Koiran elämää

Voima testaa totaalimatkailun. Aino Ruoholla on vahva vaellusvietti ja rutkasti sisua. Hänen neuvoillaan köyhäkin voi löytää onnen tien päältä.

Rahatta vieraassa kaupungissa? Aino Ruoho tietää, mitä tehdä. 26-vuotias joensuulaisvalokuvaaja on reissuillaan korjannut henkensä pitimiksi autoja, valmentanut hevosia ja myynyt hodareita. Viiden kuukauden Espanjan-matkalle Ruoho, kaksi koiraa ja auto ottivat mukaan 600 euron säästöt. Ruoho tarjoaa Voiman lukijoille kymmenen todellisen halpamatkailijan selviytymisvinkkiä.

Tiedä, kehen luotat.

Olen viettänyt paljon öitä squateissa ja luotan niissä asuviin ihmisiin täysin. Toisaalta olen varuillani, jos vieras mies tulee tarjoamaan apua. Siihen on iän kanssa alkanut suhtautua vakavammin: ei yhtään tunnu, että täytyy olla niille mukava. Koirien kanssa on varmempi olo. Portugalissa keittelin kerran metsänreunassa aamuteetä, kun yhtäkkiä tajusin, että sama rekka on ajanut jo monta kertaa ohi. Kun se sitten pysähtyi ja kuski alkoi lähestyä, lähetin koirat perään. Äkkiä se lähti.”

Itke ja näyttele.

Naisen kannattaa tiukassa paikassa itkeä. Miestä se ei auta, ei sitä tyyppiä oteta tosissaan. Hyvistä näyttelijäntaidoista on hyötyä: apua saa, jos näyttää tarvitsevansa sitä. Osa miun itkusta on joskus näyttelemistä, mutta kyllä aito tunne on aina mukana.”

Hanki ystäviä.

Kun olin Keniassa aivan uupunut ja elin leijonien keskellä ja näin nälkää, seitsemänkymppinen tanskalaispariskunta kutsui luokseen. Auttelin aikani rouvaa kotitöissä, kun hän hoiti Alzheimerin tautia sairastavaa miestään. Myöhemmin sain heidän suosituksillaan työtä maan suurimmalta laukkatallilta. Eniten apua saa ihmisiltä, jotka ovat nähneet elämää ja elävät itse aika yksinkertaisesti. Joissain paikoissa on aika kylmä meininki. Ei Espanjassa miusta kauheasti vieraat piitanneet, kun näytin niiden mielestä kerjäläiseltä, jolla ei ole mitään väliä.”

Palaa.

Palasin kerran Romaniaan sellaisen perheen luo, joka oli majoittanut miut kymmenen vuotta aikaisemmin. Olin silloin luvannut lähettää niille valokuvia, joten sain ne sitten vihdoin vietyä. Mitä enemmän matkustaa, sitä helpommin menettää yhteyden vanhoihin tuttuihin.”

Syö kaikkea.

Jos jossain afrikkalaiskylässä tarjotaan ateriaa, ei siihen saa sanoa, että meillä Suomessa on aika paljon näitä kasvissyöjiä. Kyllä kaikkea pitää syödä. Rahaa taas säästyy dyykkaamalla. Miun oma vatsa on varmaan sen takia kehittynyt niin vahvaksi, että söisin vaikka nauloja.”

Vaadi.

Kun olin rahattomana Nairobissa ja kerroin Suomen suurlähetystössä, että ajattelin etsiä jostain kansallispuistosta vapaaehtoistöitä, ne haukkui miut pystyyn ja sanoi, että siut raiskataan ja tapetaan etkä varmasti löydä töitä. Itkin sitä yhden päivän ja etsin sitten kansallispuistojen toimiston, marssin sinne ja sanoin, että haluan puhua korkeimman mahdollisen pomon kanssa. Laitoin kädet puuskaan ja ilmoitin, että mie en lähde ennen kuin saan töitä. Viiden tunnin päästä tarjosivat kahtakin paikkaa. Piti sitten käydä vielä lähetystössä ilkkumassa.”

Nöyrry lainaamaan.

Rahatta selviää, jos vaan sanoo että perkele ja polkee jalkaa. Sillä asenteella löytää aina jonkun keinon. Joskus ei kuitenkaan enää jaksa. Neljän rahattoman kuukauden jälkeen La Coruñassa aloin lopulta luovuttaa, kun kaikki tuntui menevän päin persettä ja halusin vain pois. Silloin on oltava joku, joka lainaa paluurahat. Mie nöyrryin lainaamaan vanhemmilta.”

Psyykkaa itsesi selviytymään takaiskuista.

Ekan kerran, kun kamera varastettiin, olin suunnilleen tappamassa itseäni. Viime reissulla samassa tilanteessa olin heti etsimässä hyviä puolia: nyt on vähemmän kannettavaa ja syy kuvata lainakameralla kerrankin filmille.”

Älä huolestuta äitiä.

Olen pitänyt sääntönä, että en pidä liikaa yhteyttä kotiin. Puhelimessa saattaa helposti kertoa liikaa ja koti-ikäväkin vain kasvaa. Äiti kerran onnistui soittamaan Afrikkaan, ja mie sitten itkin sille nälkää ja janoa. Se oli kauhea tilanne, kun ei se Suomesta käsin voi tehdä mitään, huolestuu vaan. Ihmeen tyynenä se on pysynyt. Kamalat jutut voi sitten kertoa jälkikäteen. Nytkin voin lehden kautta kertoa sille, että La Coruñassa narkkari osoitti aseella.”

Matkan arvo selviää vasta jälkipelissä.

Paska muuttuu kullaksi. Elämä La Coruñassa oli täynnä ikävää ja huolta, mutta kun paluu lähestyi, huomasin ajattelevani, että tämä oli elämäni paras matka.”

Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu