Kuka ratkaisee köyhyyden?

Huippuaivoille on kysyntää.

Pankkiireista on moneksi. Filosofi Esa Saarisen manttelinperijä Frank Martela toistaa Hesarin artikkelissa (18.8.) kliseen siitä, kuinka ”huippuyliopistoista valmistuneet parhaat voimat menevät investointipankkeihin töihin”. Martela toteaa, että samat tyypit voisivat halutessaan ratkaista maailman köyhyyden, koska ovat valmiita tekemään töitä 20 tuntia päivässä.

Miksi huippuoppilaat eivät lähde politiikkaan tekemään yhteiskunnallisia parannuksia? No, palkathan ovat paskat: 24/7-työajalla pääministerin tuntipalkaksi tulee noin 16 euroa. Hilpasen paremmin kuin elintarviketeollisuuden prosessityontekijöillä, mutta noin 25 prosenttia alle ahtaajien.

Syy siihen, että huippuyliopistot suoltavat pankkiireita eivätkä poliitikkoja lienee silti muu kuin palkkaus. Huippuaivoja kiinnostaa harvoin pelkkä raha. Poliitikon ura lehmänkauppoineen ja keskinkertaisuuksineen ei vain houkuta tulosorientoitunutta menestyjää.

Tarvitaan uraputki, ei pullakahveja äänestäjien kanssa. Pankkiuraa markkinoidaan älyvaihtoehtona ja ponnahduslautana parhaille. Rekrymessuille kaivattaisiin Maailmanrauha Ltd:tä – tai missiorganisaatiota.

Finanssikriisi ohjaa rahoitusalan laajakaista-aivoja muualle. Toivottavasti osa huippuaivoista on päätynyt ratkaisemaan maailman köyhyyttä. Ainakin kokoomustyrkkynä oli viime vaaleissa mukana ex-pankkiiri Lepomäki, joka tosin pelasi itsensä puolueessa paitsioon ja päätyi vaalien jälkeen Nallen ajatushautomo Liberaan.

Suomalaisesta politiikasta ja liike-elämästä on tullut keskinkertaisuuksien pelto. Apuna hääräävät ympäripyöreyksiä tuottavat Esan tallin konsulttifilosofit. Himasen kaverin, pääministeri Käteisen mielestä ”parasta johtajuutta on se, että pystyy energisoimaan ihmisiä tekemään itse muutosta” . Näin hän tunnustaa, että poliittisten puolueiden valta on vähentynyt.

Saarinen on tahollaan terapoinut suomalaista yritysjohtoeliittiä ja saanut vastikkeeksi muun muassa syntymäpäiväkutsuja. Onneksi Saarisella on usein päällään juhliin sopivia kukkatakkeja, jotka antavat yritysjohdolle filosofista uskottavuutta. Lasihelmiä herroille.

Hesarin mukaan ”Esa Saarista tarvittiin 1980-luvun Suomessa. Hän osoitti, että Suomessa voi näyttää erilaiselta ja laulaa poikarakkaudesta.”

Yritysjohtajat ihastuivat. Poikarakkaus-Esaa seuraa nyt hänen aisankannattajansa Martela, jonka teeseistä mielenkiintoisin on se, että kannattaa tehdä hyvää. Jäämme odottamaan Martelan teesiä hallitusohjelmaan ja yritysjargoniin lähitulevaisuudessa. Ainakin filosofien köyhyys ratkeaa.

Banker Wanker

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu