Kirjat

Arvostelussa Takku-zine, Hugleikur Dagssonin Saako tälle edes nauraa? -teos ja kaksi tuoremehu-/pirtelöreseptikirjaa.

Paluu 1990-luvulle

Jotkut meistä muistavat vielä vuosisadan vaihteen molemmin puolin toimineen Muutoksen kevät -lehden. Nyt ”Muuttari” on saanut kauan kaivatun henkisen sisaren tai ainakin sisarpuolen. Kun Muutoksen kevään ilme oli radikaaliudessaankin hivenen akateeminen, vaikuttaa henkisen edeltäjänsä tavoin Tampereelta tuleva Takku enemmänkin vallattujen sosiaalikeskusten hämärissä suunnitellulta.

Anarko-ympäristövallankumouksellista omakustannelehti Takkua on hämmentävää lukea. Juttujen aiheet ovat mielenkiintoisen vaihtelevia niin koti- kuin ulkomailtakin. Kuvitus on raflaavan lennokasta ja sitä on tarpeeksi.

Hämmentävän kokemuksesta tekee kuitenkin tekstissä toistuvat kirjoitus- ja kielioppivirheet. Lisäksi joidenkin ulkomaisista julkaisuista käännettyjen juttujen lauserakenteista paistaa tee-se-itse-meininki. Jostain syystä tekijät ovat jättäneet lähes kaikista jutuista toimittajan nimen mainitsematta eikä päätoimittajaakaan löydy.

Sisältöpuolella käsitellään valtion- ja kapitalismin vastaisia taisteluita ja tehdään selväksi, että puoluepolitiikkaan sitoutunut vasemmisto olisi syytä unohtaa viimeistään nyt.

Ulkomaiden uutiset ja reportaasit käyvät sivuilla yhtä tietä kotimaisten tapahtumien kanssa. Smash Asem, Katutaiteiden yö ja kuokkavierasseikkailu ovat osa samaa kokonaisuutta Bolivian, Meksikon, Yhdysvaltojen ja Brasilian tapahtumien kanssa. Kärjistetysti artikkelien sanoma on se, että meidän ei tulisi odottaa, että jotakin (oikeuksia, vapauksia, hyödykkeitä) annetaan – vaan ottaa ne.

Tylsä Takku ei missään tapauksessa ole. Ja näinä aikoina se on hemmetin tärkeää, kun tutkimuksien mukaan esimerkiksi nettisivun latautumista jaksetaan odottaa keskimäärin seitsemän sekuntia, jonka jälkeen alkaa veri kiehua. Takku-zineä kun lukee niin päässä alkaa soida old school-väkivaltaräppi. Ja se ei sentään ole ihan vaatimaton meriitti.

Toisaalta jos omia ajatuksiaan, tässä tapauksessa anarkismia, haluaa tuutata esiin niin, että valmiiksi asioihin tutustumaton ei pidä ihan hulluna, voisi ehkä miettiä vielä yhden kerran miten asiat esittää.

Jos lehdestä tehtäisiin vielä värillinen ja toimitukseen saataisiin kunnollinen toimitussihteeri, olisi Takku paras suomenkielinen zine ikinä. (JV)

Takku-zine #2. 68 s.www.takku.net. Neljä tähteä.

_______________

Huumoria vai ei?

Asiahan on niin, että kaikelle ja kaikille nauretaan ihan koko ajan. Minullekin nauretaan sekä päin naamaa että selän takana. Olen huomannut sen, vaikka te ette ehkä ole huomanneet minun huomanneen. Ja minä naureskelen kavereideni pienille vastoinkäymisille sekä usein erilaisille aktivisti- ja vegaanivitseille ja tietysti myös erilaisille valkoisten stereotyyppisiä piirteitä korostaville jutuille.

Toisaalta naureskelen ihan samalla tavalla myös homo-, neekeri- ja juutalaisvitseille. Sen myöntäminen julkisesti ei ehkä ole kamalan viisasta, mutta niin niille vitseille naureskelevat useimmiten myös monet muut tuntemani muutoin poliittisesti korrektit ihmiset.

Hugleikur Dagsson, jonka oma nimikin on muuten melko naurettava, on tehnyt kirjan jonka jokaisella sivulla on yksinkertainen tikku-ukkopiirros jostakin hullusta ja eriskummallisesta, tavallaan koomisesta tilanteesta. Aihepiireinä on ihan mitä vaan insestistä ja eläinseksistä aina nekrofiliaan ja lapsen kuolemaan. Enimmäkseen Dagssonin yritelmät ovat vain groteskeja mutta eivät hauskoja. Ongelmana ei siis ensisijaisesti ole se, saako tämänkaltaiselle ”huumorille” nauraa, vaan se, että se joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta se ei naurata. (JV)

Hugleikur Dagsson: Saako tälle edes nauraa? Atena kustannus 2007. Kolme tähteä.

_______________

Tehomehut

Kirjat käsiini saatuani alkoi kuherruskuukausi eriväristen mehujen kanssa. Tehosekoitin muutti komerosta keskelle pöytää ja alkoi pyörittää litroittain hedelmiä ja marjoja, vihanneksia ja jääpaloja.

Voiko mikään olla terveellisempää kuin juotava salaatti ja voiko mikään olla punaisempaa kuin tumma viinirypäle-mansikka-vesimeloni-mehu? Lounaasta käy ravinteikas vehnänoras-keräkaalirohto ja fenkoli-palsternakka-omena-päärynä-jääjuoma.

Reseptien selailu saa keksimään itse uusia makuyhdistelmiä ja vitamiinipommeja, vaikka oikeastaan en ole miksannutkaan yhtään mehua suoraan kirjan reseptistä, vaan soveltaen omasta päästä, mitä milloinkin on keittiöstä löytynyt. Tuoreeseen inkivääriin jää koukkuun.

Pari viikkoa mehusteltuani halusin myös testata jukurttisia energiajuomia. Kirjaston drinkkikirjavalikoima kannattaa tsekata nyt kun metsämarjat on saatu pakastimeen.

Vihannesten maku vahvistuu kun ne mehustetaan ja eri raaka-aineiden yhdistelmillä saadaan niiden sisältämät vitamiinit samanaikaisesti, jolloin ne vaikuttavat tehokkaimmin.

Itse keksimäni lähtökohta on seuraava: kerää pöydälle samanväriset raaka-aineet ja sekoita. Tuoremehukirjan kanssa olen samaa mieltä siitä, että parhaissa mehuissa kohtaavat hapan ja imelä, kirpeä ja mausteinen. Vielä kun löytäisi aitoja mehupillejä! (MJ)

Joanna Farrow: Herkuttele tuoremehuilla. 75 raikasta ohjetta. Helmi Kustannus, 2007. 96 s.

Christine Ambridge: Pirtelöt ja smoothiet, helppoja ja maistuvia juomasekoituksia. Parragon 2006. 96 s. Neljä tähteä.

_______________

Mervi Jylhämö & Jukka ”Damage” Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu