Kivat kapitalistit

Cory Doctorow uneksii kylmiä näkyjä uusista talouksista.

Kanadalaissyntyisestä Cory Doctorowista on sukeutunut viime vuosina tuottelias kirjailija, joka käsittelee teoksissaan vahvasti yhteiskunnallisia teemoja.

Monet hänen kirjansa sijoittuvat joko nykyhetkeen tai tunnistettavaan lähitulevaisuuteen, mutta niissä on usein science fictionin perinteestä tunnettuja elementtejä. Doctorow on kuitenkin ennen kaikkea journalisti ja erilaisten commons-teemojen kanssa toimiva aktivisti, ja kirjallisuus on hänelle väline näiden päämäärien ajamiseen tai niiden pohtimiseen.

Doctorowin edellinen teos, Voiman numerossa 7/2008 arvosteltu Little Brother, oli Bushin kauden kamppailukirja, nuorisoromaanin muotoon puettu vastarintapamfletti. Viime vuonna julkaistu Makers on pohdiskelevampi teos, jossa Doctorow työstää talou-teen, teknologiaan ja sosiaaliseen organisaatioon liittyviä ajatuksiaan. Kuten edellisessäkin, kirjailijantyön ”välineellinen” luonne näkyy.

Kirjan kerronta ja henkilöhahmot ovat ohuita, jopa banaaleja, mutta Doctorow on onneksi niin sujuva kirjoittaja, että tekstiä jaksaa lehteillä hänen pohdintojaan jäljittäessään.

Makers on kuitenkin tuskallisen pitkä kirjalliseen tasoonsa nähden, ja siitä puuttuukin edellisen kirjan napakkuus ja iskevyys. Siitä huolimatta se on kiinnostavaa luettavaa ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita teknologian ja sen tuotantotapojen muutoksista lähitulevaisuudessa.

Kirjan päähenkilöt Perry ja Lester ovat äärimmäisiä kierrättäjiä. He rakentavat sekä mielikuvituksellista että mielettömän käytännöllistä asuttamansa kaatopaikan elektronisista jätteistä. Kirjan sivuilta henkii Doctorowilta tuttu teknologian haltuunottamisen teema.

”Joka puolella näkyy ilmaisia vempeleitä, joista saa irti mitä tahansa minkä tahansa tekemiseen.”

Tarinan edetessä kaverukset laajentavat DIY-nyrkkipajaansa yhdeksi ”Uuden työn” menestystarinaksi, jonka ytimessä ovat 3D-printterit, yleispätevästä massasta ja kierrätetyistä elementeistä uutta luovat masiinat.

Aiemmassa kirjassa pirullisina valvontalaitteina olleista saattomuisteista (RFID) muotoutuu tulevaisuuden arkiteknologian selkäranka: esimerkiksi kodin laatikot ilmoittavat itse, missä hukattu tavara on. Doctorow myös ennakoi kirjan lopulla nykyscifin vakioelementtiä eli itseään monistavia koneita, jotka loisivat pohjan todelliselle niukkuuden jälkeiselle taloudelle. 

”Suzanne ei ollut vielä kuullut tästä, vaikka hän muistikin Uuden työn kulta-aikojen kokeilut, unelmat itseään kopioivista koneista…. Oli jotenkin, no, aavemaista nähdä pienten pirulaisten rakentavan konetta käyttäen toista samanlaista.”

Jos kirjan teknologiset pohdinnat herättävätkin sisäisen nörtin, jättää Doctorowin yhteiskunnallinen pohdinta vähän kylmäksi.

Tarinan alkupuolella dynaaminen ja idearikas yritysjohtaja alkaa rahoittaa verkostoitunutta ”Uutta työtä”, joka lupaa mahdollisuuksia vanhan rapistuvan teollisuuden ja IT-kuplan uhreille. Ajatuksena on lahjakkuuden runsaus, jonka hyödyntämiselle pitää luoda mielekäs ympäristö sitä rajoittavan sijaan. Doctorow pistää yritysjohtajansa jopa ottamaan mallia Grameen-pankin toiminnasta.

Kirjasta henkii usko vapaiden markkinoiden mahdollisuuksiin ja luovan tuhon hyödyllisyyteen. Vanhaan teknologiaan ja työn organisointiin perustuva talous katoaa väistämättä, ja sitä vastaan kamppailu hukkaa uudet mahdollisuudet. Kirjan pahis onkin jenkkiläisen vasemmistolainen jäärä Freddy, visionäärejä vainoava toimittaja, joka on jäänyt menneisyyden vangiksi.

Uusi työkin osoittautuu kuplaksi, ja senkin on tehtävä tilaa uudelle. Jos tekstin kanssa on kärsivällinen, osoittautuu se kohtuullisen moniääniseksi, joskin vähän pinnalliseksi. Pahin ongelma on se, että kirjan maailmalla ei ole kontekstia. ”Maailman ongelmat” ovat jossain, pistemäisinä, mutta Doctorowin unelmoima niukkuuden eliminoinnin energia- ja materiaalitalous jää unelmien tasolle. 

Teknologian yhteiskunnallisuuden pohdinnoissaan hän keskittyykin vain muodollisiin kysymyksiin, vallan ja työnjaon muotoihin. Korporaatiot ja poliisi ovat epäilyttäviä, ja hyvistä aikeista huolimatta keskusjohtoisuus luo ongelmia:

”Se on emergentti ominaisuus. Kun saman katon alle saa kerättyä paljon porukkaa, emergentti ominaisuus on sontaa. Ei ole mitään väliä, kuinka hienoja ihmisiä he ovat tai kuinka mahtavia yksittäiset ajatukset ovat, lopputulos on paskaa.”

Kirjan jälkipuoli Uuden työn romahduksen jälkeen keskittyykin kuvaamaan Lesterin ja Perryn keksimän ”interaktiivisen huvipuiston” syntyä ja räjähdysmäistä leviämistä eräänlaiseksi uudeksi yhteismaaksi. Tarina ja pohdinnat jäävät hiukan hahmottomiksi, ja kuvaukset aktivistisesta elämästä toistavat edellisen kirjan teemoja (kliseistä naishahmoa myöten). 

Doctorow koskettelee silloin tällöin puolimystistä ajatusta kollektiivisesta tarinasta, joka alkaa muotoutua verkottuneissa huvipuistoissa kuin itsestään, mutta se jää kirjassa lähinnä kuvaksi ihmisten mysteerin tai rituaalienkaipuusta.

Jos Doctorow olisi tarttunut siihen rohkeammin, olisi siitä kenties löytynyt tukevampi ranka koko tarinalle, sopivan etäännytetty kuvaus verkottuneiden kulttuurien mahdollisuuksista.

Cory Doctorow, Makers, Tor, New York, 2009. Ladattava versio Creative Commons-lisenssillä: craphound.com/makers/download

Ville Lähde

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu