Kielletty kieli

Suomalainen koulujärjestelmä yritti pitkään saada viittomakieliset luopumaan kielestään.

1900-LUVUN ALUSSA viittomakielelle kävi kuten monelle muullekin vähemmistökielelle. Siitä tuli kulttuurisesti vääräoppista. Vähemmistöt haluttiin sulauttaa valtakulttuuriin evoluutio-opin ja kansallisuusaatteen nimissä.

1800- ja 1900-luvun vaihteen evoluutiokäsityksen mukaan kaikki inhimillisen toiminnan muodot kehittyivät yksinkertaisista muodoista kohti monimutkaisempia. Viittomakieli luettiin alkukantaisiin kieliin, joihin esimerkiksi afrikkalaisten kielten oletettiin kuuluvan.

NATIONALISTEILLE koulu oli väline, jonka avulla vähemmistöt voitiin sulauttaa valtaväestöön. Kansalliskielen merkitystä painottavan nationalismin vaikutuksesta kuurojenopetuksen ihanteeksi tuli mahdollisimman paljon kuulevaa muistuttava, puhuttua kieltä käyttävä kuuro. Kansallisten viittomakielten ei katsottu edustavan paikallista kulttuuriperinnettä.

Niin kutsuttu oralistinen opetusmenetelmä oli kehittynyt saksalaisen kuurojenopetuksen parissa ja levisi myös Suomeen. Oralistisessa opetuksessa ei enää käytetty viittomakieltä, vaan kaikki opetus annettiin puheella.

Viittomakieltä yritettiin hävittää myös rotuhygieenisin toimin: synnynnäisten kuurojen väliset avioliitot kiellettiin lailla vuonna 1929 ja pakkosterilisaatioita alettiin tehdä vuodesta 1935 lähtien.

VIITTOMAKIELEN hävittämisyritykset eivät onnistuneet. Paradoksaalista kyllä tämä oli osittain koulujärjestelmän ansiota. Kuurojenkoulut olivat sisäoppilaitoksia, joissa kuurot pikkulapset oppivat vanhemmilta oppilailta viittomakieltä. Kieltä käytettiin salaa, koska useimmissa koulussa viittominen oli kiellettyä myös vapaa-ajalla.

Viittomakieli säilyi erityisesti kuurojen oman verkostoitumisen kautta: viittomakieltä käytettiin kuurojenyhdistyksissä, joita on perustettu jo 1880-luvulta lähtien. Yhdistyksistä tuli viittomakielisten sosiaalisen ja kulttuurisen elämän keskuksia. Niiden kautta järjestettiin viittomakielistä toimintaa sekä palveluja, joita yhteiskunta ei tarjonnut.

VASTA KUN VIITTOMAKIELEN akateeminen tutkimus käynnistyi Yhdysvalloissa vuonna 1963, myös kuurot alkoivat suhtautua viittomakieleen aiempaa arvostavammin. Kielitieteilijät ”löysivät” kansalliset viittomakielet ja pystyivät todistamaan viittomakielten täyttävän kaikki luonnollisen kielen tunnusmerkit. Tutkimustyö ja kansalaisoikeusliikkeen nousu Yhdysvalloissa johtivat kuurotietoisuusliikkeen (Deaf Power, Deaf Awareness) syntyyn. Liike rantautui Suomeen Ruotsista 1970-luvun lopulla.

1980-luku oli kiivaan kielipolitikoinnin aikaa. Kuurojen Liitto alkoi ajaa viittomakielisen opetuksen saamista kouluihin 1980-luvun alun koululain uudistuksen yhteydessä. Tavoitteessa onnistuttiin osittain. Vuonna 1985 voimaan tullut laki antoi mahdollisuuden käyttää viittomakieltä, mutta ei velvoittanut siihen.

Suomen monikulttuuristuminen ja moniarvoistuminen sekä ennen kaikkea viittomakielisten oma työ oikeuksiensa puolesta johti lopulta siihen, että viittomakielen asema turvattiin vuoden 1995 perustuslaissa.

Eeva Salmi – Mikko Laakso: Maahan lämpimään – Suomen viittomakielisten historia. 556 s. Kuurojen Liitto 2005.

Eeva Salmi

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu