Kivat mikrolainat

Lukuaika: 2 minuuttia

Kivat mikrolainat

Kuka vain voi toimia köyhille yrittäjille lainanantajana.

Yhdysvalloissa vuonna 2005 perustetun Kiva-järjestön kautta kuka vain voi toimia kehittyvän maailman köyhille yrittäjille lainanantajana, ja näin mahdollistaa heidän taloudellisen toimeentulonsa. Lainaaja voi itse valita nettisivuilta kohteen, jota haluaa vähintään 25 dollarilla avustaa. Lainojen takaisinmaksuaika on yleensä 6-12 kuukautta.

Kivan kautta lainan on saanut esimerkiksi ugandalainen Grace Avaa. Seitsemän lapsen huoltaja joutui sisällissodan aikana pakenemaan kotiseudultaan Kitgumista, ja yritti pitkään elättää perheensä valmistamalla maapähkinävoita huhmareen ja survimen avulla. Prosessi oli kuitenkin hidas ja erät niin pieniä, ettei niiden myynnillä kattanut perheen elinkustannuksia.

Vaikka Grace saikin hankittua valmistusta nopeuttavan laitteen, ei hänellä ollut mahdollisuutta säilöä valmistamaansa voita. Niinpä hän otti Kivan kautta 475 dollarin lainan, jolla hän sai hankittua muun muassa jääkaapin ja pakkausmateriaaleja. Kuuden kuukauden sisällä lainan ottamisesta hän oli jo voinut palkata itselleen apulaisen, ja hankkia perheelleen pienen palan maata.

Kivalla on jo lähestulkoon 130 000 lainaajaa ympäri maailman. Yksi heistä on espoolainen Robin Laurén. Tällä hetkellä hänellä on viisi lainansaajaa, kaikki naisia.

”Ajattelen, että jos naisella on liikeidea ja pokkaa lähteä sitä toteuttamaan, hän on ainakin tosissaan sen suhteen”, Laurén selittää valintojaan. Yrittäjät ovat Ecuadorista, Mosambikista, Keniasta ja Perusta.

”Hätäavulla on aikansa ja paikkansa, mutta tämän toiminnan tarkoitus on saada ihmiset ylös taloudellisesta kuopasta pysyvästi. Näillä ihmisillä on selkeä näkemys siitä, mitä he aikovat rahoilla tehdä.”

Kiva-lainaamisen hyviä puolia on Laurénin mukaan se, että saa tehtyä jotain konkreettista hyvää, vaikkei auttamiselle omistaisikaan koko elämäänsä.

”Tämähän ei ole perinteistä hyväntekeväisyystoimintaa vaan laina, ja saan rahani laina-ajan jälkeen takaisin. Mutta kyse onkin siitä, että almujen antamisen sijaan autetaan ihmisiä niin, että he saavat homman toimimaan itse.”

”Saan kuukausittain Kivalta sähköpostia, jossa kerrotaan, miten lainan takaisinmaksu edistyy. Tämä on siinä mielessä hyvin henkilökohtainen ja konkreettinen tapa auttaa. Tuntuu hyvältä tietää, kuka siellä avun toisessa päässä on, ja että hän tekee rahalla sitä, mitä on luvannutkin.”

”Kivan kautta voin viedä maailmaa edes pienen askeleen siihen suuntaan kuin toivoisin sen menevän”, Laurén summaa.

www.kiva.org

Miina Poikolainen

  • 9.9.2009