Kullankaivajien painajainen

Thierry Sallantin taistelee Ranskan Guayanassa kultakaivosteollisuutta ja elohopeavirtoja vastaan.

Thierry Sallantin hauskuttaa ihmisiä kertomalla, että söisi mielellään lähetyssaarnaajien lihaa, jos se vain olisi luomua. Vaikka hän ei tosissaan olekaan, on jotain silti jäänyt hampaankoloon.

Ranskalainen Sallantin on oleillut 14 vuoden aikana Amazonin sademetsässä Ranskan Guayanassa alkuperäiskansojen parissa. Ranskan Guayana on pieni alue Brasilian yläpuolella. Se on lähes kokonaan sademetsän peitossa ja on siten ainoa EU:hun kuuluva trooppinen sademetsäalue.

Hallintoalueen intiaaniheimoista tiedetään olevan jäljellä kuusi: lokono, pahikweneh, kalina, wayana, wayapi ja teko. Kokonainen intiaaniheimo, akulio, kuoli sukupuuttoon lähetyssaarnaajien pakkosiirrettyä heidät käännytysleirilleen.

”Täysin erillään muista ihmisistä eläneen heimon jäsenet sairastuivat lähetyssaarnaajilta tarttuneisiin tauteihin. Ennen kuolemaansa heidät oli ehditty kastaa, joten lähetyssaarnaajien mielestä missio oli onnistunut”, Thierry Sallantin kertoo.

Tällä hetkellä Amazonin intiaanien elämäntapaa uhkaavat lisääntyneiden yhteyksien tuoma houkutus muuttaa kaupunkeihin ja elinmahdollisuuksien kaventuminen.

Länsimaiset ihmiset ovat ottaneet asiakseen ”sivistää” intiaaneja. Päiväntasaajalla lämpötila pysyy jatkuvasti 28 lämpöasteessa, mutta länsimaalaiset vievät intiaaneille paitoja ja housuja, joihin intiaanien tulisi heidän mielestään pukeutua lannevaatteiden sijaan. Osa intiaaneista lähtee kaupunkeihin kuultuaan jääneensä paitsi edistyksestä ja hyvinvoinnista. He päätyvät slummeihin.

Sallantin sanoo, että ensimmäinen merkki ulkopuolelta tulevista vaikutteista intiaanien kylissä ovat lukot. ”Alun perin kaikki jaettiin tasan eikä mikään ollut varsinaisesti kenenkään omaisuutta, joten varkaisiin ei ollut syytä lähteä.”

Perinteisesti intiaanit elävät metsästämällä, kalastamalla, keräilemällä ja pienimuotoisesti viljelemällä. Monikansallisen kullankaivun takia alueella höyrytetään ilmaan tonneittain elohopeaa, ja se kertyy lopulta ravintoketjun mukana paikalliseen väestöön. Lapsia syntyy ilman raajoja.

Länsimainen ratkaisu asiaan on ollut suositella intiaaneja ostamaan purkkiruokaa.

Thierry Sallantin lähti Ranskan Guayanaan antropologina vuonna 1986. ”Mukanani viidakossa oli työkalujen ja kanootin lisäksi noin neljäsataa kirjaa. Kävin laajaa kirjeenvaihtoa yliopiston ynnä muiden tahojen kanssa.”

Hänestä oli tärkeää sulautua tutkimuskohteeseensa. Valkoinen mies pääsi kuin pääsikin osaksi intiaaniheimoa, vaikka hänelle aluksi naurettiin.

“Intiaaneista karvainen ihoni oli huvittava. Heistä olin jonkinlainen puoliapina. Pidin myös valtavaa mekkalaa viidakossa kulkiessani. Alkuaikoina katkaisin puun oksan kolmen metrin välein löytääkseni takaisin leiriin. Intiaanien tarvitsee vain kääntää lehti reittinsä merkiksi.”

Sallantin kuvaa sademetsää paratiisiksi: ”Riippukeinuni välittömässä läheisyydessä sijaitsi viisi luonnon muodostamaa poreallasta. Saatoin papaijaa syödessäni sylkäistä siemenet suustani ja parin kuukauden kulutta paikalla kasvoi papaijapuu.”

Hän pitää viidakossa vaanivia petoeläimiä yhtä vaarallisina kuin täälläpäin susia, joiden tiedetään tappaneen kai yhden ihmisen sadan viime vuoden aikana. ”Todellisen riskin muodostaa eräs rannikolla asustava perhoslaji. Ne saattavat varistaa siivistään hiukkasia ihmisen päälle ja aiheuttaa kutinaa.”

Sallantin asui Amazonilla jonkin aikaa myös yksin omavaraistaloudessa. Kysymys yksinäisyydestä saa hänet tokaisemaan: ”Kuinka olisin voinut tuntea itseni yksinäiseksi, kun ympärilläni oli niin paljon kasveja ja eläimiä?”

Intiaanien kulttuuri ei aseta kasveja hierarkkisesti eläinten alapuolelle. ”Puilta pyydetään lupa saada kaataa ne. Sitä varten pidetään seremonioita, eikä sellaiseen kukaan viitsi turhanpäiten ryhtyä. Eläinten joukkoteurastus on intiaaneille vierasta. Eläimiä ei myöskään pidetä muutoin kuin ´lemmikkeinä´, jotka juoksentelevat vapaina. Kesyyntyneitä eläimiä ei syödä. Taide on heille sielun ravintona yhtä tärkeää kuin ruoka ylipäänsä, joten joskus saatetaan tappaa lintu ja käyttää sulat koristautumiseen.”

Asuttuaan Ranskan Guayanassa kahdeksan vuotta Thierry Sallantin tuomittiin erimielisyyden lietsomisesta intiaanien ja kullankaivajien välille kuudeksi vuodeksi vankilaan.

Vankilassa Sallantinin onnistui salaa jatkaa kirjeenvaihtoaan, kunnes häntä tapaamassa käynyt kirjeet välittänyt ystävä Kris Wood ammuttiin.

”Vankila luultavasti pelasti henkeni. Vankilan ulkopuolella juoksin yhtenään pyssymiehiä pakoon.” Viime vuoden lopulla Ranskan Guayanassa ammuttiin toinen metsien säilyttämisen puolesta toiminut Sallantinin ystävä, Philippe Gros.

Kuluneen 8000 vuoden aikana ihmisen on onnistunut hävittää puolet maailman metsistä, suurin osa 50:n viime vuoden aikana.

Metsiä, ja niiden myötä koko elämän kirjoa, halutaan suojella kahdesta toisistaan poikkeavasta näkökulmasta.

Lajien sukupuutto voidaan toivoa vältettävän kapitalistisista syistä. Sademetsän siimeksessä piilee kenties vielä löytymättömiä aineksia markkinoiden hyödynnettäväksi. Lajien olemassaoloa on mahdollista tarkastella myös eettiseltä kannalta.

”Mielestäni maapallo kuuluu kaikille lajeille, ja kaikilla lajeilla on oikeus olla olemassa.”

Yhdeksi hengenheimolaisekseen hän mainitsee norjalaisen syväekologi Arne Naessin. Erilaiset luonnonmullistukset ovat muuttaneet maapallon lajistoa suuressa mittakaavassa useampaan otteeseen, mutta ehkä ihmiset jäävät historiaan surkuhupaisina olentoina, jotka lyhytnäköisyydessään tuhosivat itse itsensä. Thierry Sallantinin mielestä on selvää, että Baabeli kaatuu. Se horjuu jo.

Ihmisen raadollisia tunteita ei Sallantin kertomansa mukaan ole päässyt pakoon sen enempää kokeellisissa kommuuneissa nuoruutensa 1970-luvun Euroopassa kuin viidakossakaan.

”Mies saattoi sanoa olevansa lähdössä metsälle pariksi päiväksi, mutta palasikin piruuttaan hetken kuluttua takaisin ja löysi vaimonsa toisen miehen kainalosta. Siitä koitui ärjyntää, jonka petetty mies päästeli ilmoille astellen ympyrää kylän keskellä. Muutaman tunnin kuluttua muut alkoivat katsella riippukeinuistaan, että jokohan tuo alkaisi piisata. Seuraavana aamuna oli palattu tavalliseen päiväjärjestykseen. Eurooppalainen mies sen sijaan hautaa tunteensa, kunnes jonain päivänä kattila kiehuu yli, ja hän ampuu vaimon, lapset ja itsensä.”

Etelä-Amerikan siirtomaa-ajan kullantuotannosta kertyneellä pääomalla on ollut merkittävä asema Euroopan teollistumisessa. Kullantuotannossa on alun alkaen käytetty intiaaneja ja Afrikasta tuotuja orjia.

Tänä päivänä Ranskan Guayanan kultakaivoksille virtaa laittomia työntekijöitä lähinnä Brasiliasta.

Urakan päätteeksi laittomat työntekijät on helppo ampua tai sitoa puuhun kuolemaan, jolloin palkkaa ei tarvitse maksaa. Heitähän ei virallisesti ole.

Eikä laittomia kultakaivoksiakaan virallisesti ole, ne toimivat monikansallisten yhtiöiden, kuten Golden Starin, Cambiorin, Newmontin ja Rio Tinton, laillisten kultakaivosten rinnalla.

”Laittomien kultakaivosten tuotantokustannukset saadaan pidettyä alhaisina, sillä työtekijöillä ei ole oikeuksia eikä ympäristöasioista tarvitse huolehtia. Sama pienkone käy päivittäin noutamassa kullan niin laillisilta kuin laittomiltakin kaivoksilta.”

_______________

Hallittua kauppaa vai myrkkyvirtoja?

YK:n arvion mukaan kullankaivuun yhteydessä ympäristöön vapautuu vuosittain 1000 tonnia elohopeaa. Suomi on EU:n suurimpia elohopean tuottajia. Bolidenin sinkkitehdas Kokkolassa tuottaa vuosittain noin 25–75 tonnia elohopeaa sinkintuotannon yhteydessä. Suomessa tuotettua elohopeaa ei loppusijoiteta vaan myydään kansainvälisille välittäjille. Myynnin jälkeen yrityksellä ei ole käytännössä mahdollisuutta valvoa mihin tuote päätyy. Tilastoja tarkasteltaessa suomalaista elohopeaa on löytynyt esimerkiksi Brasilian tuontitilastoista, vaikka sitä ei Suomen vientitilastoissa näykään. Tullin mukaan valtaosa suomalaisesta elohopeasta viedään Hollantiin. Hollannissa toimii useita isoja elohopeavarastoja, joita välittäjät käyttävät välivarastoina.

Elohopean vienti ja Suomi. FinnWatch 2005. Raportti kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.finnwatch.org.

The Law of the Jungle, kullankaivusta Ranskan Guayanassa kertova dokumentti, on ladattavissa osoitteessa www.naturvoelker.org & www.fpcn-global.org. Sitä saa levittää epäkaupallisiin tarkoituksiin.

Hanna Lehtomäki

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu