kuka pelaa ulkomaankortilla?

Viime aikoina poliittisena maanpetturuutena on pidetty jopa puheenvuoroja, joissa on ennustettu kansainvälisen ympäristöliikkeen ottavan Suomen silmätikukseen, mikäli täällä päädytään rakentamaan lisää maailmalla huonossa huudossa olevaa ydinvoimaa.

Suomessa elää poliittinen trauma siitä, miten lähihistoriassa Suomen ja Neuvostoliiton omalaatuisia suhteita hyödynnettiin sisäpolitiikan välineenä. Nykyään ulkomaankortin käyttämisestä syytetään useimmiten suomalaisia ympäristöjärjestöjä, silloin kun ne kehtaavat verkostoitua kansainvälisen ympäristöliikkeen kanssa.

Viime aikoina poliittisena maanpetturuutena on pidetty jopa puheenvuoroja, joissa on ennustettu kansainvälisen ympäristöliikkeen ottavan Suomen silmätikukseen, mikäli täällä päädytään rakentamaan lisää maailmalla huonossa huudossa olevaa ydinvoimaa.

Kansalaisjärjestöjen ylikansallinen toiminta liittyy suoraan globaalien markkinoiden avautumiseen. Se on pientä verrattuna siihen, kuinka vähän monikansallisiksi muuttuneet yritykset katsovat voivansa sitoutua minkäänlaiseen kansalliseen etuun. Niiden ulkomaankortin peluusta kertoo sekin, miten surutta ne painostavat kansallista päätöksentekoa uhkaamalla muuten muuttaa maasta kokonaan.

Samaan aikaan pääministeri Paavo Lipponen käyttää omaa ulkomaankorttiaan ja kiertää yleiseurooppalaisilla foorumeilla esittelemässä Suomen uutta ydinvoimalinjausta tulevaisuuden mallina koko Euroopalle. Siis sitä linjausta, josta oikeasti päätetään vasta aikanaan siinä kansallisessa parlamentissa, jonka voimassaoleva linjaus on aivan toisenlainen ja jonka näkemys ei näillä näkyminkään ole ydinvoimalle myönteinen.

Lipposen puheenvuorot kansainvälisessä mediassa ovat ulkopoliittisen roolin tyylipuhdasta sisäpoliittista hyödyntämistä. Samalla ne ovat avoin sodanjulistus kansainväliselle ydinvoimanvastaiselle liikkeelle. Niiden rinnalla kotimaassa kuullut varoitusten huokailut ovat kuiskauksia tuuleen.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu