Kuka pelkää keltahampaista naista

Sananvalta: Ihmisen suu on ihan erityislaatuinen elin.

Ihmisen suu on ihan erityislaatuinen elin. Perusfunktionsa lisäksi sen katsotaan ilmentävän persoonaa, mielentilaa ja romanttista viehättävyyttäkin. Suun asento kertoo mikä on päivän fiilis, hymyilevää suorarivistöistä suuta pidetään kauniina, kauniita huulia halutaan suudella. Niinpä onkin aikamoinen tragedia kun suukalusto näyttää petoeläimen kidasta revityltä. Kun kulmahampaat puhkeavat kellertävinä muiden hampaiden yläpuolelta, ja eturivistöt näyttävät enemmän soiselta ryteiköltä kuin auringon paisteessa ilakoivilta sorjarunkoisilta koivuilta. Varsinainen suden suu.

Minulla on isäni suvun liiallisen kapeat leuat. Hampaat eivät yksinkertaisesti mahdu suuhuni. Niitä on revitty irti, yritetty panna tottelemaan milloin minkäkinlaisilla virityksillä, laitettu laminaatteja. Jotta näyttäisin standardien mukaiselta, pitäisi leukaluuni leikata poikki ja ruuvata alaleuka oikealle paikalleen. Mieli on ollut synkkä kuin ylitse vuotava likakaivo, rahaa palanut ja buranaa kulunut, mutta pirullisinta ovat kuitenkin olleet kanssaihmiset.

Olen elämäni aikana saanut kuulla lukemattomia kommentteja hampaistani. Tuntemattomat ihmiset ovat pitäneet oikeutenaan (ja velvollisuutenaan) huomautella asiasta luennoilla, kassajonoissa, baaritiskeillä. Minut muistetaan vuosien takaa siitä että ”kun sulla on sellaiset epäsuomalaiset hampaat”.

Hmm, hampaani eivät siis ole suomalaiset – kanadalaiset kenties? Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka ihastelevat sitä, että pystyn hampaistani huolimatta olemaan niin iloinen ihminen. Kiitti vaan ja sydämen iloa teillekin. Parantamisen varaa on itse ammattilaistenkin hienotunteisuudessa: itkua tuhertava potilas ei välttämättä halua että huudetaan koko henkilökunta katsomaan. Eikä ehkä kannata huokailla syvään joka kerta kun on vilkaissut potilaan suuhun.

Suuvärkki on kuitenkin aika henkilökohtainen asia. Suu on ulospäin näkyvää ihmisen sisustaa. Suudeltaessa mennään toisen ihmisen sisälle. On luonnollista kätellä tapaamiaan ihmisiä, mutta harvemmin sitä heti uitetaan kieltä toisen suussa. Suu rinnastuu alapäähän: molempia täytyy käydä tutkituttamassa aika ajoin, molemmissa maataan avuttomana paikat levällään jonkun tyypin ronkkiessa sisustaa kumihanskat kädessä. Molemmissa tunnetaan häpeää ylipäänsä, ja vielä enemmän jos vikoja löytyy. Molemmissa puhutaan puhtaudesta. Molemmissa määritellään mikä on hyvä ihminen, mitä on oikealla tavalla eläminen. Huonolla ihmisellä on paikat paskana, oli kyse sitten suusta tai perseestä. Ja molempia käytetään seksiin.

14-vuotiaana, paskamaisimmassa teini-iässä, sain kuulla että minulla on niin iso ja vahva kieli että se puskee hampaat aina uudelleen sekaisin. Kotona ruokapöydässä odotti sitten kokonainen keitetty hirvenkieli; iso ja jäntevä ja vähän harmahtava. Suussani täytyi olla jotain todella kamalaa.

Myöhemmin minulla kerrottiin olevan aivan erinomaiset suihinotto-ominaisuudet: isot pulleat huulet ja avopurenta. Aloin pitää koko suutani rivona. Että jos liikaa hymyilisin perverssillä suullani niin eteen ilmestyisi salamana rivi peniksiä. Mutta vaikka henkilön suu näyttäisikin kaikenlaiseen lutkuttamiseen luodulta, en suosittelisi tunkemaan sinne mitään aivan välittömästi. Kapealeukainen suu on vaikea avata suureksi, saati sitten pitää siinä asennossa kovin kauaa. Siinä saattaa jotain napsahtaa ihan niin kuin vahingossa, sillain silirimpsis vaan.

Ihan pikkuisen kannattaa keltahampaista pelätä.

Marjo Isopahkala

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu