Kivun Kongo

Itäkongolainen lääkäri Jo Lusi on vuosien varrella nähnyt uhreja aivan liikaa. Hän on oppinut toimimaan kaikkien alojen ammattilaisena.

”Sen lopulta teet, mihin uskot.” Eloisa käsi on hetkeksi pysähtynyt ilmaan, sormet ojentuvat yhteen kun summauksen sanat löytyvät. ”Ajatella voi kaikenlaista, kehitellä ja haaveilla, mutta se on toista.”

Iso musta mies istuu syvällä leikkaussalituolissa, käsi palaa hitaasti syliin, valkean takin taskuun, ja hän jää katsomaan minua. Tohtori Jo Lusin lämpimät silmät eivät vaadi mitään eivätkä syytä, vaan kertovat vain tarinaa maailman sydämen kammioista.

Toimiston ulkopuolelta kuuluu kadun melua, ja ikkunasta näkyy Goman matalia kattoja. Ollaan Itä-Kongon solmupisteessä, johon pakkautuvat sekä kapinallisia paenneet resuiset pakolaiskolonnat että bisneksistä pikavoittoja kärkkyvät diilerit. Gomassa on säpinää – se vetää etenkin nuorta ja yritteliästä väkeä ympäröiviltä alueilta kuin magneetti.

Kongon sisällissota loppui muodollisesti jo vuosia sitten, mutta täällä Etelä- ja Pohjois-Kivun rajalla konflikti jatkuu. Siihen sekaantuvat myös Ruandan kansanmurhan selvittämättömät jälkipelit ja ulkomaiden pohjaton nälkä alueen luonnonvaroihin.

Elektroniikkateollisuuden käyttämä koltaani on usein läheisistä Walikalen esiintymistä kaivettua, tämän ovat selvittäneet lukuisat tahot, muiden muassa Human Rights Watch.

Kyseessä on rikos ja tavara verikoltaania, sen tajuaa erityisen konkreettisesti paikallisilla klinikoilla. Sellaisilla, kuin Heal Africa -organisaation sairaala, jossa keskustelen sen johtajan, tohtori Jo Lusin kanssa leikkausten tauolla.

Täällä ovat edustettuina kaikki ammutuista aidsin runtelemiin, struumapotilaista pirtun sokeuttamiin. Monet ovat kaukaa paenneita. Takapihalla on jopa pieni pakolaisleiri, jossa äidit askaroivat lapsikatraiden keskellä.

Resursseja on vähän. Näin on ollut Mobutun ajoista saakka, jolloin sairaalan käyttövarat katosivat säännöllisesti Kinshasan kleptomaanien taskuihin. Nyt toiminta on lahjoitus- ja säätiöpohjalla. Kongolaisen absurdian hengessä itse sairaalakin joutui kerran leikkaukseen – vuonna 2002 viereisen Nyiragongon tulivuoren syöksemä laavavirta poltti sen edeltäjän kahtia.

Sairaalan askeettisen toimiston seinää halkoo silmän korkeudella koristekuvio. Suora kuin seismometrin piirto tällä hetkellä tai kuten Kongon äärettömän horisontin viiva.

”Kongon lääkkeet ovat sen tiet, lentokoneiden varalaskupaikat ja kylien terveydenhoitajat, muuta ei useinkaan ole”, Jo Lusi toteaa.

Hän on itse ortopedikirurgi – voisi kai sanoa impropedi, sillä niin kekseliäitä ovat hänen uusiokäyttämänsä proteesi- ja lastamateriaalit. Myös täällä Gomassa, Itä-Kongon kenties parhaassa sairaalassa, ollaan niin kevyesti varustettuja, että tulivuorenpurkauksenkin alta ehdittiin siirtää kaikki tärkeä kalusto turvaan ja vain talo menetettiin.

Apunaan Lusilla on joukko nuorempia kollegoja, useimmat heistä opintoputkessa, joka kierrättää heitä täältä Kampalan Makerere-yliopistoon ja sieltä takaisin Kongon klinikoihin.

Käyntiaikaani sairaalaan saapuu myös ryhmä yhdysvaltalaiskirurgeja, eräs Lusin pitkäaikaisista avustajaryhmistä. Jälleennäkeminen on sydämellinen, tuliaiset – muutama laatikollinen vanhoja leikkaussalilaitteita – annetaan, mutta sen jälkeen ei juuri aikailla.

Tuota pikaa nämä vapaaehtoiset huippuammattilaiset ovat kaavuissaan ja käsineissään häärimässä potilaspöytien äärellä. Paitsi traumakirurgeja, heidän joukossaan on myös äärimmäisen taitava plastiikkaspesialisti, joka seuraavina päivinä korjaa kuin liukuhihnalta huulihalkioita ja muita afrikkalaisyhteisöissä pahasti syrjäyttäviä epämuodostumia.

Jo Lusi poikkeaa välillä saleissa jääden toisinaan pitkäksikin toviksi, oppiakseen. Kongon puskassa erikoisala on usein syytä unohtaa ja yritettävä toimia edessä viruvan potilaan kanssa kaikkien alojen spesialistina.

Haastattelun aikana Lusi ei ota kantaa Kongon politiikkaan. Onko se lääkärin etiikkaa terminaalipotilaan kanssa, selviytyjän filosofiaa vai kaiken nähneen pessimismiä? Hän on toiminut uransa aikana lääkärinä eri puolilla Kongoa, Lubumbashista Ituriin, kunnes 1995 perusti sairaalan tänne. Niin Kongon kuin Ruandan sodat ovat olleet hänen työmaataan, ja Kinshasassa kansanedustajana toimiessaan hänellä oli vastuu esitellä kauhun koko kirjo lainsäätäjille.

”Jokaisesta voi tulla raiskaaja.” Lause tippuu hitaasti Lusin huulilta, se pysäyttää ja alkaa sitten vähitellen avautua. Raiskaukset kammottavine oheisrikoksineen ovat täällä saavuttaneet epidemian laajuuden.

Vain jotkut naisista saavat hoitoa, kenties onnekkaimmat heistä juuri tässä sairaalassa, jossa vaativia korjausleikkauksia voidaan tehdä. Jo Lusi on vuosien varrella nähnyt uhreja aivan liikaa, siksi hän Kinshasan vuosinaan olikin mukana laatimassa lakia, jossa rangaistukset raiskauksesta ja murhasta yhdenmukaistettiin.

Raiskaus on Kongossa osa taistelutaktiikkaa. Tohtori Lusin katseesta näen, että hänen mielestään sotilaita ei tarvitse pakottaa raiskaamaan.

”Viikkokaudet puskassa, pelossa ja paskassa, sitä on kongolaissotilaan elämä. Se brutalisoi kenet hyvänsä.”

Niinpä niin, kenet meistä hyvänsä – tätä vasten alkaa ymmärtää myös siirtomaa-ajan julmuuksia viidakon tiettymättömyydessä. Kun ihminen puristetaan kokoon, usein vain usko voimaan jää. Kun sekin häviää, jäljellä on nihilistin väkivalta.

www.healafrica.org

_______________

Kuusi kertaa Kongo

1. Kongo on suunnattoman iso ja rikas. Vuosimiljardien takaisesta geologisesta oikusta johtuen sen pohjattomat lietteet kätkevät sisäänsä maailman rikkaimmat esiintymät kultaa, kobolttia, mangaania, volframia, timantteja, koltaania…

Niitä himoitsevat Intian raharikkaat, lännen ase- ja elektroniikkateollisuus ja monet muut. Kongo on hillopurkki, jolle tunkevat yhtä lailla kääpiönaapuri Ruanda kuin maailmanmahdit kauempaa. Historian kuluessa sen rikkauksista on käyty kuumaa viidakkosotaa ja kylmää suurvaltasotaa. Atomiaikakin alkoi Kongosta – Shinklobven sedimenteistä siilattiin uraani Hiroshiman ydinlataukseen.

2. Kongo on kokonsa kutistama ja rikkautensa köyhdyttämä. Kongon presidentti pysyy vaivoin virassaan voitelemalla kompromisseja vasalliensa välille, ja maan ainoa toimiva asevoima on YK:n rauhanturvaajat.

MONUC on yksi suurimmista tämänkaltaisista operaatioista maailmassa, mutta sen kymmenien tuhansien miesten vahvuus ei silti riitä Kongon skaalassa: jokaiselle sotilaalle jää yli 150 neliökilometriä partioitavaa. Vailla palkkaa ja kunniaa Kongon oma armeija on usein pelkkä loisjoukko, jota kansalaiset karttavat.

MONUCin menestyksen mitta onkin se, onnistuuko se purkamaan tämän kurjalistoksi rapautuneen väkivaltakoneiston ja sitten rakentamaan sen uudelleen, moraalilla ja taistelutahdolla varustettuna.

3. Kongo on yhä yhtä kuin korruptio. Poliitikko kavaltaa äänestäjiltään, kenraali kavaltaa sotilailtaan, näin on ollut sukupolvesta toiseen. Varkaista suurin, Le grand voleur Mobutu, piti tätä luonnonlakina: Kongo on hallittavissa vain lahjuksilla. Hänelle se onnistui 32 vuoden ajan.

Hänen edeltäjänsä Kinshasassa, lahjomaton Patrice Lumumba, säilyi virassaan 76 päivää. Uusi polvi oppii historian ja pajatson peluun nopeasti. Vanhaa sanontaa soveltaen: rikkaus korruptoi ja pohjaton rikkaus korruptoi pohjattomasti.

4. Kongon onnellisimpia ihmisiä lienevät pennittömät pygmit. Sademetsien kätköissä pygmit ovat rahan ja petoksen tuolla puolen. Muut kongolaiset kylissään välttelevät vallanpitäjiä miten parhaiten kykenevät.

5. Kongo on yksi maailmansota ja yksi kansanmurha. ”Afrikan maailmansodaksi” nimetty konflikti päättyi muodollisesti muutamia vuosia sitten, kun ulkovaltojen armeijat poistuivat. Erilaisiin taloudellisiin ja etnisiin intresseihin kietoutuneet ex-taistelijat aiheuttavat kuitenkin vielä edelleen ongelmia, erityisesti Itä-Kongossa.

Suurin ongelma tällä alueella on kuitenkin Ruandan vuoden 1994 kansanmurha, jonka jälkipeliä ei ole vieläkään käyty loppuun. Se jatkuu edelleen Kivun rämeillä, joissa piileksii tuon verilöylyn tekijöitä. Ruanda ei heitä halua, paitsi kuolleina – he taas haluavat Ruandan takaisin, tutseista puhdistettuna.

Kongon armeija on liian saamaton siivoamaan omia metsiään näistä vieraista vihanpitäjistä. MONUCille se taas olisi liian veristä puuhaa. Niinpä tilanteeseen tuskastunut Ruanda ”kutsutti” äskettäin omat joukkonsa operoimaan 90-kertaa suuremman naapurinsa kamaralle.

6. Kongon ainoa vahva mies on Ruandan presidentti Paul Kagame.

_______________

Kari Eloranta

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu