Kirje vankilasta

Lukuaika: 3 minuuttia

Kirje vankilasta

Voima testaa Hämeenlinnan vankilan naistenosaston.

Tällä kertaa Voima testaa Hämeenlinnan vankilan naistenosaston. Vankeinhoitolaitoksen verkkosivujen mukaan vankilassa on 165 vankipaikkaa mutta keskimääräinen vankien lukumäärä vuonna 2005 oli 210 vuorokautta kohti.

Testaajana toimi tamperelainen vegaani, joka vietti vankilassa keväällä 28 vuorokautta. Vankilatuomion syynä olivat vankeudeksi muunnetut sakot, jotka nainen oli saanut toiminnastaan eläinoikeusaktivismin parissa.

Päiväsakkoja oli kertynyt yhteensä 86, jotka hänen tuloillaan tekivät 516 euroa. -Rikosseuraamusviraston vuosikertomuksen mukaan -yksi vankilassa vietetty päivä maksaa valtiolle keskimäärin 126 euroa. Testijakso maksoi yhteensä siis noin 3528 euroa.

Testijaksolla vankila havaittiin sen verran huonosti toimivaksi, että testaaja teki vankilan oloista kantelun oikeusasiamiehelle.

Ei vitamiineja

Lain mukaan vankien vakaumusta on kunnioitettava. Haluan kannella Hämeenlinnan vankilan epäkunnioittavasta suhtautumisesta vegaani-vakaumustani kohtaan, kun suoritin sakkojen muuntorangaistusta 12.2.–11.3.2007.

Koko vankeuteni aikana en saanut B12-vitamiinia. B12-vitamiinilla on tärkeä tehtävä muun muassa hermoston kehittymisessä ja punasolujen muodostumisessa.

Kun kysyin vankilan hallinnolta, voisiko minulle jakaa B12-vitamiinipillereitä samalla kuin muille lääkkeitä, minulle vastattiin: “tämä ei ole hotelli eikä palvelutalo”. Toisille vangeille jaettiin jopa morfiinipitoisia lääkkeitä, mutta terveydestään huolehtiminen ei ollut sallittua. Itselläni ei ole mitään lääkitystä.

Huomasin, kuinka lääkkeitä jakavat vartijat välillä antoivat vahingossa lääkkeitä väärille henkilöille. Tämä voisi olla vakavaa, jos esimerkiksi joku saisi toiselle tarkoitettuja sydäntautilääkkeitä.

Kehnoa ruokaa

Vankilan vegaaniruoka oli laadultaan todella kehnoa. Se ei yleensä sisältänyt mitään proteiinipitoista, mikä on kasvissyöjälle tärkeää. Kun proteiinia harvoin sai, se koostui pakastevihanneksista, jotka ovat proteiinipitoisuudeltaan alhaisia ja joita oli erittäin vähän tarjolla.

Kanttiinin valikoimista vegaanille löytyi proteiinilisänä vain maapähkinöitä. Hedelmiä sai vain kolme kappaletta viikossa, mikä ei vastaa edes vegaanin päiväannosta.

Tuoreita vihanneksia annettiin hieman muutamana päivänä viikossa. Sain viikossa vain litran kalsiumrikastettua riisimaitoa, vaikka kalsiumin tarve olisi kolminkertainen.

Laihduinkin jo kolmessa viikossa lähes neljä kiloa, vaikka olen rakenteeltani hoikka ja söin paljon joka aterialla, ja vankien annettiin urheilla vain kolmasosa siitä mihin itse olen siviilissä tottunut. Suurin osa muista naisista puolestaan lihoi moninkertaisesti.

Kanttiininpitäjä ei tuonut minulle kaupunkiostoilta mitään, vegaanista shampoota lukuun ottamatta, ei edes hedelmiä, vaikka ne ovat kaupunkioston vakiotuotteita. En saanut myöskään tilattua tarvitsemiani proteiinilisiä, kuten linssejä, tofua ja soijajugurtteja, sillä ne eivät sisälly kaupunkioston tuotteisiin.

Pääsin varhaisista ja lukuisista yrityksistäni huolimatta vasta viimeisellä viikolla lääkärin puheille. Hän sanoi tietävänsä ruuan olevan kehnoa ja että myös vankilan johtaja tietää sen, mutta asialle ei voi tehdä mitään.

Pakkotupakointia

Lain mukaan savuttomalla vangilla on oikeus savuttomaan selliin. En ole ikinä tupakoinut, joten oli erittäin epämiellyttävää, kun jouduin jakamaan sellin tupakoivan sellikaverin kanssa.

Noin kahdeksan neliömetrin kokoisessa sellissä, jossa joutui olemaan lukittuna 17–19 tuntia vuorokaudessa, tupakansavu aiheutti päänsärkyä, yskää ja huonovointisuutta.

mainos

Vaikka sellikaveri tupakoi ikkuna auki, jäi paljon tupakansavua leijumaan sisälle. Kovalla pakkasella ikkunaa ei voinut pitää kauan edes auki. Pyysin päästä yhden hengen selliin. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaikka välillä yhden hengen sellejä vapautuikin.

Ei vessaa

Lisäksi selleissä ei ollut vessaa, mikä on EU-standardien vastaista. Kello 19–07 välisenä aikana tarpeet oli tehtävä paljuun. Paljun käyttö kahden hengen selleissä oli kuitenkin epämiellyttävää. Käytännössä se merkitsi, että illalla ei voinut juuri juoda, vaikka olisi janottanut.

Yleensä iltaisin oli liikuntaa, joten veden juominen olisi ollut tärkeää palautumisen vuoksi. Pidättelystä seurasi mahakipua ja unettomia öitä.

Miesten puolella selleistä löytyy kuitenkin vessat, vaikka naisilla olisi jo pelkästään kuukautisten vuoksi enemmän tarvetta vessallisiin selleihin.

Peseytyminen

Sain yli kahden viikon jälkeen kaupunkiostoilta vegaanisen shampoon, vaikka minä ja Vegaanivankitukiryhmä oli aktiivisesti alusta lähtien yrittänyt hankkia vegaanisia hygieniatuotteita.

Koko vankeuteni aikana en voinut kuitenkaan ostaa vegaanista hoitoainetta enkä kosteusvoidetta.

Toisin sanoen en voinut pestä pitkiä hiuksiani kahteen viikkoon ja kosteusvoiteen puuttumisen takia ihoni meni todella huonoon kuntoon.

Esimerkiksi Vegaanivankitukiryhmä oli tilannut minulle internetistä vegaanisen kosteusvoiteen, mutta vankila kieltäytyi hakemasta sitä postista.

Johtopäätös

Olen erittäin pettynyt epäinhimilliseen kohteluun: siihen, että minulta vietiin oikeus terveellisen elämän ja hygienian ylläpitoon, jotka ovat jokaisen vangin perusoikeuksia.

Toivonkin, että selvitätte, rikkoiko Hämeenlinnan vankila oikeuksiani ja toimiko lainvastaisesti yllä mainitsemissani seikoissa. Asia ei ole vireillä tuomioistuimessa tai missään muualla.

Kirje on lyhennelmä kantelusta oikeusasiamies Riitta-Leena Pauniolle. Vankilan johtaja ei halunnut kommentoida keskeneräistä asiaa.

Voima

  • 9.9.2009