Kirje Inarista

Jänkhän pätkätyöläinen raportoi poromiesten, riinpiissiläisten ja metsämiesten hulluilta viikoilta.

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖ GREENPEACEN kevättalvinen metsäkampanja Inarissa toi paljon iloa prekaarin arkeeni. Olin nimittäin saanut töitä kevättalveksi Saariselän turistikylästä moottorikelkkaoppaana. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että lempiharrastukseni on politiikka. Erityisesti sen paikallinen muoto: kunnallispolitiikka. Harrastukseni mielitietty on Utsjoki, viha-rakkaussuhteemme on tulenpalava ja kiinteä. Siksi tutustuin eron tuskaa lievittääkseni naapureiden asioihin, niin kuin täällä Lapissa on muutenkin tapana.

TUTTUA KIIHKEÄÄ DRAMATIIKKAA tarjosivat poromiesten ja metsureiden kiistat Paadarskaidissa ja Nellimissä. Maaliskuun alussa Greenpeace perusti metsäleirinsä muotkatunturilaisten kutsumana Angelin tien varteen. Silloin kuohahti, etelän varikset olivat taas tulleet näihin kairoihin neuvomaan, kuinka täällä pitäisi elää.

Työnantajani puhisi karkotuspäätöksiä, ehkäpä koska hän on Inarin kunnanhallituksen varapuheenjohtaja tai mahdollisesti vain siksi, että niin on tapana. Kevensin tunnelmaa nasevilla ”Kessi suojeltava!” -iskulauseilla. Olin hiukan kateellinen, Utsjoella ei ole läheskään niin paljon metsiä, joita voisi tulisieluisesti suojella. Tylsää.

Inarilaiset olivat suuttuneet poromiehille siitä, että nämä olivat kutsuneet ulkopuolisia sotkeutumaan paikallisten asioihin. Autuaasti oli unohdettu, että syksyllä 2003 metsurileiri oli kosiskellut jopa sak:ta tuekseen ja silloinkin uhkaillut lopettaa poronlihan syönnin kokonaan.

Tunkeilijat häätääkseen Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi keräsi kunnanhallituksesta iskuryhmän, joka marssi Helsinkiin eduskuntaan vaatimaan, että saisi hoitaa asiansa ilman ulkopuolisia. Tässä kysymyksessä oli inarilaisten itsetuntoa loukattu raskaasti, jopa valtuuston puheenjohtaja Teuvo Niemelä, tunnettu luontoaktivisti, joutui varomaan sanomisiaan. Keskustapuolue piti omansa tiukasti ruodussa yhteisessä taistelussa ulkopuolista uhkaa vastaan

KEVÄT JATKUI, turisteja tuli ja meni, heitä asia ei tuntunut juurikaan kiinnostavan. Kaikki paikallisetkaan eivät näyttäneet muistavan, että nämä nimettömät poromiehet olivat jo vuosia pyrkineet samaan neuvottelupöytään Metsähallituksen kanssa suunnittelemaan alueidensa käyttöä. Paliskuntayhdistys tuntui olevan valtion talutusnuorassa ja kykenemätön ajamaan saamelaispaliskuntien ja niiden paimennusyksiköiden, tokkakuntien asioita. Samoin Saamelaiskäräjät oli hampaaton, koska se vastaa kulttuuriautonomiasta eikä talousasioista, joita porot ja metsät ensisijaisesti ovat. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio tosin kyseenalaisti valtion omistusoikeuden Lapin metsiin, ja epäili Suomen hallituksen pyrkivän lopettamaan koko saamelaiskulttuurin ja sulauttamaan heidät valtaväestöön.

Kevättalvi Pohjois-Lapissa on villiä aikaa, päivät pitenevät huimaa vauhtia. Talven synkkyys on jäänyt taakse, niin ihmiset, eläimet kuin turistitkin ovat aktiivisia, tunteet ovat pinnassa. Uudella Rajajooseppi–Nellimin-moottorikelkkareitillä olivat poromiehet pysäyttäneet ja käännyttäneet ranskalaisia turisteja takaisin Saariselälle. Nyt puhisivat oppaat: ”Mekin tienaamme elantomme näistä metsistä!”

Poromiehet tuntuivat olevan nyt kaikkia vastaan ja suvaitsemattomia muita elinkeinoja kohtaan. Minua asia ei pahemmin ihmetyttänyt, olen jo useampien vuosien aikana Inarissa ja Utsjoella tottunut samanlaiseen uhoamiseen matkailuelinkeinoa ja varsinkin koiravaljakkoturismia vastaan. Koirat pelottavat poroja ja moottorikelkkailijat vokottelevat naisia, ei siis uusia reittejä näihin selkosiin. Mitäpä tuosta, ymmärsin yskän, sillä pohjoisen prekariaattiin kuuluvana sekatyömiehenä tienaan itse osan elannostani porotaloudesta. Erotusten aikaan leikkaan lihaa, tuuraan teurastamoilla ja toimin kirnussa vetorenkinä.

MUTTA KUKA OLI näiden luppometsien suojelun takana? Ainakin he pysyivät lappilaisen viisaasti vaiti, eivät turhia huudelleet. Toisin kun metsurit, jotka kyllä tunnisti helposti rehvakkaan konservatiivisista puheista. Tosin Inarissa vaikutti puheiden perusteella olevan tavattoman paljon metsureita ja niiltäkin kaikki työt loppu, kiitos poromiesten ja Greenpeacen. Kukaan ei syyttänyt monitoimikoneita, joilla valtio nämä näennäisen tulosvastuulliset urakat teki.

Greenpeacelaisetkin oli suhteellisen helppo tunnistaa keltaisista huppareista, ei siis tarvittu lintukirjaa avuksi. Inarissa on puhuttu neljästä paliskunnasta: Hammastunturin, Muddusjärven, Muotkatunturin ja Paatsjoen palkisista, sekä Nellimin tokkakunnasta.

Olivatko kaikki yksimielisiä? Yritin kaivaa tietoja Lapin paliskunnan nuorelta poroisännältä Harri Hirvasvuopiolta Saariselän panimolla. Edes nautitut viskit eivät murtaneet poromiesten omertaa, tulin vain itse humalaan. Kunnanhallituksen jäsenetkään eivät vapaa-aikanaan paljon puhuneet, tunnelma oli odottava.

MAALISKUUN 17. PÄIVÄNÄ olin palaamassa Norjasta asiakkaiden kanssa moottorikelkkasafarilta. Tapani mukaan poikkesin Inarissa ravintola Rantamarissa kahvilla. Puheensorina oli tavallistakin kiihkeämpää, metsurit järjestivät mielenosoituksen kylällä.

Tarkoituksena oli näyttää, että moni metsienmies omistaa myös poroja ja samoin moni poromies tienaa metsurintöillä. Mielenkiinnosta huolimatta kiersin mielenosoituksen kaukaa, olinhan itse työkomennuksella. Häivyimme Hammaskairaan kohti Saariselkää. Myöhemmin kuulin, että Paadarskaidin leirin liepeillä oli myös osoitettu mieltä, jotakin pientä nujakointia oli myös ollut. Mutta korpi vaikeni ja kevät eteni.

Greenpeacesta oli tullut inarilaisten salarakas, kyläläiset arvailivat mielitietyn tarkoitusperiä. Mainostiko ympäristöjärjestö omaa metsäsertifikaattiaan vai keräsikö se pisteitä alkuperäiskansojen keskuudessa tahi avulla? Varmaa oli, että se oli saanut paperinostajat varovaisiksi imagostaan ja metsurit entistä huolestuneemmiksi toimeentulostaan.

Jo syksyllä 2003, kun Greenpeace ensi kertaa vieraili Inarissa kansainvälisen kirjailijadelegaation kanssa, oli tulosta syntynyt. Hakkuita oli keskeytetty ja paikallisten poromiesten painoarvo metsähallituksen neuvottelukumppanina kasvanut huimasti. Niin nytkin, ympäristöjätti osoittautui liittolaisilleen kaikista keinoista tehokkaimmaksi, Nellimin hakkuut keskeytettiin maaliskuussa. Tähän asti edes Metsähallituksen haastaminen oikeuteen tai vetoomukset YK:n ihmisoikeuskomiteaan hakkuiden lopettamiseksi eivät vetäneet vertoja Greenpeacen mediakoneistolle.

HUHTIKUUN KOLMAS PÄIVÄ oli sunnuntai ja Inarissa Saamenmaan bileet, porokuninkuusajot. Sinne oli päästävä. Ensiksi nakkasin työnantajan Ivalon lentokentälle vastaanottamaan kansanedustajien avustajia. Tarkoitus oli näyttää heille porotaloutta Tolosessa ja seuraavana päivänä esitellä Inarin metsätaloutta.

Paikalle oli kokoontunut Inarin poliittinen kerma, mutta minua poltteli jo päästä katsomaan, uusisiko Mika Länsmanin ohjastama Eurokas porokuninkuutensa neljättä kertaa. Pystyisikö Ena 2 yllättämään, kuinka pärjäisi Muotkatunturin Ninja?

Inarissa meno oli vilkas, kuten aina viikonloppuna. Tuttu nuori poromies Angelista, Keijo Pirttijärvi, sovitteli päälleen Greenpeacen keltaista t-paitaa ja sai ansaittua huomiota täpötäydessä Rantamarissa. Kuulin, että metsähallitus oli kutsunut paikallisten paliskuntien ja Nellimin tokkakunnan edustajia neuvotteluihin eli he olivat onnistumassa tavoitteessaan vaikuttaa alueidensa maankäyttöön.

Kisa-alueella Inarijärven jäällä ei näkynyt finaalin aikana kuin yksi keltainen huppari, mutta sitäkin enemmän tuttuja ympäri Suomenmaata, aina Norjaa myöten. Kaiken lisäksi Eurokas juoksi uuden maailmanennätyksen 1,26,90 minuuttia kahden kilometrin pituisella radalla lyöden norjalaisen haastajansa Ena 2:n niukasti.

Greenpeace teki uuden siirron, se muutti ”Forest rescue station” -leirinsä Nellimiin. Anomuksista huolimatta Metsähallitus ei myöntännyt sille lupaa Paadarskaidissa muttei myöskään Nellimissä. Metsätalouden kannattajien Greenpeacen naapuriin perustamalla ”Anti-terror Info Center” -leirillä ei ollut vaikeuksia saada lupaa maanomistajalta, valtiolta. Metsureiden leirissä harjoitettiin aktiivista metsä- ja porotaloutta, toisin sanoen ajeltiin moottorikelkoilla ja käytettiin moottorisahaa öisin. Poliisillekin leirit tulivat tutuiksi, kun luonnonsuojelijat tarvitsivat virkavallan apua varastelevien ja päällekäyvien naapureidensa takia.

26.PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA METO:n (Metsäalan Asiantuntijat ry) luottamusmies Tapani Pennanen kiisti Helsingin Sanomissa häiriköiden olleen metsätyömiehiä. Paikallislehti Inarilainen seisoi uskollisesti metsäväen takana julkaisemalla uutisia luonnonsuojelijoiden porokolareista ja sähläilystä polttoaineiden kanssa. Se oli viihdyttävää luettavaa, oma suosikkini oli se ”espanjalainen vapaaehtoishäirikkö”, jonka ilman todisteita väitettiin ajaneen poron päälle. Porokolarit ovat melko yleisiä Lapissa, todistetut ja todistamattomat.

Lapin Kansa oli varovaisempi linjassaan ja haastatteli vihreiden johtajaehdokkaita asian tiimoilta. Varovaisista kannanotoista parhaat esitti Anni Sinnemäki, joka epäili, että ilman Greenpeacea poromiehiä ei olisi otettu vakavasti. Nimettömät yleisönosastokannanotot molemmissa lehdissä ampuivat kaikkea mikä liikkui. Jopa riukuja – etelästä muuttaneita naisia – syytettiin tilanteen kärjistämisestä.

ASIALLISIIN KOMMENTTEIHIN kuului porotutkija Mauri Niemisen huoli siitä, että kiista vie huomiota porotalouden todelliselta ongelmalta eli ylilaidunnukselta, ja Esko-Juhani Tennilän kommentit poronlihan alhaisesta tuottajahinnasta. Yleisesti arveltiin kaikkien elinkeinojen mahtuvan samoihin metsiin, kunhan asioista sovitaan asiallisesti ja pidetään sopimuksista kiinni.

Minäkin sain kokea tuon metsämiesten epäluuloisuuden Hotelli Ivalossa, kun joku tuli väittämään minua ”riinpiissiläiseksi”. Vain julman näköisen kaverini, koiravaljakko-oppaan, läsnäolo esti tilannetta kehittymästä yli äyräiden. Kuinka tunteellisia pohjoisen miehet voivatkaan olla!

Työkomennukseni Inarissa alkoi olla lopuillaan ja paluu kokkihommiin Karigasniemeen edessä. Huhtikuun lopulla Greenpeacen väki laskelmoidusti purki leirinsä saavutettuaan kaiken mahdollisen huomion. Huvittuneena kuuntelin kommentteja siitä, kuinka metsurit olivat ajaneet tunkeilijat pois Inarista.

Metsähallituksen ja poromiesten edustajat neuvottelevat seuraavan kerran 9. kesäkuuta.

Kirjoittaja on etelästä muuttanut karigasniemeläinen sekatyömies ja Vasemmistoliiton Utsjoen perusosaston puheenjohtaja.

Janne Simonpoika Utriainen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu