Kirjoittanut susanna kuparinen

Kuka surmaisi satakielen…

Lukuaika: < 1 minuutti

Kuka surmaisi satakielen…

…varsinkin kun sen ohjeellinen hinta on 252 euroa.

…varsinkin kun sen ohjeellinen hinta on 252 euroa. Osa lintulajeista on rauhoitettu kokonaan. Rauhoittamattomatkin linnut, kuten varis ja harmaalokki, ovat pesimäaikaan rauhoitettuja.

Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista annettiin tammikuussa 2002. Ohjeelliset arvot auttavat tuomioistuimia rauhoitusmääräysten rikkomusten käsittelyssä ja korvausten määrittämisessä.

Alimman maksuluokan pikkulinnut maksavat vain 17 euroa laaki. Joukkoon kuuluu monta tuttua visertäjää, kuten hippiäinen, hömötiainen, leppälintu, pajulintu, peippo, punarinta, räystäspääsky, sinitiainen ja tiltaltti.

Taivaanvuohi kuuluu toiseksi alimpaan, 34 euron, maksuluokkaan. Sille pitävät seuraa muun muassa haarapääsky, kiuru, käpytikka, laulurastas, mustarastas, peukaloinen, punatulkku, talitiainen, varpunen ja västäräkki.

Lintujen hinnasto kipuaa sen jälkeen muutaman kympin sykäyksinä ylöspäin. Esimerkiksi närhi ja törmäpääsky maksavat 50 euroa, tervapääsky 67 euroa, kottarainen 87 euroa, töyhtöhyyppä, naakka ja naurulokki 101 euroa, mustavaris 135 euroa, tilhi 336 euroa ja käki 420 euroa.

Taivaanvuohia saalistava sinisuohaukka on jo kalliimpi tapaus, sen tappaminen maksaa 673 euroa. Suomen kansallislintu laulujoutsen on yllättäen samanhintainen kuin lapasotka, 2 018 euroa. Kolmen tonnin sarjaan kuuluvat muun muassa tunturikiuru, tunturipöllö ja rantakurvi.

Yli neljän tonnin hinta pitää pulittaa muuttohaukasta ja valkoselkätikasta, 4 037 euroa. Viiriäinen on kallista myös luonnossa, 4 205 euroa per pyrstö. Kotkasta joutuukin maksamaan jo 4 877 euroa. Kolmen kärki on petolintujen hallussa: tunturihaukka 6 391 euroa, kiljukotka 6 728 euroa ja merikotka 7 400 euroa.

Kaikkiin summiin lisätään oikeudenkäyntikulut päälle.

www.ymparisto.fi

Susanna Kuparinen