Kiikarissa kulttuurikeidas

Helsingin Kanavaterminaali virittäytyy kulttuuritunnelmaan toukokuussa.

TAIDE Katajanokalle kaavailtu WOW-hotellihanke tyrmättiin Helsingin valtuustossa huhtikuun alussa. Paikalla sijaitseva Kanavaterminaali säilynee siis, ja rakennusta on jo suunniteltu design-pääkaupunkivuoden tapahtumapaikaksi vuonna 2012.

Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Pekka Timonen suhtautuu terminaalin tulevaisuuteen kulttuuripaikkana optimistisesti.

”Rakennus näyttää ulkoisesti parempikuntoiselta kuin mitä se tosiasiassa on. Paikka on kuitenkin mielenkiintoinen, ja on ehdottomasti selvitettävä, voisiko sitä jatkossa käyttää väliaikaisesti kulttuuritapahtumiin”, Timonen toteaa.

Kanavaterminaali virittäytyy kulttuuritunnelmaan toukokuussa, jolloin Helsingin kuvataidekoulu järjestää paikassa kevätnäyttelyn. Koulun 4–20-vuotiaat oppilaat ovat poimineet teoksiinsa vaikutteita ympäröivästä terminaalimiljööstä. Esille on taiteiltu muun muassa kahvila tuunattuine einespurkkeineen ja miniatyyrikokoisia taikataloja.

Koulun apulaisrehtori Antti Bergin mielestä olisi hienoa saada Kanavaterminaaliin kaikelle kansalle suunnattua kulttuuritoimintaa. Makasiinit-tyyppiselle olohuoneelle olisi kysyntää.

”Terminaalissa voisi jatkossa järjestää näyttelymme kaltaisia tapahtumia. Esimerkiksi performanssia, teatteria ja pienimuotoista kahvilatoimintaa”, Berg sanoo.

Timonen on Bergin kanssa samoilla linjoilla:

”Kommentoimatta sitä kuinka Makasiineille lopulta kävi, sanon, että se oli hyvä esimerkki onnistuneesta kulttuuritoiminnasta. Jokainen talo on kuitenkin oma tarinansa, ja aika näyttää, millainen paikka Kanavaterminaalista muodostuu.”

Optimistinen harha, Helsingin kuvataidekoulun kevät- & päättötyönäyttely 5.–20.5. Kanavaterminaalissa, Katajanokanlaituri 2, Eteläsatama.

Jenni Halttu

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *