin musiikin voimaa on esitetty yhtä konkreettisesti kuin Mika Kaurismäen uudessa Sonic Mirrorissa.

Dokumentin keskiössä on rumpali Billy Cobham. Hän osallistuu Sveitsissä autististen potilaiden asuntolassa järjestettyyn musiikkiterapiaan. Sen avulla on saatu kontakti potilaisiin, joiden kanssa kommunikointi on aikaisemmin ollut vaikeaa tai mahdotonta. Musiikin leikatessa kielimuurin yli pintaan nousee ihmisyys.

Elokuvan toinen opetus voisi olla, että musiikki pitää elää ennen kuin sitä voi soittaa. Yli kuusikymppinen veteraanirumpali menee Brasiliaan oppiakseen eteläisen pallonpuoliskon rytmejä ja opettelee niitä paikallisten nuorten kanssa. Tämä musiikin elämisen filosofia antaa mahdollisuuden tulkita aivan uudella tavalla hivenen hassuja tukkahevareita, jotka käyvät lähi-Alepassakin kajalit silmillä. (JT)

Mika Kaurismäki: Sonic Mirror. Elokuvissa nyt. 4 tähteä.

_______________

Pelkoja päin

Suomalaiset toimintaelokuvat ovat järjestään vaivaannuttavan kömpelöitä elleivät ne mahdollisesti käsittele talvi- tai jatkosotaa. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu jatkuva lähimmäisenpelko. Yhdysvaltalaiseen kulttuuriin naapurin, naapurimaiden ja hieman kaukaisempienkin kavereiden pelko liittyy keskeisesti. Ehkä se selittää Hollywood-actionin suuren määrän, peilaavathan elokuvat yhteiskuntaa joka ne synnyttää.

Tuore Iron Man -elokuva kuvastaa hyvin pelkojen kohteen näennäistä vaihtumista. Rautamiehen synty Tales of Suspence -sarjakuvalehden sivuilla 1960-luvulla liittyi keskeisesti punaiseen vaaraan. Vietnamilaiset vangitsivat sankarin, joka sitten vietnamilaiset torpattuaan jatkoi uraansa veli venäläisen kurittamisella.

Rautamiehen siirtyessä valkokankaalle post 9/11 -maailmassa on tarinan kulku pysynyt pääpiirteittäin samana, mutta vihulaisiksi on päivitetty äkäiset muslimit ja asekauppiaat. Iron Manin esittämät pelot kuvaavatkin enemmänkin kansallisia päähänpinttymiä ja traumoja kuin todellisia ulkopuolisia uhkia. (JT)

Jon Favreau: Iron Man. Elokuvissa nyt. 3 tähteä.

_______________

Saatanalliset säkeet

Suomessa metsäkeskustelu on yhä tabu. Tabu on myös saamelaiselta alkuperäiskansalta riistetyt oikeudet ikimuistoisten elinympäristöjensä metsien käyttöön. Viime vuonna valmistunut Hannu Hyvösen Inarin Nellimin hakkuita ja niitä koskevia metsäkiistoja käsittelevä dokumentti ei ole kelvannut Suomessa televisiokanaville. Ulkomaiden festivaaleja se kiertää sitäkin ahkerammin.

Hyvönen asettelee kameran eteen metsäkiistan osapuolet Metsähallituksen virkailijoista metsureihin, poroisäntiin ja luonnonsuojelijoihin. Hyvönen ei peittele omaa osallisuuttaan samalla barrikadilla porotaloutta harjoittavan alkuperäiskansan ja ikimetsien luontoarvoja puolustavien luonnonsuojelijoiden rintamassa. Asetelman vinouden keskellä jyrkkä puolueettomuus olisikin vähemmän informatiivista ja jopa vähemmän objektiivista.

Ylä-Lapissa palkkansa vahvasti koneistetusta metsätaloudesta saa vain pieni osa verrattuna niihin, joiden leipä lohkeaa porotaloudesta tai matkailusta. Kiistahakkuut kohdistuvat juuri niihin metsiin, jotka ovat erityisen tärkeitä sekä porojen talvilaiduntamisen että matkailun suhteen tärkeiden luonto- ja maisema-arvojen kannalta.

Vuosikausia näitä järeitä luonnonmetsiä on hakattu esimerkiksi rautateille ratapölkyiksi ja kaadettu surullisen kuuluisan Kemijärven sellutehtaan Moolokin kitaan. Kun paikalliset poroisännät tekivät YK:lle kantelun siitä kuinka Suomen valtio ja metsäyhtiöt tuhoavat alkuperäiskansan luontaistalouden, Metsähallitus keskeytti hakkuut hetkeksi ja isot metsäyhtiöt keiltäytyivät ostamasta puuta alueelta.

Vuonna 2007 hakkuita jatkettiin kun paikallinen lämpöyhtiö suostui ostamaan kiista-alueiden puuta. Nyt arvometsien arvokasta materiaalia haaskataan polttokattiloissa. Vihaksi pistää tämä lyhyttähtäiminen tuhotalous ja sen valtiovallalta saama suojelus.

Hyvösen dokumentissa ei ole mitään vikaa. Se pamfletoi olosuhteisiin nähden maltillisesti ja tuo paljon uutta näkökulmaa suomalaiseen metsäkeskusteluun. Se pitäisi näyttää parhaaseen katseluaikaan televisiosta ja järjestää perään laaja asiantuntijakeskustelu siitä, kuinka Suomi hoitaisi asian oikeudenmukaisesti ja kestävällä tavalla. Jos mitään ei tehdä, menetetään niin ympäristö kuin työpaikatkin. (TR)

Hannu Hyvönen: Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä? Esityksiä toukokuussa muun muassa Hazel Wolf Environmental Film -festivaaleilla 1.–4.5. Seattlessa ja Green Film -festivaaleilla Soulissa. Elokuva on kutsuttu myös alkuperäiskansojen filmifestivaaleille Nepaliin 4.–7.6. Yhteenveto esityksistä sekä myynti- ja lataustiedot: www.elonmerkki.net. 4 tähteä.

_______________

Tuomas Rantanen & Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *