splash_image.jpg

Kuukkelin kohtalo

UPM aikoo täyttää erämaalampien reunamat mökeillä ja suorittaa hakkuita suositun metsädokumentin kuvauspaikalla Punkaharjulla. Eikö kulttuurimaisemalla ole arvoa?

Jätämme autot metsäautotien alkuun ja jatkamme jalan. Lunta on tiellä toistakymmentä senttiä.

On laskiaissunnuntai Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan rajan tuntumassa Punkaharjulla. Eloluontokuvaaja Hannu Siitonen on luvannut näyttää metsistä kiinnostuneelle retkueelle alueita, missä viime joulukuussa elokuvateattereihin tullutta Metsän tarinaa kuvattiin.

Siitosen ja Mikko Pölläsen kuvaaman elokuvan on nähnyt jo 47 000 katsojaa, mikä on paljon dokumenttielokuvalle.
Valtaosa otoksista on täältä, Haarikko-järveä ympäröivistä metsistä ja erämaalammilta. Siitonen on kulkenut ja kuvannut näissä maisemissa koko ikänsä. Nyt aluetta uhkaavat uudet hakkuut ja mökkirakentaminen.

Oikealla kohoaa pystysuora jyrkänne, Pitkänahonmäen laita. Etelä-Savon luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Timo Luostarinen katsoo karttaa.

”Tästä se alkaa.”

Metsänkäyttöilmoitus on tehty molemmin puolin metsäautotietä: avohakkuu, laikkumätästys, istutus kuuselle. Olemme UPM:n omistamilla Pulkkilan tilan mailla.

Vanha aarniometsä ja sitä elääkseen vaativat lajit sinnittelevät aukkojen, taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien välissä, palasissa, joita nakerretaan edelleen pienemmiksi.

Metsän tarinassa hakkuuaukkoja ei näy.

”Teimme tietoisen valinnan olla näyttämättä metsien tuhoa elokuvassa. Siitä tuli tarina, jollaisen haluaisimme olevan totta. Tarkoituksemme oli osoittaa rakentamattomien alueiden merkitys metsäluonnolle ja herättää katsojissa tahto suojella metsiä”, Hannu Siitonen kertoo.

Etelä-Esplanadi laskiaistiistaina. UPM:n ympäristöpäällikkö Sami Oksa heijastaa seinälle kartan. Siinä näkyvät vihreällä hakkuiden ulkopuolelle jätetyt alueet, punaisella ympäristöjärjestöjen tekemä esitys alueen suojelemiseksi.

”Metsät on FSC-sertifioitu, mikä esimerkiksi takaa kymmenen metrin suojavyöhykkeen järvien ja lampien rantaan”, Oksa kehaisee.

Tilan pinta-ala on ainakin toistaiseksi 730 hehtaaria, josta metsäyhtiön hakkuiden ulkopuolelle jättämiä kohteita nelisenkymmentä hehtaaria. Metsälain perusteella suojeltuja alueita – puroja ja jyrkänteenalusmetsiä – on viisi hehtaaria.

Oksan mukaan on metsäteollisuuden ansiota, että alueella on säilynyt luontoarvoja niin, että se kelpaa jopa luontodokumentin kuvauspaikaksi. Tämä on viesti myös hänen tammikuussa UPM:n sivuille Metsän tarinasta kirjoittamassaan blogitekstissä, joka on saanut vihaisia kommentteja metsien ja elokuvan ystäviltä.

Hannu Siitonen on äreä UPM:n tavasta käyttää elokuvaa metsäteollisuuden keppihevosena.

Oksa klikkaa näkyviin hakkuusuunnitelmat. Nyt hakkuita aiotaan tehdä suunnilleen 25 hehtaarilla.

”Kun alueella on pitkälti toista sataa vuotta harjoitettu metsätaloutta, miksi meidän pitäisi juuri nyt lopettaa?” Oksa kysyy.

”Vähän ajan kuluttua meillä on taas metsä sillä alueella. Muutos on hetkellinen.”

Matalan taimikon yli kulkeva tuulenpuuska heittää räntää niskaan. Kestää vielä 70 vuotta ennen kuin tässä on taas varttunut metsä.

”Hakkuut pirstaloisivat metsät ja turmelisivat kuukkelien ja muiden lajien elinympäristöjä”, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin metsävastaava Anitta Miikkulainen toteaa.

”Kyllä UPM:nkin pitäisi tietää, ettei sirpaleiden suojelu riitä.”

Lähes 53 prosenttia alueen pinta-alasta on nuorempaa kuin 50-vuotiasta metsää, josta reilu 110 hehtaaria alle kymmenen vuotta sitten hakattua.

Metsätalous tuhoaa luontomatkailun edelletykset alueella, retkeläiset toteavat.

Naapuripalstalla kilpaileva yhtiö Tornator on hakenut omaa aluettaan suojeluun.

Miksi UPM ei tee samoin? Sami Oksa sanoo, että UPM ei halua ryhtyä käymään suojeluneuvotteluja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson kriteerit täyttävistä metsistä ennen kuin vanhempien suojeluohjelmien, kuten Natura 2000:n, neuvottelut on saatu päätökseen.

Hän kuitenkin kertoo, että Pulkkilan tilan alueella metsiä
aiotaan tarjota Metso-suojeluun; se on vain ajan kysymys.

Kuitunauha osoittaa tulevan mökkitontin rajan. Alueelle on toissavuoden syksynä hyväksytty pienvesistöjen ranta-asemakaava, jonka myötä lampien ja järvien rantaan kohoaa kolmisenkymmentä vapaa-ajan asuntoa. Rakennustöitä ei ole vielä aloitettu.

Rakentaminen on hakkuitakin suurempi uhka erämaisuudelle.

”Jos rannat rakennetaan, tänne ei ole pääsyä kuin mökkiläisillä. Sielläkö ne sitten katsovat mökeissään Metsän tarinaa ja sanovat lapsilleen, että tällaista täällä oli ennen kuin me tulimme?” Eini Kosonen ihmettelee. Kosonen on mukana Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirissä ja Luonto-Liiton metsäryhmässä.

”Kirjoitimme kaavaluonnoksesta lausunnon, mutta suunnitteluprosesseissa kuuleminen on useimmiten kosmeettista. Lausunnoissa ei oikein voi puuttua muihin kuin luonnonsuojelu- tai metsälain vastaisiin aikeisiin”, Timo Luostarinen pahoittelee.

Keskustelu pyörii nykyään pelkästään uhanalaisten lajien tasolla.

”Jos alueelta ei ole löydetty tiettyjä lajeja, mikään ei tunnu auttavan. Erämaisuus ja luonnonrauha eivät riitä perusteluksi, koska sellaisten arvojen tuhoaminen on nykylainsäädännössä sallittu”, Luostarinen sanoo.
Sami Oksakin myöntää, että mökkiläisistä aiheutuu luonnolle häiriötä.

”Mutta mikä todellinen vaikutus sitten on? Siitä olemme valmiita keskustelemaan.”

Vaikka maastoon on merkitty leimikon raja, hakkuita ei Oksan mukaan aloiteta ennen kuin kuukkelin ja muiden erityistä huomiota vaativien lajien reviirit on selvitetty ja neuvottelut käyty.

Tielinjoja ei ole hakattu eikä muitakaan valmistelevia toimenpiteitä mökkitonttikauppaa varten ole tehty.
Metsän tarina jatkuu vielä: Siitonen kuvaa alueella edelleen. Haarikon metsien puolesta on nimensä nettiadressiin kirjoittanut yli 3 100 ihmistä.

Retken päätteeksi kuusen latvaan lentää pikkukäpylintu. Elokuvasta tutut kuukkelit pysyvät piilossa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja metsäaktivisti.

Adressi Haarikon metsien puolesta adressit.com -sivustossa.

Hanna Savisaari

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu