Kolme viisasta miestä

Israelin rakkaan brändin läpi eivät näe kaikki viisaatkaan, Teemu Mäki kirjoittaa kolumnissaan.

Jyrki Katainen kertoi Reutersin haastattelussa tämän vuoden alussa, että Suomen pitäisi matkia Israelia, sillä Israelin taloudella menee kivasti. New Yorkin pörssiin on listautunut ulkomaisia yrityksiä vain Kiinasta enemmän kuin Israelista, ja pääomasijoituksia Israel imee kansalaista kohden eniten koko maailmassa.

Perussuomalaisten ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini piti Israelin puolta elokuussa Hesarin haastattelussa toisesta näkövinkkelistä: ”Israel voi hävitä sodan vain yhden kerran. Jos se häviää, maata ei enää ole.”

Suomen puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund on hänkin miettinyt Israelin taistelua ja menestystä. Uudessa kirjassaan hän toteaa juutalaisten olevan älyllisesti ylivertaisia arabeihin verrattuna, sillä juutalaiset ovat saaneet paljon tieteen Nobel-palkintoja ja arabit hyvin vähän, vaikka arabeja on paljon enemmän kuin juutalaisia.

Kukaan näistä kolmesta viisaasta miehestä ei ole rasisti. Siihen nähden on hämmästyttävää, miten valikoivasti he Israelia katsovat.

Katainen keskittyy ihastelemaan Israelin teknobuumia ja talouskasvua. Ei esimerkiksi miettimään sitä, että Israel miehittää miljoonien palestiinalaisten asuma-alueita antamatta niillä asuville mitään ihmisoikeuksia tai mahdollisuutta minkään maan kansalaisuuteen.

Hägglundilla on paljon kokemusta Palestiinan konfliktista – hänhän johti siellä aikoinaan YK:n rauhanturvajoukkoja. Palestiinalaisten kurjuutta pohtiessaan hän päätyy kuitenkin ihastelemaan Nobel-tilastoja ja sitä, miten ”juutalaisen isän velvollisuus on opettaa poikaansa kaksivuotiaasta asti päivittäin vähintään puoli tuntia”.

Hän ei kysy, millaista olisi elää maassa, jossa yliopistoon on vaikea päästä, ellei ole juutalainen, ja mahdotonta päästä, jos ei suostu opiskelemaan hepreaksi.

Myös Soini haluaa nähdä Israelin sivistyksen ja älyn linnakkeena – ikään kuin konfliktissa olisi kyse siitä, että jotkut verenhimoiset belsebuubit piirittävät urheiden juutalaisten onnelaa. Todellisuudessa kyseessä ei ole piirityssota, vaan sisällissota.

Israelin valtiolla on kaksijakoinen suhde sen alueella asuvaan miljoonien vähemmistöön, joka koostuu pääosin arabeista.

Yhtäältä valtion pitkän tähtäimen päämäärä on etninen puhdistus, eli ei-juutalaisen väestön poistaminen Israelin hallitsemalta alueelta. Toisaalta vähemmistö on Israelille tärkeää halpatyövoimaa, ja kuluttajina he muodostavat merkittävän osan Israelin sisämarkkinoita.

Tärkeintä Israelille näyttää olevan sen oma brändi, jonka tärkeä osa arabiraakalaiset ovat. Brändi on niin vahva, etteivät sen läpi näe kaikki viisaatkaan miehet.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *