Kiinan valtiokapitalismin vaiettu jano

Lukuaika: 3 minuuttia

Kiinan valtiokapitalismin vaiettu jano

Kiinassa veden hinta kallistuu ja köyhien kurkut rahisevat.

“Miksi emme voi käydä aiheesta avointa keskustelua Kiinassa, vaan meidän täytyy tulla Suomeen saakka väittelemään?” hongkongilaisen Globalization Monitorin toimittaja Au Loong Yu kysyi maansa viranomaisilta Helsingissä järjestetyssä Asia Europe People’s Forumissa.

Loong Yu kertoi Kiinan vesiyhtiöiden yksityistämisprosessista ja sen vaikutuksista ASEM-kokouksen kynnyksellä elokuussa. Hänen päällimmäisiä huolenaiheitaan olivat yksityistämisestä johtuva veden kuluttajahintojen nousu, työntekijöiden irtisanomiset sekä monikansallisten vesiyhtiöiden rynniminen Kiinan vesimarkkinoille.

Yleisössä puhetta seuranneet kiinalaiset virkamiehet todistivat, ettei Kiina suvaitse kriittistä keskustelua. Kansalaisjärjestöjen kansainvälisten vierailujen verkoston edustaja väitti korkean hinnoittelun vähentävän veden tuhlausta. Kiinalaisen elinkeinoelämän liiton edustaja puolestaan arvioi, että ulkomaiset yritykset voisivat lisätä veden saatavuutta maaseudulla.

Julkisten palveluiden kotimaista yksityistämistä on harjoiteltu Kiinassa jo vuodesta 1991 saakka. Maan hallitus sääti tuolloin lain, jonka mukaan julkistenkin vesiyhtiöiden on tuotettava voittoa.

“Kiinan hallitus ei käytä termiä ‘yksityistäminen’. Valtion omistamia vesiyhtiöitä on kuitenkin muutettu voittoa tuottaviksi, yksityisenkaltaisiksi yhtiöiksi ja niitä on listattu pörssiin. Yhtiöitä kasvatetaan entistä suuremmiksi yhdistämällä niihin muita julkisia palveluita, kuten viemäröintiä. Lisäksi yhtiöt pyrkivät laajentumaan alueellisesti”, Loong Yu kuvailee maansa tilannetta.

Loong Yu on kirjoittanut Kiinan vesiyhtiöiden yksityistämisestä Reclaiming Public Water -kirjan Hongkongin painokseen. Kirja on asiantuntijoiden kirjoittama artikkelikokoelma yksityisistä ja julkisista vesiyhtiöistä. Loong Yu väittää, ettei kyseistä kirjaa voitaisi julkaista Kiinassa.

Vesiyhtiöiden yksityistäminen eteneekin Kiinassa harvinaisissa olosuhteissa, sillä aiheesta ei käydä maassa Loong Yun mukaan minkäänlaista julkista keskustelua. Luonnon ja köyhien kustannuksella rikastuvia yksityisiä vesiyhtiöitä seuraaviin uusiin ongelmiin ei ole ehditty havahtua vielä edes järjestötasolla.

“Yksityisten vesiyhtiöiden nousulla on yhteys Kiinan taloudelliseen nousuun. Yksityistäminen ei kuitenkaan ole vain taloudellinen ratkaisu, vaan kehitystä sanelevat poliittiset hyödyt”, Loong Yu sanoo ja naureskelee huvittuneena kansanmiestensä People´s Forumissa käyttämille puheenvuoroille.

Kiinan vesimarkkinoilla vaikuttaa joko osakkeenomistajina tai tytäryhtiöidensä kautta jo useita monikansallisia yhtiöitä, esimerkiksi Veolia, Suez, Berlin Water ja Thames Water. Loong Yun mukaan modernia teknologiaa mukanaan tuovat ulkomaiset vesiyhtiöt toivotetaan Kiinassa lämpimästi tervetulleiksi.

Toistaiseksi monikansallisten yhtiöiden merkitys on kuitenkin vähäinen. Au Loong Yun tietojen mukaan vain yksi prosentti valtavan maan vesiyhtiöistä toimii ulkomaisen pääoman turvin. Hän kuitenkin huomauttaa, että myös kotimaiset yhtiöt pyrkivät voittojen maksimointiin – luonnon ja köyhien kustannuksella.

Yksityistämisen seuraukset ovat erityisen ikävät kiinalaisille työntekijöille. Loong Yu kertoo, että ekonomistien mukaan alan 280 000 työntekijästä puolet on irtisanomisuhan alla. Kun Sino-French Holding vuonna 1995 otti haltuunsa Shen Yangin kaupungin 8. vedenpuhdistamon, 300 työntekijästä 200 irtisanottiin.

Kustannussäästöistä huolimatta kuluttajahinnat eivät ole laskeneet eivätkä investoinnit lisääntyneet. Pekingissä hinnat ovat nousseet vuosien 1989 ja 2005 välillä yhdeksänkertaisiksi. China People’s University Pressin julkaiseman tutkimuksen mukaan vesi- ja sähkölaskut vievät rikkaimpien tilipussista alle neljä prosenttia, mutta köyhimpien väestöryhmien tuloista laskut haukkaavat lähes 16 prosentin siivun.

Loong Yu kertoo, että Kiinassa on aikaisemmin käytetty veden progressiivista hinnoittelua, jossa veden hinta kasvaa kulutuksen lisääntyessä. Kansalaisaktivistin mukaan olisi reilua, että vettä säästeliäästi käyttävät köyhät maksaisivat vedestään suhteessa vähemmän kuin tuhlailevat rikkaat.

Yksityistämistä ja korkeaa hinnoittelua perustellaankin usein luonnonsuojelulla. Yhtiöiden mukaan ihmiset arvostavat maksettua vettä enemmän eivätkä tuhlaa luonnonvaraa turhaan. Loong Yu mainitsee artikkelissaan, että Kiinan vanhimmat vesiputket ovat peräisin 1940-luvulta ja paikoittain jopa puolet putkissa virtaavasta vedestä valuu hyödyntämättömänä maaperään.

“Vesiyhtiöt laajentavat vedenjakelua uusille aluille, koska vastarakennettujen alueiden keskituloisilla ihmisillä on varaa maksaa vedestä. Vanhojen, köyhien alueiden putkien annetaan ruostua ja vuotaa sekä vedenlaadun huonontua”, Loong Yu pahoittelee.

Tilannetta ei paranna se, että Kiinan virkamiehet antavat yksityisille vesiyhtiöille takuut vedenkulutuksen minimimääristä ja -tuotoista. Vähimmäismääriin pyrkiminen edistää luonnonvaran tuhlaamista ja nostaa kuluttajahintoja. Kun kulutustavoitteisiin ei ylletä, julkinen sektori päätyy yksityisten yritysten voittojen maksajaksi.

_______________

Julkiset vesiyhtiöt, liittoutukaa!

Yksityisten vesiyhtiöiden laajamittainen epäonnistuminen alkoi olla ilmeistä Kiotossa vuonna 2003 järjestetyssä maailman vesifoorumissa. Hollannissa toimivan tutkijajärjestö Transnational Instituten (TNI) Satoko Kishimoto kehitteli foorumissa esitetyn kritiikin pohjalta yksityistämisen vaihtoehdoksi Public-Public Partnership-ohjelman (PUP).

mainos

PUP:n ideana on tukea julkisia palveluita kahdenvälisten hankkeiden muodossa. Erilaisia malleja sisältävä ohjelma mukautuu helposti eri maiden tarpeisiin. Päättäjille PUP tarjoaa konkreettien vaihtoehdon yksityistämiselle.

Julkisten vesiyhtiöiden yhteistyöllä pyritään edistämään yhtiöiden sosiaalista vastuuta ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Ohjelma pyrkii myös soveltamaan osallistavaa demokratiaa käytännössä. PUP:a on hyödynnetty jo lukuisissa maissa.

PUP voi olla rikkaan ja köyhän, useimmiten pohjoisen ja eteläisen, kaupungin yhteistyötä, jossa menestyvästä julkisesta yhtiöstä viedään osaamista heikommin menestyneeseen. Esimerkiksi Stockholm Water on tarjonnut Liettuan, Latvian ja Etelä-Afrikan vesiyhtiöille tukea teknologiaan ja johtamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Satoko Kishimoto kertoo, että PUP voi olla myös paikallisen vesiyhtiön ja kyläyhteisön yhteistyötä vedenjakelun laajentamiseksi. Ghana Water Company teki esimerkiksi yhteistyötä Savelugun kylän kanssa. Julkisin varoin toimiva vesiyhtiö rakensi kylään päävesiputken, minkä jälkeen kyläyhteisö jatkoi verkoston laajentamista ja ylläpitoa talkoovoimin.

Suurin este hyviksi havaittujen vaihtoehtoisten ratkaisujen käytölle on rahoitus. Ongelmana ovat Kishimoton mukaan hallitukset, jotka tukevat yksityistämistä julkisilla varoilla. Yksityistämisen tukeminen leikkaa julkisten palveluiden lainoja ja tukia. Kishimoto pahoittelee, että Maailmanpankin ja Euroopan keskuspankin rahoilla tuetaan edelleen yksityistämistä.

“Kiinan tapauksessa on vielä liian aikaista puhua PUP:n tarjoamista vaihtoehdoista. Emme saa edes tietoa, mitä siellä tapahtuu”, Kishimoto valittelee kuultuaan Loong Yulta Kiinan tilanteesta.

Sabina Mäki

  • 9.9.2009