Koteja, karvoja ja demoneja

Elokuva-arvioissa ensi-iltaelokuvia!

Kodin määritelmä.München on Steven Spielbergin kohuttu moraalipohdinta kodista ja sen suojelusta. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Israel lähettää salaisen iskujoukon murhaamaan 11 palestiinalaista joita se pitää vastuussa 11 israelilaisen hengen vaatineesta iskusta Münchenin olympialaisissa 1972.

Kun ihminen suojelee kotiaan, on jokainen keino oikeutettu. Mutta kysymys kuuluukin, mikä sitten on ihmisen koti – onko se valtio, jonka puolesta kaikki on sallittua, vai onko se uskonto, jota voi suojella toimimalla sen opetusten vastaisesti, vai onko se ihmisen perimmäinen koti sielussa, jonka hyvyyden ja oikeamielisyyden kadottamalla ei ihmiselle jää mitään suojelemisen arvoista.

Visuaalisesti kuvankaunis München on unenomainen matka 1970-luvun Euroopassa, samalla se on väkivaltainen trilleri Israelin ja palestiinalaisten kostonkierteestä. (AK)

Steven Spielberg: München. Neljä tähteä.

_______________

Karvan verran. Mitä jos ajaisit viiksesi eikä kukaan huomaisi muutosta? Vain mies voi pöyristyä tästä. Emmanuel Carrèren elokuva Viikset vie tarinan syvemmälle, niin ettei sukupuoliseen huomioon kiinnity liikaa.

Elokuva perustuu ohjaajan 20 vuotta sitten kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuva Viikset on surumielinen, mutta kaunis. Vainoharhaisuus hiipii päähenkilö Marcin (Vincent Lindon) elämään ja tekee siitä oudon.

Viikset näyttää välähdyksen ihmisen epätoivoisista hetkistä ja pahimmista peloista. Marcin vaimo Agnès (Emmanuelle Devos) seuraa miehensä matkaa mielenterveyden rajoille. Välillä heidän roolinsa kääntyvät kiehtovasti päälaelleen. Elokuva kulkee klassikoiden jalanjäljissä: tunnelmaa voisi paikoin verrata Roman Polanskin Vuokralaiseen. Viikset ei kuitenkaan jäljittele, sillä tarina on omalaatuinen. Elokuva lumoaa erityisesti Philip Glassin huikean viulukonserton ansiosta. (HH)

Emmanuel Carrère: Viikset. Neljä tähteä.

_______________

Purevia hurttia. Arto Halosen Pavlovin koirat nuuskii nousukkaiden elämyshakuisuutta ja ihmismielen manipulointia nyky-Venäjällä. Dokumentin päähenkilö Sergei Knjazev on viihdebisnekseen siirtynyt psykologi, joka takoo ruplia taitavana tapahtumanjärjestäjänä.

Kun ihmiselle ei riitä mikään, hänet voi johdattaa minne tahansa – ja sen tietää myös Sergei. Hänen roolileikeissään tylsistyneet äkkirikkaat laitetaan öisille kaduille kerjäämään. Riitelevät yritysjohtajat voivat selvittää välinsä kaksintaistelussa. Kumiluodein.

Sergei rakastaa pelejä, mutta hänen peleissään pelaavat toiset, hän seuraa luomustaan yläpuolelta, tutkii ihmisluontoa ja sen hallitsemiskeinoja. Kun pihapenkillä istuva Sergei on kameran tarkkailtavana, hän vaikuttaa vaivaantuneen hermostuneelta – peliaddiktille soisi kylmät hermot, varsinkin jos tämä on tapahtumanjärjestäjä ydinasevallan koneistossa. (AK)

Arto Halonen: Pavlovin koirat. Neljä tähteä.

_______________

Muusikko ja demonit. Elämäkerrallinen Walk the Line keskittyy siihen Johnny Cashin elämän vaiheeseen, jossa hän tasapainoili kahden maailman välillä.

Hartaan uskovaisen gospelsaarnaajan ja päihdesyöveristä ponnistavan, vankilassa esiintyvän kapinallisen roolit käyvät tasaväkistä valtataistelua miehen sielusta.

Cashin itsensä pääosaan valitseman Joaquin Phoenixin raivoisa suoritus sisäisten demonien riivaamana miehenä ja skarpit musiikkikohtaukset tuovat elokuvaan intensiteettiä, jota siitä ajoittain kerronnallisesti puuttuu. Ja menestys palkintogaaloissa on taattu, riippumatta siitä, esittikö Phoenix ihan oikeasti kaikki kappaleet itse.

Vuosina 2003 ja 2004 edesmenneiden Cashin ja Ray Charlesin elämäkertaelokuvat käynnistävätkin mitä ilmeisimmin ”muusikko rämpii päihteissä” -elokuvien sarjan, jonossa seurannevat ainakin J. Joplin ja J. Hendrix. (JT)

James Mangold: Walk the Line. Neljä tähteä.

_______________

Hannele Huhtala, Aiman Kaddoura ja Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu