Kuka haluaisi sellaisen ystävän?

Facebook on monelle tuntemalleni toimittajalle jokapäiväinen virtuaalinen sosiaalikeskus. Olennaisintahan sosiaalisessa mediassa on se, että siellä ollaan todellakin yksityishenkilönä.

Minulle sosiaalinen media tarkoittaa lähinnä Facebookia. Linkediä en ymmärtänyt, Twitterille en keksinyt käyttöä. Diasporaa odotan, mutta luulenpa joutuvani odottamaan vielä kauan.

Alun perin liityin Facebookin siksi, että ennalta tuntemattomat avustajat ja kirjoittajat saisivat kasvot. Kaikkia ei koskaan ehdi tapaamaan, sosiaalinen media on tapa seurata, missä mennään. Kukin kertoo, mitä haluaa.

Facebook on monelle tuntemalleni toimittajalle jokapäiväinen virtuaalinen sosiaalikeskus. Olennaisintahan sosiaalisessa mediassa on se, että siellä ollaan todellakin yksityishenkilönä.

Vaikka työpaikan hierarkiat eivät kokonaan siellä katoa, ei ne siellä sanottua määrittelekään.

Tiedän toki, että monissa työpaikoissa puututaan sosiaalisen median käyttöön. Sosiaalinen media saattaa olla kokonaan kielletty, tai sitten sitä hyödynnetään ”uutistyössä, verkostoitumisessa ja puheenaiheiden vainuamisessa”, kuten Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen kertoo.

Silloin sosiaalisesta mediasta saattaa tulee toimittajalle yksipuolinen salakatseluväline, jolla hän seuraa, mitä ”ystävät” tekevät, ja kerää hyödyllistä tietoa.

Tätähän tapahtuu tietenkin muutenkin. Kyllähän kaikki tietävät, että toimittajat tekevät juttuja kavereistaan ja niin edelleen.

Erityisen ongelmalliseksi toiminta tulee silloin, kun työnantaja kehottaa seuraamaan, mitä sosiaalisessa mediassa tehdään, ja samaan aikaan määrää, mitä kertoa ”työtehtävistä sekä työnantajan ja toimituksen sisäisistä asioista”, kuten Pentikäinen muotoilee ohjeessaan Sanoman toimittajille.

Pentikäinen painottaa, että ”esimiesten, työnantajan saati omien kollegoiden arvostelu ei ole tahdikasta eikä eroa muilla foorumeilla esitetystä arvostelusta. Työasioihin liittyvä keskustelu kuuluu ennen muuta työyhteisön sisälle”.

Eikö ole outoa, että toimittaja saisi käyttää hyödykseen yksipuolisesti muiden tietoja, mutta ei saisi kertoa mitään omistaan siksi, että työnantaja näin vaatii?

Kuka haluaisi sellaisen ystävän?

Yhtä lailla julkaisemattomia, tietoja ja vihjeitä ei Pentikäisen toivomuksen mukaan saisi levittää sosiaaliseen mediaan ”kilpailijoiden iloksi ja hyödyksi”.

Toki tätä olen itsekin miettinyt Voiman kohdalla. En kuitenkaan kerta kaikkiaan keksi, miten voisi nauttia ystävien luottamuksesta ja avoimuudesta ja samalla rajoittaa omaansa työnantajan käskystä.

Ongelmallisinta Pentikäisen argumentointi on hänen sanoessaan, että ”toimittajien on syytä olla hyvin pidättyväisiä sosiaalisessa mediassa oleviin tuki- ja kannatusryhmiin liittymisessä, koska niiden voidaan kokea vaarantavan lehden ja sen toimittajien riippumattomuutta ja puolueettomuutta”.

Hän sanoo suoraan, että ”esimerkiksi ydinvoimaa kannattavaan tai vastustavaan ryhmään kuuluminen voi uhata toimittajien riippumattomuutta kuten mielenosoitukseen osallistuminen”.

En ole oikeasti tiennyt, että poliittinen toiminta on noin rajoitettua toisissa mediayhtiöissä.

Riippumaton ja puolueeton journalismi tarkoittaa silloin täsmälleen sitä, että toimittaja luovuttaa poliittisen toimintansa edustamisen mediayhtiön päätettäväksi. Helsingin Sanomathan on tunnetusti ajanut nimenomaisesti ydinvoimapäätöstä päätoimittajansa suulla.

Voi hyvä tavaton.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *