Kiez

Lukuaika: 4 minuuttia

Kiez

Berliinissä kiez tarkoittaa pikkukylää suuressa kaupungissa.

”Tämä on minun kiez. Täällä minun on hyvä olla”, vastaa vieressä istunut vähän jo elämän kuluttama nainen berliiniläisessä baarissa, kun kysyn ensimmäistä kertaa paikalliselta sanan kiez alkuperästä.

Kiez vilisee lyhtypylväiden asunnonhakuilmoituksissa, alueellisissa ilmoitustauluissa ja ihmisten puheissa. Suomensin kiezin kaupunginosaksi, mutta pikkuhiljaa ihmisten onnellisen innostunut tapa puhua kiezistä kuin perheenjäsenestä laittoi epäilemään käännökseni oikeellisuutta.

Kiez on saksalainen käsite, joka on alun perin lähtöisin Hampurista St. Paulin työläis- ja kalastajakortteleista. Berliinissä käsitteen merkitys on laajentunut tarkoittamaan erilaisia ja erityyppisiä alueita. Yhteistä kaikille alueille on, että niillä on omaleimainen henki ja jokin keskeinen paikka, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan.

Kiezeiksi ei kuitenkaan kutsuta keski-ikäisten alueita, hienostoalueita eikä kaupunginosia, joilla ei ole omaa erityistä leimaa ja historiaa. Kiezeissä on pikkukylien tunnelmaa ja tuttuutta, joka sotii suurten kaupunkien ja globalisaation luomaa anonymiteettiä ja yksinäisyyttä vastaan.

Osa kiezeistä on järjestäytyneitä hallituksineen, kiez-taloineen ja vaihtopiireineen, mutta kaiken kattavaa määritelmää sanalle ei ole.

Berliinissä asuessani kyselin sekä tutuilta että tuntemattomilta, mitä kiez heille merkitsee. Kaikkien yhteinen vastaus oli, että se on kodinpiiri, alue jossa ei tarvitse hengittää raskaasti. Kiez on osa identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Sanakirjan mukaan kiez tarkoittaa yhteisöä kaupungin sisällä. Yleensä kiez koostuu 5–20 lähekkäisestä kadusta ja alueen keskuksesta. Kullakin kiezillä on oma tyylinsä ja ilmapiirinsä, tapahtumia, kahviloita, ravintoloita ja elävä katukulttuuri sekä usein myös oma poliittinen lähihistoriansa.

Berliini on jatkuvassa liikkeessä. Kaupallistuminen, elämän kallistuminen ja alueen trendistyminen saa eri ryhmät kuten taiteilijat ja anarkistit hakeutumaan ystävineen uusille epäkaupallisille alueille, joissa tunnelma on kotoisa eikä sitä ole ulkoapäin rakennettu. Alue muuttuu muodikkaaksi ja halutuksi, jolloin asuntojen vuokrat nousevat. Silloin myös yritykset kiinnostuvat, ja epäkaupallinen tila vähenee. Pian tältä alueelta muutetaan jälleen uudelle tai uusvanhalle alueelle. Ja niin edelleen.

Asukkaiden kiez-uskollisuus on vahvaa eikä omasta kiezistä poistuminen ole välttämätöntä. Kaikki palvelut löytyvät läheltä. Ylikansallisia yrityksiä ei näy kuin turistialueilla. Omia liikkeitä tuetaan, jotta kiez säilyisi monipuolisena ja elävänä ja juuri sen näköisenä kuin asukkaat haluavat.

”Vaikka välillä asun muualla, palaan aina takaisin kieziini. Siellä on niin paljon iloa ja harmoniaa ilmassa ja ihmiset huomaavat toisensa. Jos olen pitkään poissa, minua kaivataan”, 29-vuotias berliiniläinen arkkitehtuuriopiskelija Eyke Schröder kertoo.

Schröderin silmät loistavat onnellisina hänen kertoessa siitä, kuinka ihanaa on, kun vastaantulijat tervehtivät ja leipuri vilkuttaa liikkeensä ovensuusta. Ei ole kuka tahansa, vaan on kyseisen kiezin asukas.

Eyke Schröder pohtii kuitenkin myös, rakennetaanko kiez-identiteettiä luomalla lisää mentaalisia muureja ihmisten välille. Kun sanoo asuvansa jossakin kiezissä, rakentaa samalla rajan toisen kiezin välille:

”Tämä on minun, tuo sinun maailmasi. Saksassa ja koko maailmassa on vielä niin monta muuria purettavana, että en haluaisi olla enää rakentamassa uusia”, Schröder huokaa.

Itä- ja Länsi-Berliiniä jakaneen muurin murtumisesta lähtien vuonna 1989 kiezeissä on ollut paljon vallattuja taloja ja kokonaisia vallattuja asuinalueita. Ne ovat osaltaan luoneet elävää kaupunkikulttuuria ja yhteisöllisyyttä asukkaiden keskuuteen. Talot ja kadut päätettiin 1980-luvun lopulla puhdistaa valtaajista, mutta vastarinta oli niin voimakasta, että poliisit epäonnistuivat tehtävässään, jolloin myös poliittinen tahto lopahti.

Nykyään tällaisilla alueilla kävellessä ei kannata hölmistyä esimerkiksi viemäriluukusta tuikkivaa valoa. Saatat seisoa punk-baariksi vallatun vanhan holvatun viemäriputken päällä.

Eyke Schröder kertoo, että monesti poliisit ovat välillisesti olleet mukana luomassa kiez-identiteettiä, kun alueet ovat nousseet ihmisten tietoisuuteen väkivaltaisten häätöjen saaman julkisuuden myötä. Nyt talojen valtaajia kiitetään siitä, että monilla Berliinin alueilla on vielä vanhoja taloja jäljellä. Ei käynyt kuten esimerkiksi Helsingissä 1970-luvulla, jolloin joukoittain vanhoja rakennuksia laitettiin rytinällä matalaksi ja uusia pystytettiin tilalle.

Astun värikkäästi maalatun rakennuksen ovesta tyynyjen, pöytien ja värien maailmaan, taustalla soi jazz. Paikalla on sattumalta suunnilleen 35-vuotiaat mies ja nainen. Saan käteeni mukillisen teetä. Pariskunta on innoissaan, että joku ulkopuolinen on kiinnostunut heidän talostaan ja kiezistään. Kuulen talon ja alueen tarinan.

Helmholtz-puisto oli aikaisemmin villiintynyt ja rähjäinen paikka, jossa asusti asunnottomia alkoholisteja ja narkomaaneja. Alueen asukkaat päättivät kunnostaa puiston ja luoda siitä kaikille yhteisen paikan. Rähjäinen julkinen vessa ehostettiin kiez-taloksi, jossa ihmiset voivat järjestää toimintaa, piipahtaa piirtämään tai keittämään kupposen teetä. Viereen pystytettiin mielikuvituksellinen leikkipuisto lapsille sekä pingispöydät ja koripallokorit nuorille ja aikuisille.

”Turistialueilla poliisit siirtävät alkoholistit ja asunnottomat pois ihmisten silmistä. Täällä he auttoivat puiston kunnostuksessa ja ovat tasa-arvoisia alueen käyttäjiä. Emme halua sulkea mitään elämän osa-aluetta pois näkyvistä, kuten kaupungin näyteikkuna-alueilla tehdään”, tuhahtaa Holger Liedtke.

mainos

Hän on muuttanut työn perässä pienestä baijerilaisesta kylästä Berliiniin ja ollut aktiivisesti mukana taistelussa suurkaupungin anonymiteettiä vastaan.

Helmholtz on aktiivinen kiez, jossa toimii hallitus ja useita eri jaostoja. EU:lta ja kaupungilta on saatu rahaa erilaisia rakennusprojekteja ja tapahtumia varten.

Naapuritalon seinässä on vielä jäljellä banderolli, jolla kutsuttiin ihmisiä kiez-kokoukseen suunnittelemaan kevään ja kesän tapahtumia ja alueen kehittämistä. Alueen toiminta halutaan pitää mahdollisimman ekologisena ja demokraattisena.

”Valtapolitiikan tapahtumat ovat niin surullisia. Haluan, että edes lähipolitiikka tuntuu hyvältä ja oikealta”, Liedtke huokaa.

Suunnitelmissa on parkkipaikkojen vähentäminen ja teiden muuttaminen pihakaduiksi, uusien kierrätyspisteiden avaaminen sekä puistokonsertti. Kiezin yksi keskeisistä toimintamuodoista on myös vaihtoringin pyörittäminen.

Vuosisatojen ajan ihmiset ovat eläneet vaihtamalla palveluksia ja tuotteita keskenään. Rahatalouteen siirryttäessä palvelusten vaihto harveni ja vaihdon välineeksi tuli raha. Systemaattinen rahaton vaihtotalous elvytettiin 1980-luvun alussa Kanadassa.

Berliinissä kiezeissä toimii tällä hetkellä kolmisenkymmentä vaihtotalousrinkiä, joista suurimpaan ja vanhimpaan, vuonna 1995 perustettuun, kuuluu yli 300 henkilöä. Helmholtz-kiezin vuonna 2000 perustettuun vaihtorinkiin kuuluu tällä hetkellä 97 jäsentä. Alueella on seitsemän henkilöä, jotka elävät lähes kokonaan eurotalouden ulkopuolella.

Vaihtaa voi kaikkia mieleen tulevia palveluita ja tavaroita atk-neuvonnasta ennustamiseen ja lääkäripalveluihin, juhlien järjestämisestä ylimääräiseen polkupyörään. Viiden lapsen äiti valmistaa suuremman annoksen ruokaa, mikäli siitä ilmoitetaan etukäteen. Muutamassa asunnossa on tarjolla tyhjä huone.

Palvelusten arvo harkitaan tilannekohtaisesti, mutta yleisenä ohjeena on, että yksi tunti työtä vastaa 10 helmholtztaleria. Vaihtoringin jäsensivuilla on jäsenten tilitiedot, joista näkee kuinka paljon taalereita on kertynyt vai onko kenties palveluksen velkaa. Palvelukset kiertävät ja lopulta kaikki ovat voiton puolella ja monta uutta ystävää rikkaampia.

Vaihtorinki kuulostaa mahtavalta ajatukselta. Holger Liedtke toteaa vaatimattomasti:

”Tämä nyt on vain tällainen vähän laajennettu naapuriapuprojekti. Kai teillä Suomessakin on sellaisia?”

www.kieznetz.net, http://tauschring.kiez-lebendig.de, www.kreuzberger-tauschring.de/

http://trb.tauschring-mitte.de/

Johanna Nuorteva

  • 9.9.2009