Korruptoitunut EU

Eräs belgialainen tuttavani kertoo usein riipiviä tarinoita belgialaisen politiikan korruptiosta, jossa valtion rakennushankkeet teetetään kansanedustajien omilla firmoilla ja jossa isä-poika-suhteet ratkaisevat maan ministeripaikat.

Eräs belgialainen tuttavani kertoo usein riipiviä tarinoita belgialaisen politiikan korruptiosta, jossa valtion rakennushankkeet teetetään kansanedustajien omilla firmoilla ja jossa isä-poika-suhteet ratkaisevat maan ministeripaikat. Tuttavani tapaan belgialaiset vaikuttavat suhtautuvan asiaan lähinnä sarkastisesti nauraen.

Entäs sitten EU:n korruptio? Siitä kuulee ja sitä näkee usein, eikä se ainakaan minua naurata. EU:n korruptiota ei tarvitse etsiä Brysseliä kauempaa. Täällä tämän tyyppiset anekdootit ovat tyypillisiä: Seison Euroopan parlamentin hississä. Vieressäni seisovat meppi ja herra puvussa, ilmeisesti kokouksesta tulossa. Hissi pysähtyy ja pukuherra tekee lähtoään. Ovella hän kääntyy meppia kohti ja sanoo: ”American Tobacco thanks you”.

Kyseessähän on tietysti kiitollinen lobbari, joka on juuri saanut uskoteltua mepin puolelleen. Tämän kaltaisten tarinoiden takia sanalla lobbaus on nykyään negatiivinen merkitysvivahde. Arvioiden mukaan yli 15 000 ammattilobbaria pyörii EU-instituutioiden käytävillä. Näiden joukossa on kansalaisjärjestöjä, ammattiliittoja ja vaikka mitä, mutta suurin osa edustaa yksityistä sektoria. Heidän vaikutuksensa EU:n päätöksentekoon on hämärän peitossa.

Euroopan komissiossa on reilu tuhat niin sanottua asiantuntijakomiteaa, joiden jäseninä on lukuisia yritysten edustajia. Näiden kokoonpanot ovat yleensä salaisia ja kansalaisjärjestöjä niissä ei juurikaan näy. Esimerkiksi lobbauksen läpinäkyvyyttä valvovan Alter-EU-verkoston mukaan komission biopolttoaineinnovaatioihin keskittyvä asiantuntijaryhmä koostuu öljy-yhtiön, biopolttonaineyhtiön, ruokateollisuuden, puuteollisuuden ja energiayhtiön edustajista sekä yhdestä bioteknologiayritysten lobbaustoimistolaisesta. Yksi maanviljelijä ja kahdeksan akateemikkoa oli huolittu mukaan, mutta osalla heistäkin oli linkkejä öljy-yhtiöihin ja bioteknologiayrityksiin. Ympäristöliikettä ryhmässä ei edustanut kukaan.

Vuonna 2007 komissio teki aloitteen EU:n läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Kunnianhimoisimpien suunnitelmien mukaan parlamentin ja komission lobbausrekisterit piti yhdistää, niistä piti tehdä pakollisia, ja niiden piti sisaltää tietoa lobbaritahojen vuosibudjeteista. Meillä kaikilla olisi nyt mahdollisuus nähdä helposti netin avulla, mitkä tahot ovat olleet minkäkin direktiivin valmistelussa mukana ja missä määrin. Aloite jäi puolitiehen. Parlamentilla ja komissiolla on edelleen erilliset lobbarirekisterit, ja komission rekisteri on edelleen vapaaehtoinen.

Huomatkaamme, että yllättäen tällainen rekisteri on pakollinen Yhdysvalloissa, jossa yksityinen sektori tunnetusti pyörittää maan politiikkaa.

Olisiko siis kerrankin aika ottaa amerikkalaisista mallia?

Lue Eva Nilssonin koko blogi-kirjoitus Fifistä.

Eva Nilsson

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu