Kiinan kuivuus koettelee

Lukuaika: < 1 minuutti

Kiinan kuivuus koettelee

Vesipula koettelee kiinalaisia.

Vesipula koettelee kiinalaisia. Pahin kuivuus miesmuistiin alkoi Jangtsen yläjuoksulta, ja se on jatkunut viime kesästä saakka. Vesipula piinaa kymmeniä miljoonia ihmisiä viidessä maakunnassa eläimistä ja ekosysteemistä puhumattakaan. Lisäksi maan sähköhuolto kärsii.

Maailman suurin vesivoimala Hubein maakunnassa Kolmen rotkon padossa ei vesivajeen vuoksi tuota kuten ennen. Edellisvuoteen verrattuna vedenpinta on nyt kuusi metriä matalammalla. Sen seurauksena myös sähköä saadaan aiempaa vähemmän.

Tämä on aiheuttanut Hubein sähkövoimayhtiön mukaan 500 miljoonan kilowattitunnin energiavajeen. Sen korvaamiseksi täytyy hiilivoimalaitoksissa polttaa 300 000 tonnia hiiltä. Maakunta on tähän saakka saanut noin 30 prosenttia sähköstään vesivoimasta.

Samalla sähkön kysyntä on uutistoimisto Reutersin mukaan kasvanut 30 prosenttia tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Kuivuuden johdosta Hubeissa aiotaan pidättäytyä ensi kesän Shanghain maailmannäyttelyn sähköhuoltoon osallistumisesta, Xinhua-lehti tiedottaa.

China Coal Resourcen mukaan asiantuntijat sanovat, että Kiinan hiilivoimaloiden raaka-aineen kysyntä on kuivuuden vuoksi kasvanut 4–5 prosenttia. Kun sähköä tuotetaan vesivoiman sijasta hiilenpoltolla, lisääntyvät kasvihuonekaasupäästöt.

Olli-Pekka Haavisto

  • 26.4.2010