Kiirettä pitää

Toisinajattelija: Muualla maailmassa en ole mekkalamiekkareihin törmännyt, mutta hollantilaiseen kulttuuriin se kyllä sopii kuin sorkkarauta valtaajan käteen, sillä toisin kuin Suomessa, täällä itseään ilmaistaan usein ja äänekkäästi.

Viime aikoina minusta on tuntunut siltä, kuin olisin huomaamattani päätynyt takaisin 1990-luvun alkuun. Olen nimittäin kirjoittanut paljon kirjeitä – ihan oikeita, vanhanaikaisia paperikirjeitä. Erään sosiaalikeskuksen seinällä on lista vankilassa istuvista ystävistä ja me käymme listaa läpi yrittäen keksiä jotain rohkaisevaa sanottavaa jokaiselle.

Usein istumme pyöreän pöydän ääressä kynien päitä pureskellen ja epätoivoisesti aiheita miettien. Itse olen täysin mielikuvitukseton, ja niinpä suurin osa Euroopan anarkovangeista taitaa tällä hetkellä olla todella hyvin perillä lemmikkieni kuulumisista ja viemäriremonttimme edistymisestä.

”Kuvittelenko mä vain, vai kirjoitetaanko me nykyään koko ajan solidaarisuuskirjeitä?”, kysyi joku yhtäkkiä eräänä tällaisena iltana. Postitoimintamme on kieltämättä ollut viime aikoina varsin vilkasta. Joutuvatko aktivistit ympäri maailman aiempaa helpommin telkien taakse, vai kiinnitänkö minä vain enemmän huomiota asiaan nyt kun valtionhotellissa istuu omia ystäviänikin?

Poliittisten vankien tukemisella on Hollannissa pitkät perinteet, ja kirjeiden kirjoittamisen lisäksi sympatiaa osoitetaan usein täällä varsin tavallisilla lawaai demoilla eli mekkalamielenosoituksilla.

Mekkalamielenosoituksia järjestetään paikallisten poliisiasemien ulkopuolella lähes aina jonkun tuttavan tullessa pidätetyksi. Toisinaan vietämme viikonloppumme huristellen vuokrabussilla ympäri maata, kiertäen eri vankiloiden pihamailla huutamassa iskulauseita sekä puhaltamassa pilleihin ja paukuttamassa lusikoilla kattilankansia.

Muualla maailmassa en ole mekkalamiekkareihin törmännyt, mutta hollantilaiseen kulttuuriin se kyllä sopii kuin sorkkarauta valtaajan käteen, sillä toisin kuin Suomessa, täällä itseään ilmaistaan usein ja äänekkäästi.

Kanssakulkijoiden ojentamisen lisäksi täkäläisessä liikenteessä esiintyy myös ihailtavaa solidaarisuutta. Iltapimeällä jokaisella pyöräilijällä tulee olla ajopelissään sekä etu- että takavalo, ja aina toisinaan poliisit asettuvat johonkin sopivan kiireiseen kohtaan tarkastamaan noudatetaanko lain kirjainta.

Toisinaan kadulla polkiessaan havaitsee yhtäkkiä ihmisten hidastavan vauhtiaan, ja sitten kuulee viestin leviävän suusta suuhun jonon alkupäästä aina viimeiselle asti: ”Valokontrolli!” Ja kuin salamaniskusta pyörätie on yhtäkkiä tyhjillään, mutta jalkakäytävät suorastaan pullistelevat pyöriään taluttavia ihmisiä. Sakot saavilta pyydetään toki aina henkilöllisyyspaperit, ja mikäli niitä ei löydy, saattaa onneton päätyä kaltereiden taakse.

Viime aikoina tovereita on syystä jos toisestakin päätynyt putkaan varsin usein, ja olen päässyt treenaamaan paikallisen meluamiskulttuurin omaksumista ihan urakalla. Kenties joistakin estoista on jo päästy eroon, sillä enää minulle ei tuota vaikeuksia huutaa manauksia pyöräteillä käveleville ihmisille tai paukuttaa kattilankansia yhteen mielenosoitusta vahtivan poliisin korvanjuuressa. Integroitumisen ensimmäinen askel otettu?

Talonvaltaajat ovat tunnetusti liikkuvaista sorttia, ja suurimmalla osalla ihmisistä on ystäviä monissa eri maissa. Mitä enemmän tuttuja, sitä varmemmin pääsee aina majoittumaan jonkun sohvalle, mutta sitä enemmän tulee myös kantaneeksi huolta ihmisistä.

Kun reivit Barcelonassa muuttuvat mellakaksi tai Tanskassa häädetään sosiaalikeskus, ei Amsterdamissa paljon muusta puhutakaan päiväkausiin. Jokainen yrittää selvittää omien ystäviensä kohtalon, ja jos on käynyt huono tuuri, alkaa armoton kirjeiden rustaaminen.

Juuri tässä mielestäni piilee talonvaltaajayhteisön kauneus – sama elämäntyyli ja samat päämäärät yhdistävät ihmisiä kielimuurien ja valtioiden rajojen yli, ja jokainen voi luottaa siihen, että mitä tahansa tapahtuukin, ketään ei jätetä yksin, vaan tukijoukot ovat aina olemassa. Kuten graffiti paikallisen ulkomaalaisviraston seinässä julistaa: Touch one, touch all.

Oona Juutinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu