Opiskelijaliike radikalisoitui myös 1960-luvun Japanissa.
Elokuva kertoo puolidokumentaariseen, puolifiktiiviseen tyyliin japanilaisen Rengo Sekigun – eli Yhdistynyt Puna-armeija -terroristiryhmän taustan, synnyn ja sen päätymisen Japanin vuoristoon sissileiriä pitämään. Sieltä viimeiset jäljellä olevat kidnappasivat turisteille majataloa pitävän emännän ja linnoittautuvan majataloon, jota poliisit piirittivät 10 päivän ajan, kunnes viisi jäljellejäänyttä ryhmän jäsentä antautui.
Asama sanso -tapauksena tunnettu piiritys on kaikkien siihen aikaan eläneiden japanilaisten tuntema mediatapahtuma: vuorelta tuli suoraa uutiskuvaa, ja lähetykset saavuttivat Japanin kaikkien aikojen katsojahuipun, kun draaman huipentumaa, poliisien hyökkäystä majalle, seurasi 28.2.1972 iltakuuden aikaan televisioistaan 90 prosenttia Japanin kansasta. Samaan eivät ole yltäneet edes Tokion olympialaiset tai keisarillliset häät.
Japanin sodanjälkeinen poliittinen liike on sekava ja monelle taholle haarautuva. Vuosien 1945–60 välillä ensimmäiseen vasemmistosukupolveen kuului eurooppalaistyylisiä sosialisteja ja ay-aktivisteja. Suomalaisille heistä tutuin lienee animaatio-ohjaaja Hayao Miyazaki. He saivat mobilisoitua massoja ja heidän ansiostaan valtavat joukot lähtivät liikkkeelle vuoden 1960 Japanin ja USA:n välisen sotilasyhteistyön ratifiointiaikeiden alla. Dokumenttifilmeistä tuttua, mielenosoitukset aina päättänyttä siksakkimaista käärmetanssia tanssi miljoonia ympäri Japania.
Mielenosoitukset laajenivat, kun parlamenttitalon edessä yhteenotoissa poliisin kanssa kuoli opiskelija Michiko Kanba. Liike epäonnistui tavoitteessaan, koska sotilasyhteistyösopimus allekirjoitettiin, mutta kähinöissä pääministeri Kishi joutui eroamaan. Tapaus iski juovan vanhemman ja nuoremman vasemmistosukupolven välille, ja yhden luvun maan vasemmiston historiassa katsottiin päättyneen.
1960-luvun myötä opiskelijat lähtivät liikkeelle yliopistojen lukukausimaksujen korottamista vastaan, Naritan lentokenttärakentamista vastustaneita maanviljelijöitä puolustaakseen ja vastustaakseen Vietnamin sotaa. Viimeksi mainittuun Japani oli suoraan sekaantunut, koska sotilasyhteistyösopimuksen takia pommituslennot ja materiaalikuljetukset Vietnamiin lähtivät Japanin maaperällä olevista USA:n sotilastukikohdista. Maailmalta vaikutteet niin Kiinan kulttuurivallankumouksesta kuin Pariisin ja Ohio Staten tapahtumista kiirivät myös Japaniin.
Opiskelijaliike sekä radikalisoitui että hajaantui, ja Zengakuren (Valtakunnallinen Japanin opiskelijaliitto) hajaantui useiksi kuppikunniksi, joissa kiisteltiin poliittisen teorian oikeasta tulkinnasta ja Japanin vallankumouksellisuuden asteesta. Erityisen radikaalia suuntaa ajoivat Kioton yliopiston opiskelijat. Eri yliopistoissa poliittiset aktivistit linnoittautuivat kampukselle, eikä joissakin yliopistoissa ollut opetusta kuukausiin. Lukiolaisiakin liittyi mukaan.
Vuoden 1960 yksimieliset mielenosoitukset vaihtuivat eri ryhmien suorittamiin radikaalimpiin toimenpiteisiin vuoden 1970 Japanin–USA:n sotilasliittosopimuksen uudelleenratifioinnin aikoihin.
Radikaaleimman, ryöstöihin ja poliisiasemahyökäyksiin syyllistyneen ryhmän, Kommunistisen nuorisoryhmän, radikaalisiiven pienentyessä 200 jäseneen pidätyksen jälkeen jäljellejääneet ottivat maolaiset mukaan porukkaansa ja perustivat Punaisen armeijakunnan. He vetäytyivät harjoitusleirille Japanin Alpeille. Porukkaa ei harventanut niinkään poliisi kuin sisäinen puhdistus. Kun viisi viimeistä linnoittautui majataloon, Japanin poliittinen liikehdintä hiipui.
Nyky-Japanissa mielenosoitukset ovat pieniä ja tarkasti rajattuja. Kansaa ei juuri ole kiinnostanut poliittinen radikalismi Asama sanson fiaskon aiheuttaneen poliittisen krapulan jälkeen. United Red Armyn sisarjärjestö Japanin Puna-armeija (JRA) jatkoi kuitenkin toimintaansa Japanin ulkopuolella vuosia kaapaten lentokoneita ja hyökäten suurlähetystöihin sekä israelilaiselle lentokentälle.
Eija Niskanen
