Kirjoittanut Hanna Nikkanen

Klubikansan päivätanssit

Lukuaika: < 1 minuutti

Klubikansan päivätanssit

Kalenteri: Voimaan tömpsähti Helsingin kaapelitehtaalla järjestettävän Laserpointin tiedote. Oivaa parodiaa ikääntyvästä reivisukupolvesta, täällä naurettiin. Bullshitbingoa koko teksti!

KLUBI Laserpoint-tapahtuma lähestyi toimitusta tiedotteella, joka kuulosti enemmän lääkefirman PR-paketilta kuin reivimainokselta. Kaapelitehtaan huhtikuinen klubimusiikki-ilta on tekstin mukaan ”osoitus pitkäjänteisestä kehitystyöstä, jossa yleisön toiveet ja tarpeet ovat kaiken suunnittelun lähtökohta.”

Tekstissä luvataan vastata äärimmäisen vaativan asiakaskunnan asettamiin haasteisiin ja määritellä ”laadukkaan hauskanpidon uudet standardit”. Underground-musiikin ”uusia tuulahduksia” tuodaan ”lähemmäksi valtavirtaa”, mutta ei herranjumala mitenkään rajusti, vaan maltillisesti ja kasvuhengessä.

Oivaa parodiaa ikääntyvästä reivisukupolvesta, täällä naurettiin. Bullshitbingoa koko teksti! Ökyrikkaita klubiurpoja! Kiksukarvaa bemarissa! Mikä läppä.

Mutta ei, tapahtuma on olemassa. Linkin takaa löytyivät oikeat nettisivut. Darudea ja Orkideaa, ”there will be everything You need for an exclusive night out!” Pitkämatkalaisille suositellaan yöpymistä joko Ruoholahden Radisson SAS:ssa tai Holiday Innissä.

Posse vanhenee.

Laserpoint Kaapelitehtaalla 19.4.

www.laserpoint.fi

Hanna Nikkanen