Kiila-ilmiö

Vuonna 1936 perustettu yleisvasemmistolainen Kiila täyttää ensi vuonna 70-vuotta ja julkaisi juuri 14. albuminsa.

”KIILAN JÄSENET hyväksyvät taiteen tehtäväksi avoimen kriittisyyden ja kyseenalaistavat sanan ja kuvan manipuloimista ideologisin perustein”, kirjoittaa Kiila ry:n puheenjohtaja Petr Rehor. Työsarkaa kiilalaisilla siis Rehorin mukaan edelleen riittää. Vuonna 1936 perustettu yleisvasemmistolainen järjestö täyttää ensi vuonna 70-vuotta ja julkaisi juuri 14. albuminsa.

Kiila ilmoittaa jatkavansa tehtäväänsä edistyksellisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden yhteenliittymänä. Tänään pohdituttaa globalisaatiomantra, ja tematiikka onkin uudessa Uhmaa ja unelmia -albumissa keskeisesti esillä. Albumin toimittajan Jani Saxellin mukaan yhtenä johtoajatuksena oli tuoda esiin erityisesti nuoria, globalisaatiokriittisiä tekijöitä.

”MISTÄ ON PIENET ruumiit tehty” -esseessään kirjailija ja toimittaja Rita Dahl näkee kuluttajien olevan hedonistisen nautintamoraalin vallassa. Mainosmiehet uskovat kaiken erotisoimisen voimaan. Globalisaatiota kannattelee hedonistinen ruumis, jonka jokaista aistia pommitetaan. Kuluttavaan ruumiiseen pumpataan yhä enemmän nautintoja tuottavia hyödykkeitä.

Globalisaation heikoin lenkki on Dahlin mukaan työvoima. Työvoiman velvollisuutena on jatkuva kouluttautuminen ja voiton tuottaminen. Heikoin lenkki voi olla myös se, josta lähtee eniten meteliä. Omistajan, hallitsevan luokan, valta on horjutettavissa oikeastaan vain puheen ja retoriikan avulla.

Näkemykseen sanojen mahdista on helppo yhtyä. Tähän voi lisätä, että valtaa käyttävät myös kuvien tekijät. Syvemmän lukutaidon lisäksi olisi kyettävä myös lukemaan ja jäsentämään ympärillä pyörivää kuvatulvaa. Voisi kuvitella, että juuri globalisoituvassa maailmassa kuvien valta kasvaa entisestään – perinteinen lukutaito kun ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Tässäkin on taas kyse pääoman epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta, melkein kirjaimellisesti.

Dahlin esseen rikkaus ja hänen rohkea käsittelytapansa kätkee paradoksaalisesti sisäänsä aihepiirin mutkikkuuden ja siihen liittyviä globaaleja haasteita: työvoiman maailmanlaajuisesti heikoimmilla lenkeillä tuskin on mahdollisuutta esimerkiksi jatkuvaan kouluttautumiseen. Dahlin kirjoituksen otsikkoa he eivät pystyisi millään maailmankielellä edes tavaamaan.

GLOBALISOITUMISHOENNAN hämmentämä kulttuurimössöinen 2000-luku haastaa Kiila-liikettä etsimään paikkaansa, enkä ihmettelisi, vaikka joku tuntisi tänäänkin ahtaan paikan kammoa kaikesta maapalloistumisesta huolimatta tai sulloutuisi vapaaehtoisesti marginaaliin. Tai vapaudenkaipuussaan karkaisi sieltäkin luomaan yksilöllistä arvomaailmaansa tai koettelemaan sitä eri ryhmittymien arvomaailmoja vasten.

Hysteriatalouden hyöriessä on helppo kyynisimpinä hetkinä yhtyä antologian mietiskelijän Olli Hyvärisen äärimaterialismia ilkkuviin aforismeihin: ”Tiede oli sittenkin väärässä. Maailma on sittenkin litteä, ei sentään pannukakku, niin hyvää, mutta kolikko.”

Tai sitten jäädä miettimään albumin toisen aforistikon Aleksi Ahtolan lauseita: ”Lapsi, hullu, narri ja noita ovat jokaisen yhteiskunnan arvokkaimmat jäsenet.”

TAITEELLISTA OSASTOA albumissa edustavat esimerkiksi Jaana Airaksinen, Soledad Chuaquai, Teemu Hirvilammi, Kreetta Onkeli, Anu Rinkinen, Matti Rossi ja Juha Sääski. Uhmaa ja unelmia -albumin 23 kirjoittajaa ja viisi kuvataiteilijaa näyttävät tavallaan miten moninaisesti maailmaan voi tälläkin hetkellä kiinnittyä ja tilantajuaan laajentaa.

Kaupunkirytmitystä albumille antaa katutaide. Yksi peili ei ole kyennyt koskaan näyttämään kuvaa totuudellisena. Antologiassa eri tekstien valonheittimistä syntyvät sävytykset antavat yhteiskunnasta monivärisemmän kuvan kuin mitä albumia kannattelevan globalisaatiokriittisen, hieman suoraviivaisenkin johtoajatuksen perusteella voisi odottaa.

Oma näkemykseni taiteen ja yhteiskunnallisuuden kaikkea muuta kuin yksinkertaisesta suhteesta vain vahvistui. Jani Saxellin jälkisanoja lainaten: ”Yhä nopeammin liikkuvien ärsykkeiden maailmanaikana voi jo meditatiivinen luonnonkuvasto ja hiljentyminen runon äärelle olla kannanotto.” Onneksi.

Uhmaa ja unelmia. Kiila 2005. Toim. Jani Saxell. 112 s. Like 2005.

Sonja Vialva

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu