Kirjat

Kirja-arvioita!

Kaikkien tulituksessa

Italialainen toimittaja Giuliana Sgrena siepattiin Irakissa vuonna 2005. Vapauttamisensa jälkeen, matkalla lentokentälle yhdysvaltalaisjoukot avasivat tulen häntä kuljettanutta autoa kohti. Kirja ei kuitenkaan nimestään huolimatta ensisijaisesti keskity ampumavälikohtaukseen vaan kuvaa laajemmin Irakin kaaosta ja jatkuvasti huonontuvaa ihmisoikeustilannetta.

Jos miehittäjiä ei säästellä, eivät kritiikiltä säästy myöskään miehittäjiä vastustavat joukot ja maata vanhoillisislamistiseksi syöksevät tahot. Valtakamppailun pyörteissä eniten kärsivät sivulliset, erityisesti irakilaiset naiset. Nämä ovat kahden tulen välissä, miehittäjien aggressioiden ja alati kiristyvän uskonnollisen painostuksen kohteena. Kuka yhä jatkuvan konfliktin voittaakin, on ainakin yhdet häviäjät haarukoitu tässä kirjassa: Irakin naiset. Tämä antaakin yllättävän uudelleentulkintamahdollisuuden kirjan nimelle. (JT)

Giuliana Sgrena: Ystävien tulituksessa. Like 2007. 207 s. Neljä tähteä.

_______________

Kohdusta sekaisin

Muuttoliike on novellikokoelma, jonka henkilöt matkustavat pois pahasta, oudosta ja sairaasta johonkin uuteen ja toivottavasti parempaan. Hannahaurumaiseen tapaan tarinat etenevät surrealistisin loikkauksin.

Jostain syystä lappalaiset ovat ”hieltä haisevia”. Lapista löytyy jopa sontaläjiä, jotka muistuttavat Neuvostoliitosta. Muuttoliike on selkeästi suuntautunut maalta kaupunkiin ja pohjoisesta etelään, vaikka määränpäänä ei olisikaan sen kummempi paikka kuin lähiökapakka Tampereella.

Haurun kerronta on selkeästi vahvempaa lapsen tai nuoren äänellä, kuten ”Jumalan uskossa”, jossa lelut ovat syntiä ja on leikittävä ”käpylehmä-periaatteella”. Vanhan naisen elämää voi olla vaikea kuvata, jos ei ole viettänyt aikaa vanhusten kanssa.

Kirjassa eteemme ilmestyy toistuvasti paha äiti, jota paetaan jonnekin, ehkäpä aikuisuuteen. Joskus äidillä ei ole aikaa lapsilleen, toisissa tarinoissa hän kuolee. Usein hän huorittelee naiseksi kehittyvää tytärtään. Hämmästyttävän monet Haurun äideistä ovat passiivisia, esimerkiksi lapsenteossa. Kesä tai ”Jumalan sana” vain siittää naisen. Tyttäret sen sijaan edustavat muutosta ja liikettä. Silmiinpistäviä ovatkin mutkalle vääntynyt äidin ja lapsen välinen suhde sekä hylkäämisen teema, joka on elementtinä myös Tyhjien sielujen saari -pienoisromaanissa. Olisi mielenkiintoista tutustua johonkin Haurun äiti–tytär-kaksikkoon syvemmin, vaikkapa romaanin muodossa. (SV)

Hanna Hauru: Muuttoliike. Like 2006. 87 s. Kolme tähteä.

_______________

Älä tapa mua!

Caroline Koiviston Kolmastoista askel: Kuolemaantuomitut Yhdysvalloissa kertoo oikeusjärjestelmästä, jossa rikkaat valkoiset saavat paremman puolustuksen. Järjestelmä on myös kallis. Yhden vangin elinkautinen tuomio on keskimäärin 1,25 miljoonaa dollaria halvempaa kuin teloitus.

Koivisto on haastatellut syyttömänä tuomittuja ihmisiä, väkivaltaisen puolisonsa tappaneita naisia ja vuosikausia kuolemansellissä viruneita vankeja, joiden persoonallisuus on jo ehtinyt muuttua. Useimmissa osavaltioissa on siirrytty tappaviin ruiskeisiin, mutta esimerkiksi Alabamassa ”saa” edelleen valita sähkötuolin. Sähkötuoliteloitusta varten peräaukko tukitaan ja tuomitulle laitetaan huppu, koska 20 000 voltin virta vääristää kasvot ja räjäyttää silmämunat.

Ruiskekuolemakaan ei ole aina kivuton. Joissain ruumiinavauksissa on verestä löytynyt vain 3–6,5 mg barbituraatteja, joten teloitettu on todennäköisesti ollut tajuissaan myrkkyjen halvaannuttaessa hänen hengityselimensä.

George W. Bush ei suosi armahduksia. Eräässä haastattelussa hän jopa ilkkui tuomitun tapaa anella ”Please, don’t kill me”. Loppua kohden kirjassa oli Valitut Palat -makua. (SV)

Caroline Koivisto: Kolmastoista askel: Kuolemaantuomitut Yhdysvalloissa. Tammi 2006. 311 s. Kolme tähteä.

_______________

Minuun iski metsässä kävelyn himo

Monipuoliset eläinkuvat, kuten varista silmä kovana tarkkaileva helmipöllö tai nokka vihaisesti ammollaan varoittava lapintiira, ihastuttavat persoonallisuudellaan rakentavat Arto Nirosen esikoisteoksessa terapeuttisen sillan ihmisen ja luonnon välille. Erityisen kaunis on lähikuva kyystä, jonka selän sahalaitakuvio muistuttaa virkattua punosta.

Luontokuvien katselulla on parantava vaikutus. Ihmisille, jotka eivät sairauden tai muun syyn vuoksi pysty lähtemään ulos, taidevalokuvien katselu on lahja. Kirjan pieni koko helpottaa lukemista vaikkapa sängyssä. ”Valitettavan usein valokuvaksi nimetty on vain kalpea varjo elämän todellisuudesta, pahimmillaan kömpelö yritys tallentaa sitä ja myöhästynyt älyllisen kikkailun tekele. Parhaimmillaan valokuvataide tuo katsojan silmiin eletyn hetken ajattoman todellisuuden.” Valokuvaajana Nironen on onnistunut hyvin.

Kuvien lisäksi kirjassa on luontotietoa sekä kirjoittajan ja hänen läheistensä kokemuksiin perustuvia tarinoita. Osa teksteistä on uusia, ja osa aiemmin eri lehdissä julkaistuja artikkeleita. Kirjaa olisi helpompi hahmottaa, jos siinä olisi sisällysluettelo. Nirosen kirjoitustyylistä huomaa, että hän on tottunut vetämään luontoretkiä lapsille.

Teos innostaa vetämään varsikengät jalkaan ja lähtemään ulos haistelemaan ja katselemaan, vastaanottamaan pieniä hetkiä isossa tilassa. (SV)

Arto Nironen: Rakkaus luontoon. Vastaanotettuja kuvia. Multikustannus Oy 2006. 151 s. Neljä tähteä.

_______________

Kulttuuriteko

Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Vartijat (Watchmen) on 1980-luvun tärkein jenkkisarjakuva. Teos joka uudisti koko genren kertaheitolla ja räjäytti tajuntani. Omituiseksi tämän innostumiseni tekee se, että en ole koskaan tykännyt Gibbonsin kynäilystä ja tavallisesti edellytän sarjakuvilta tarinan lisäksi myös silmäkarkkia. Mooren kirjoittama tarina kuitenkin imaisee otteeseensa ja onnistuu jotenkin huijaamaan silmää.

Se että tämä Time-lehden vuosisadan tärkeimpien kirjojen joukkoon nimeämä teos julkaistaan Suomessa vasta kun siitä on tekeillä – mitä todennäköisimmin luokaton – elokuva, kertoo sarjakuvan arvostuksen aallonpohjasta täällä pohjolassa. Mutta silti, albumin suomentaminen on ehdottomasti kulttuuriteko, jonka olisi tosin suonut tapahtuvan jo parikymmentä vuotta sitten. (JT)

Alan Moore, Dave Gibbons: Vartijat. Egmont 2006. 416 s. Viisi tähteä.

_______________

Jari Tamminen & Seija Vilén

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu