Kliffa isyys

Karri Laitisen viiva on karheaa mutta rentoa. Hieman lakoninen ote ja kuvausten runollinen luonne toimii hyvin suomalaisessa sarjakuvassa, siitähän täällä tykätään.

Voisi kuvitella, että isyys on kivaa ainakin Karri Laitisen sarjakuvakirjan perusteella. Teos on päiväkirjamaisesti tuotettu tarina Karrin isyydestä ja perhe-elämästä esikoisensa, vaimonsa sekä perheen koiran Podin kanssa aina toisen lapsen syntymään saakka.

Eletään perheonnellista elämää vanhassa puutalossa, jota remontoidaan ja korjaillaan aina tilanteiden salliessa. Päivän yksittäisiä tapahtumia esille nostava sarjakuvakirja on mieltä lämmittävä ja leppoisa lukukokemus. Tässä on nyt sitä näkökulmaa vanhemmuuden arkeen, jos sellaista itseltään puuttuu.

Teoksen puolivälissä – aina kun kuljin kotini peilin ohi – oli pakko luoda mielikuva siitä, miltä itse näyttäisin pitelemässä omaa esikoistani sylissä. Tai vaihtoehtoisesti lukiessa kohtaa, jossa metsälenkillä kulkiessa olkapäillä istuvalle vauvalle tulee kakat housuihin, voisi monelta vannoutuneelta poikamieheltä nousta pala kurkkuun. ”Siis tätäkö? No ei perkl..!”

Karri Laitisen viiva on karheaa mutta rentoa. Hieman lakoninen ote ja kuvausten runollinen luonne toimii hyvin suomalaisessa sarjakuvassa, siitähän täällä tykätään. Vertailuksi ottaisin Jeffrey Brownin Haparointia-parisuhdepäiväkirjan, joka erittäin onnistuneena teoksena on Kafkan tuttia lähellä. Sama lämmin, arkinen ote välittyy kummastakin teoksesta poikkeuksellisen hyvin.

Varoituksen sananen kuitenkin niille, jotka eivät siedä esimerkiksi Jukka Pojan pehmeiden arvojen saundeja: he varmasti turhautuvat myös Kafkan tutin lässyilyyn. Voisin samaan hengenvetoon mainostaa tätä oivaksi kuittailulahjaksi kaikille uraorientoituneille vanhemmille.

Karri Laitinen: Kafkan tutti. Kreegah Bundolo 2008. 128 sivua. Neljä tähteä.

Henri Salonen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu