Kirjoittanut klaus welp

Kuvanvapautta suomalaisittain

Lukuaika: 2 minuuttia

Kuvanvapautta suomalaisittain

Lain mukaan julkisella paikalla saa valokuvata, mutta käytäntö on toinen.

Olin sopinut sananvapausjuristi Mohammed Tibanyenderan kanssa valokuvauspaikaksi Helsingin rautatieaseman. Ajattelin, että asemahallin R-kioskin ”International press” -telineet sopisivat teemaan.

Esittäydyin pressikorttini kera kioskimyyjälle ja kerroin, että on hyvän lehtimiestavan mukaista ilmoittaa kuvauksista ja ettemme aiheuttaisi asiakkaille häiriötä. Myyjä puolestaan sanoi, ettei hän saa antaa kuvauslupaa. Vastasin hänelle ystävällisesti, etten pyytänytkään lupaa, koska alue on julkista tilaa enkä tarvitse lupaa.

Kuvattuani hetken telineiden luona myyjä tuli vaatimaan meitä lopettamaan. Sitten paikalle tuli toinen myyjä, joka pyysi kuvausten lopettamista vedoten esimiehiinsä.

Pyyntööni saada keskustella esimiehen kanssa puhelimitse myyjä vastasi sen olevan turhaa, koska jokaiseen kuvauslupapyyntöön on aina vastattu kieltävästi. Kun häirinnästä huolimatta jatkoin yhä kuvauksia, myyjät soittivat paikalle vartijan.

Omat tunteeni alkoivat kuumeta, kun selitin nyt vartijalle, että julkisessa tilassa saa kuvata. Vartijalle ei tuntunut menevän asia perille, joten pyysin soittamaan virkavallan paikalle, jotta voisin jatkaa työtäni. Ihmeekseni vartija poistuikin. Kuvaukset olivat kuitenkin jo pilalla.

Soitin Journalistiliiton päivystävälle lakimiehelle, joka vahvisti, että saan tietenkin kuvata asemalla ja kioskinkin tiloissa aivan mitä haluan, kunhan en julkaise mitään yksilöä loukkaavaa kuvaa. Palasin kioskille, koska halusin keskustella myyjien kanssa tilanteesta. Kaksi heistä paineli takahuoneeseen ja toiselle kassalle muodostui monen metrin jono. Odottelin jonon sivussa viisitoista minuuttia ja tilanteeseen osaton kolmas myyjä antoi minulle vihdoin numeron, johon he kuulemma soittavat lupa-asioissa. Numero oli asiakaspalveluun, ja langan päässä ihmeteltiin kysymyksiäni.

Sitten tavoitin Rautakirjan aluepäällikön, joka kertoi, ettei myyjillä ole valtuuksia antaa kuvauslupaa. Ihmettelin lainvastaista ohjeistusta ja sanoin kirjoittavani asiasta jutun. Aluepäällikkö pyysi oitis soittamaan ketjupäällikölle. Hän taas kertoi ohjeistuksen suojelevan kioskiketjua mustamaalaukselta.

Ihmeteltyäni taas ohjeistusta sain lisäperusteluna kassatoiminnan ja myyjien suojelemisen. Kerroin sympatiani olevan juuri myyjien puolella – hehän joutuvat toimimaan lainvastaisesti ja hankalaan välikäteen. Pykälät tuntuivat olevan päälliköiden tiedossa. Puhelun lopetettuani olin varma, ettei ohjeistukseen silti ole tulossa minkäänlaista muutosta. Mieleeni nousee kioskijonossa odotellut valveutunut kansalainen, joka kamerani huomatessaan tokaisi: ”Ei saa kuvata – tämä on julkista tilaa!”

Klaus Welp