Ketsupin politiikka

Saavutettuaan aseman amerikkalaisten ihmisten arkipäivässä on myös ketsuppi joutunut mukaan politiikkaan.

Ei ole kauaa, kun USA:n kongressissa ranskanperunat nimettiin vapausperunoiksi vastavetona Ranskan Irak-politiikalle. Viime elokuussa ranskanperunat palautettiin kongressin ravintoloiden ruokalistoille, ja syyksi ilmoitettiin poliittisten suhteiden normalisoituminen.

Ketsupin politisoituminen tapahtui viimeistään vuoden 2004 presidentinvaaleissa. Haastaja John Kerryn vaimolla Teresa Heinzilla oli vahvat siteet Heinz-yhtiöön, suurimpaan kansallisherkun kauppaajaan.

George W. Bushin taustavoimat kehittivät vastavedoksi W-ketsupin, republikaanien ketsupin: Sinä et äänestä demokraatteja, miksi ketsuppisi pitäisi? Tuplavee edustaa yhtiön mukaan George Washingtonia, kansakunnan ensimmäistä presidenttiä, mutta eikö se tuo kätevästi mieleen myös nuoremman Bushin? Etiketissä komeilee Amerikan sisällissodan sotilas univormussa.

W-ketsupin taival ei yllättäen loppunutkaan vaaleihin, vaan se jatkaa eloaan jyrkkänä propagandistina vielä tänäkin päivänä. Tiedotteissaan yhtiöllä on hyvin patrioottinen ja nationalistinen ote. W-ketsuppi ei edusta vain herkullista ketsuppia, vaan myös periaatteita, jotka tekivät maastamme mahtavan.

W-ketsuppi tukee avoimesti sotaa. Marraskuisen veteraanipäivän tiedotteessaan tämä herkkusuiden lähettiläs arvosteli Saksan aikeita nostaa rikossyyte puolustusministeri Rumsfeldiä vastaan: Ihmettelemme mitä Saksalle tulee käymään, jos Yhdysvallat ei uhraa vertaan ja varallisuuttaan taistelussa islamofasismia vastaan.

Viime keväänä ainoastaan amerikkalaisia raaka-aineita käyttävä sose peräänkuulutti jyrkkiä otteita Iranin suhteen: Bushin doktriini kehottaa ennaltaehkäisevään iskuun suojellaksemme Yhdysvaltoja, liittolaisiamme ja vapaata kansainvälistä järjestystä. Ainoa organisaatio, jolle W-ketsuppi lahjoittaa rahojaan, on tietysti rahasto, joka tukee kuolleiden sotilaiden lapsia.

Retoriikka on tuttua USA:n hallinnon äärisiipeä kannattavaa sanailua. Absurdimmaksi asian tekee ketsuppi. On näköjään tultu aikoihin, jolloin ketsuppi halajaa avointa sotaa.

Kiinassa ketsuppi oli alun perin murskatusta kalasta tehtyä dippikastiketta. Sana ketsuppi tulee todennäköisesti malajin kielen kichapista tai kiinan kielen koechiapista. Molemmat sanat ovat tarkoittaneet alun perin kalan suolalientä.

Kiinasta kastike kulkeutui Intiaan, josta englantilaiset toivat sen Eurooppaan 1600-luvun loppupuolella. Aluksi ketsuppiin lisättiin normaalien ainesosien – etikan, suolan ja sokerin – lisäksi sieniä, anjovista tai pähkinöitä.

Myöhemmin eurooppalaiset veivät sekä ketsupin että espanjalaisten löytämän tomaatin Pohjois-Amerikkaan, jonka tähtien alla tomaattiketsupin uskotaan syntyneen. Ensimmäinen painettu tomaattiketsupin resepti esiintyi amerikkalaisessa keittokirjassa vuonna 1801.

Tomaattiketsupissa yhdistyivät englantilainen pitkä kasviskastikkeiden perinne ja amerikkalaisten suuri ihastus tomaattiin. Jo 1800-luvun alkupuolella tomaattiketsupista tuli kansallisen tason ilmiö.

Pikkuhiljaa siitä kuoriutui eräänlainen USA:n kulttuurisymboli, amerikkalaisten “kansallismauste”, joka joutui vielä monenlaiseen liemeen.

Alusta alkaen amerikkalainen ketsuppi oli tomaatin olomuodoista täydellisin – ainakin talouden näkökulmasta. Ensinnäkin se oli halpaa, joten sitä oli riskitöntä valmistaa suuren mittakaavan massatuotantoon.

Toiseksi se oli mauste, ei ruuan ainesosa, jolloin se antoi käyttövallan ruuan kuluttajalle eikä ruuan valmistajalle – seikka, joka vetoaa kuluttajiin. Lisäksi se tyydyttää samanaikaisesti monta ihmisen makuaistin universaalia osa-aluetta; ketsuppi on sekä makeaa, suolaista, hapanta että karvasta.

Näiden suotuisien lähtökohtien lisäksi on myös laskelmoidulla markkinoinnilla ollut sormensa soosissa. 2000-luvulla on nähty mielenkiintoinen ilmiö, kun amerikkalainen ketsuppijätti Heinz on lanseerannut markkinoille jatkuvasti uusia väriaineilla muunneltuja ketsuppeja.

Kuluttajat ovat popsineet niin vihreää, purppuraa, vaaleanpunaista, sinistä, oranssia kuin koko sateenkaaren väreissäkin loistavaa ketsuppia. Heinzin myynti nousee joka kerta uuden värin myötä. Syy tähän näyttää olevan se, että ketsupista on onnistuttu luomaan nimenomaan lasten tuote. Lapset innostuvat ketsupin alati uusiutuvista väreistä.

Lapset on huomioitu myös ketsuppipulloissa: yhä pienemmät ja pehmeämmät muovipullot mahdollistavat jokaisen pikku taaperon itsenäisen ketsupin käytön.

Valmistajat esittelevät usein esimerkiksi Ketsuppimiehiä tai Bigfoot-ketsuppikorkkeja. Ketsupin menestyksestä hurmioituneina on valmistettu myös ketsuppisipsejä ja ketsuppijäätelöä.

Myös Suomessa toimiva Felix ymmärtää, että ketsupin tie sydämiin käy lasten kautta. Nettisivuillaan Felix esittää tällaisen tosiasiaksi verhotun olettamuksen: Erityisesti lapsiperheiden rakastama ketchup löytyy useimpien suomalaisperheiden jääkaapista!

Tuure Hurme

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu