Keskinkertaisuuden terminaali

Hirvein asia, joka minua voisi tulevaisuudessani odottaa, on keskinkertainen taiteilijuus. Se ei käy.

Hirvein asia, joka minua voisi tulevaisuudessani odottaa, on keskinkertainen taiteilijuus. Se ei käy.

En ole kenellekään paljastanut, kuinka suuruudenhulluja fantasioita minulla on. Eihän näistä kukaan ääneen horise, se olisi noloa ja ylimielistä.

Toisaalta pelkään myös, että minusta ei tulekaan neroa, keskeytän opintoni, joudun pyörätuoliin, katoan omaan yksiööni ja kaikki unohtavat minut.

Onko mitään näkymää näiden ääripäiden välillä? Ei, koska siellä olisi se keskinkertaisuus.

Jos olen paras, voin ottaa kilometrien etäisyyden muihin, koska tilaa on rajattomasti ylöspäin, aina Jumalaan asti.

Jos olen huonoin, ei tarvitse edes yrittää: Mitä huonompi olen, sitä vähemmän yrittäminen ylipäätään kannttaa.

Ajatusta voisi verrata esimerkiksi siihen, kun joukko humalaisia ihmisiä poistuu Tallinnan lautalta kotiterminaaliin.

Laivan ovien auetessa oviaukkoon muodostuu mitä ahdistavin pullonkaula. Sitä seuraa satojen metrien terminaalitukos, jonka aikana saattaa joutua aivan liian läheisiin tekemisiin väärien ihmisten kanssa.

Välttääkseen tämän sitä tietysti yrittää tähdätä reippaasti joukon etunenään, josta pääsee spurttaamaan kauas hiljaisuuteen.

Voi myös jättäytyä viimeiseksi, jolloin saa rennon verkkaisen siirtymän lomasta arkeen ja kaupanpäällisiksi snadisti anarkistisen fiiliksen siitä, että on viimeisenä paikalla, viivyttäen siivoojien työtä, ovien sulkemisia, laivan lähtöä.

Vain keskinkertaisen paikka on kaoottinen ja hirveä.

Se on ahdas terminaali, jossa toiset pyyhkivät tuuppien ja typerän näköisesti rimpuillen ohi kohti parhaimmistoa, toiset valahtavat passiivisesti lääppien vieressäsi alas, kun paine kasvaa liian kovaksi.

Paradoksaalista ja hassua on se, että keskinkertaisuuden terminaali ei olisi niin helvetillinen paikka, ellei ihmisillä olisi niin naurettava kiire pois sieltä.

Juuri hysteerinen ja suurieleinen pois pyrkiminen luo ruuhkan ja epäinhimillisen hiillostavan pakotaistelun.

Jatkaakseni terminaalivertaustani pääsen kolumnistin iltaherkkuun: yhteiskunnan nykytilaan.

Kun ruuhkaa ja tuuppimista on jatkunut tarpeeksi pitkään, tulee lopulta hetki, jolloin terminaali on autio.

Keskinkertaisia ei enää ole lainkaan, on vain ääripäitä.

Toisessa päässä on rikkaita, neroja, idoleita, sikailevia virkamiehiä ja toisessa, kohtuuttoman kaukaisessa ääripäässä on Tallinnan-lautta täynnä lukutaidottomia, rumia, läskejä, köyhiä, työkyvyttömiä kaljottelijoita.

Tallinan lautta on vapaa kuin taivaan lintu, mutta sillä ei ole enää mitään asiaa Helsinkiin.

Hirveä Keskinkertaisuuden Terminaali on tehnyt erottelevan tehtävänsä.

Ruusu Haarla

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu