Kirjoittanut teppo eskelinen

Köyhän onni

Lukuaika: 2 minuuttia

Köyhän onni

Rahan voima: Maailmantaloutta uhkaa analyytikkojen mukaan tällä hetkellä kaksi pitkän aikavälin huolta. Ensimmäinen niistä on dollarin heikentyminen ja Yhdysvaltain alijäämä yleisemminkin, toinen on perusraaka-aineiden kallistuminen.

Maailmantaloutta uhkaa analyytikkojen mukaan tällä hetkellä kaksi pitkän aikavälin huolta. Ensimmäinen niistä on dollarin heikentyminen ja Yhdysvaltain alijäämä yleisemminkin, toinen on perusraaka-aineiden kallistuminen. Perusraaka-aineisiin ei kuulu ainoastaan öljy, vaan myös esimerkiksi monet kaivannaiset.

Syitä huoleen on useita. Yhdysvaltain dollari on ensisijainen vaihdon väline monella talouden alalla, ja dollarin epävakaus vaikuttaa siten koko maailmantalouteen. Huolena on, että kriisiytyvä Yhdysvallat ”vetää Euroopan mukanaan”. Kallistuvat raaka-aineet taas näkyvät kuluttajan kukkarossa.

Aikanaan suositut riippuvuusteoriat esittivät, että maailmantalous järjestelmänä perustuu alikehityksen ja kehityksen keskinäisriippuvuuteen. Toisin sanoen Etelän köyhyys on Pohjoisen rikkauden ehto. Tätä perusteltiin paitsi rahoitusjärjestelmien luonteella, myös siirtomaa-aikaisella Etelän muokkaamisella Pohjoisen raaka-ainevarannoksi.

Riippuvuusteoria saattaa olla tilapäisesti taloustieteen romukopassa, mutta ehkä romukopan kantta kannattaisi raottaa. Saattaisimme huomata, että se, mitä kutsumme ongelmaksi, ei välttämättä ole ollenkaan hullumpi juttu toisten näkökulmasta – tässä tapauksessa useiden kehitysmaiden.

Köyhimpien kehitysmaiden suurimpana ongelmana voidaan perustellusti pitää ylivelkaantumista. Kaikkein köyhimmät maat maksavat kansainvälisten velkojen lyhennyksiä ja korkoja reilut 40 miljardia dollaria vuodessa, hieman enemmän kuin saavat kehitysapua – josta tietenkään kaikki ei mene suoraan maan hyväksi.

Tällaisille maille dollarin arvon lasku on suorastaan siunauksellista, koska se näkyy suoraan velanhoitokuluissa. Edellytyksenä on tosin se, että ne pystyvät viemään tavaraa maihin, joissa käytetään jotain muuta valuuttaa, esimerkiksi euroa.

Myös perusraaka-aineiden tuotantoon lukitut maat ovat huomanneet saavansa yllättäviä tuloja maailmanmarkkinahintojen noustessa. Esimerkiksi rutiköyhä Sambia on saanut huomattavia lisätuloja kuparinlouhinnasta – viime vuonna reilut 400 miljoonaa dollaria. Oikeudenmukaisilla investointisopimuksilla tulot voisivat olla käänteentekeviä. Kullantuottajille menee myös mukavammin, öljymaista puhumattakaan.

Perusraaka-aineiden hinnoista puhuttaessa kannattaisikin muistaa, että näillä raaka-aineilla on myös myyjänsä. Usein ne ovat tahoja, joilla ei ole juuri mitään muuta myytävää.

Luonnollisesti pitkällä tähtäyksellä kehitysmaiden velat tulisi mitätöidä ja niiden tuotannon monipuolistua. Mutta oli miten oli, lyhyellä aikavälillä maailmantalouden ongelmien takana voi nähdä muutakin kuin pieleen menemistä. Rikkaan huoli on joskus köyhän onni.

Teppo Eskelinen