Kohti umpikujaa

EU:n linja lamauttaa kehitysmaat kauppaneuvotteluissa.

On arveluttavaa, kun Euroopan unionin kauppakomissaari Peter Mandelson kehuu Suomea ”loistavaksi esimerkiksi” yhteiskunnallisesta kehityksestä. Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvotteluissa Mandelson on noussut neuvottelujen pysähtyneisyyden tunnusmerkiksi. Juuri EU:n ja Mandelsonin ajama tiukka linja on ajamassa WTO-neuvotteluja lopulliseen umpikujaan.

Helsingissä huhtikuun lopussa vieraillut Mandelson kehui Suomen talouspolitiikkaa sellaiseksi, josta muut EU-maat voisivat ottaa mallia. Samanlaista yhteiskunnallista eriarvoistamista hän ajaa myös kauppaneuvotteluissa, joissa EU:n linjana on ollut kohdella kehitysmaita tasaveroisina neuvottelukumppaneina. Kehitysmaiden olisi siksi tehtävä vastavuoroisia myönnytyksiä, mikäli EU tekee myönnytyksiä kehitysmaiden suuntaan.

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz pitää vaatimusta EU:n ja kehitysmaiden asettamisesta samalle viivalle keskeisenä esteenä kauppaneuvottelujen onnistumiselle. Hänen mukaansa neuvotteluprosessista on jäljellä vain kuoret, joiden sisällä tavoitteet on täyttämättä.

Maaliskuun alussa Suomi lähetti yhdessä 12 muun EU-maan kanssa kirjeen komissiolle. Kirjeessä todettiin, että EU oli mennyt jo liiankin pitkälle ja nyt kehitysmaiden oli aika tehdä myönnytyksiä. Maat olivat unohtaneet, että Dohan neuvottelukierroksen painopisteenä piti olla köyhien maiden tukeminen.

Maatalouden vientitukien poistamista markkinoidaan askeleena eteenpäin, mutta vaikka ne poistettaisiin tyystin, vaikutus EU:n maataloustukiin olisi vain muutaman prosentin luokkaa. Tuoreen Carnegie-tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan köyhimmät valtiot ovat joka tapauksessa kauppaneuvotteluiden nettohäviäjiä, ellei neuvottelujen suuntaa muuteta jyrkästi.

Useimmat köyhät maat ovat ruuan nettotuojia, ja niiden maatalous perustuu pienimuotoisiin perheviljelmiin, eivätkä ne ole kilpailukykyisiä maailmanmarkkinoilla. EU:n vaatimattomat maatalouskaupan vapauttamistavoitteet hyödyttäisivät voimaan tullessaan vain muutamia kehitysmaita, jotka kykenevät kilpailemaan alhaisilla hinnoilla kuten Brasilia, Argentiina tai Thaimaa.

Tutkimus varoittaakin, kuinka tärkeää on, ettei ”Dohan neuvottelukierroksen mahdollisia positiivisia vaikutuksia liioitella kuten monet poliittiset johtajat, kommentaattorit ja aktivistit ovat tehneet”.

Mandelson on loistava esimerkki EU-poliitikosta, joka kantaa vastuuta ennen kaikkea yhtiöiden menestyksestä vientimarkkinoilla, mutta jonka on poliittisen ulkokuoren vuoksi mainittava joka yhteydessä toimivansa köyhien maiden eduksi.

Yhden liuskan esittelypaperissakin Mandelsonin mainitaan eläneen nuorena miehenä vuoden Tansaniassa, ”mikä jätti häneen elinikäisen tuntuman Afrikasta ja köyhyyden vastaisen taistelun haasteista”. Esittely päättyy lainaukseen hänen puheestaan Euroopan parlamentissa vuonna 2004, jolloin hän sanoi olevansa vakuuttunut, että ”hyvin harjoitettu kauppapolitiikka voi vaikuttaa merkittävästi maailman taloudelliseen kehitykseen, kunhan muistamme ottaa huomioon köyhimpien väestönosien tarpeet”.

Hyvä esimerkki Mandelsonin konkreettisesta linjasta on hänen kommenttinsa Metsä-Botnian Uruguayn selluhankkeesta.

”Verot ovat kyseisen yhtiön ja Uruguayn välinen asia”, hän kommentoi kysymystä yrityksen yhteiskuntavastuusta. Metsä-Botnia ei maksa käytännössä lainkaan veroja massiivisesta investoinnista, mutta Mandelsonin näkemyksen mukaan tällainen toimintatapa on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. ”Eurooppalaisten standardien mukainen”, hän totesi.

Helsingin Sanomien haastattelussa Mandelson sanoi, ettei Metsä-Botnialla ole ”kaksoisstandardeja sijoituksilleen Euroopassa ja sen ulkopuolella”. Verotuksen suhteen yritys ei kuitenkaan noudata minkäänlaista yhteiskuntavastuuta Uruguayn valtiota kohtaan, päinvastoin kuin Euroopassa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen tapaan Peter Mandelsonin johtavana periaatteena näyttää olevan yritysten etu, jonka hän – ainakin puheissa – näkee olevan yhteneväinen maanosan kansalaisten edun kanssa. Mandelsonin ja Euroopan komission ajama kauppapolitiikka on kuitenkin hyvin kaukana suomalaisten kannattamasta kehitysyhteistyöpolitiikasta.

Mandelson suhtautuu puheissaan erittäin ynseästi kansalaisjärjestöjen näkemyksiin kauppapolitiikasta. Silti hänen roolinsa voi olla hyvin myönteinen kansalaisyhteiskunnan kannalta. Hänen ajamansa tiukka linja WTO-neuvotteluissa voi johtaa suuriin muutoksiin sitä kautta, että neuvottelujen tulokset jäävät aina vain kauemmaksi tavoitteista. Mikäli neuvottelut kaupan vapauttamisesta ajautuvat lopulliseen umpikujaan, on pakko miettiä, mikä koko neuvotteluprosessissa tai sen ideologisessa perustassa on vikana.

Jorma Penttinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu