Kuuluuko piikkejä?

Hiljattain sijoitin kuukausipalkkani verran rahaa kaiuttimiin.

Päätös saattaa tuntua hieman dilleltä, olenhan perheellinen asuntosäästäjä eikä äänenlaatu enemmistön mielestä ole kovin iso issue.

Ääni on kuvaa abstraktimpaa, siksi sen hyvyyttä tai huonoutta on vielä kuvanlaatuakin vaikeampi määritellä. Teräväpiirtotelkkarissa kuva on sentään silmin nähden parempi kuin vanhassa matka-tv:ssä. Siksi niihin sijoitetaan.

Kansakunnan olohuoneissa parin tonnin telkkarit pihisevät sisäänrakennettujen kaiuttimien tai muutaman satasen pakettistereoiden kautta.

Eivät musiikin tuottajatkaan aina tunnu arvostavan hyvää äänenlaatua: populaarimusiikkia kompressoidaan surutta. Tuotantovaiheessa äänitteen ääripäät hiotaan pois. Vähennetään dynamiikkaa ja kontrastia. Ilmiö on tuttu tv-mainoksista, mutta eihän äänilevyjä tulisi käsitellä mainoksina, eihän?

Surullinen esimerkki kompressoinnista on Metallican Death Magnetic, joka on puristettu puuroksi, mutta hei, kuulostaa siltä ku jätkät soittais niinku täysii koko ajan.

Epäonnistumisen myöntämisenä voinee pitää sitä, että Death Magneticin överiksi mennyt kompressointi korjattiin Guitar Hero -konsolipeliä varten. Mikäli siis haluat kuunnella levyä hyvällä äänellä, lataa viekkaudella ja vääryydellä Guitar Hero -versio flac-tiedostoina netistä ja polta itse levylle. Alkuperäistä levyä voikin sitten käyttää vaikka lasinalusena.

Toivoakin on, onneksi. Chisun multiplatinaa myynyttä levyä Kun valaistun ei kompressoitu käytännössä ollenkaan. Musiikki on saanut arvoisensa kohtelun ja kyllä, se nimenomaan kuulostaa hyvältä.

Entäpä ne kaiuttimeni? Äänentoistollisesti elämäni on kaiutinkauppojen jälkeen ollut yhtä juhlaa. Visa-lasku kirpaisee, mutta onneksi sentään tuin kotimaista työtä ja valitsin kuopiolaisen Amphionin kaiuttimet. Jäivät nekin rahat kotimarkkinoille.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu