splash_image.jpg

Kenen Turkki?

Turkin mielenosoitukset ovat vanhan valtapuolueen voimannäyte & uhka rauhanprosessille, kurdiasiantuntija Kristiina Koivunen kirjoittaa.

Kesäkuussa arabikevään raportoinnissa rutinoitunut mediaväki lennähti Istanbuliin. Gezi-puiston säilyttämisestä alkanut mielenosoitus levisi kesäkuun alussa kymmeniin turkkilaiskaupunkeihin.

Mielenosoittajat pitivät kaksi viikkoa hallussaan Istanbulin tunnetuimpiin maanmerkkeihin kuuluvaa Taksim-aukiota. Turkin lääketieteellisen yhdistyksen mukaan lähes kahdeksantuhatta ihmistä on loukkaantunut ja neljä on kuollut.

Pääministeri Recep Tayyip Erdogan vastaus rauhanomaiseen puiston valtaukseen oli raju voimankäyttö: poliisit kohtelivat mielenosoittajia kuin vihollista sodassa, alueella leijui päiväkausia kyynelkaasu. Erdogan suostui neuvottelemaan puistosta vasta ulkomaisen kritiikin jälkeen.

Aluksi kyse oli radikaalien vasemmistolaisten aloittamista mielenosoituksista. Islamistisen AKP-puoluetta edustavaa pääministeri Recep Tayyip Erdoğania vastustavat edelleen vasemmistolaiset, ympäristönsuojelijat ja ammattiyhdistysliike. Erdogan on johtanut maata yli kymmenen vuotta.

Käytännössä liikehdintä on kuitenkin nopeasti muuttunut maan pääoppositiopuolueen, oikeistolaisen tasavaltalaispuolue CHP:n kampanjaksi islamisteja vastaan. Tämä CHP- ja AKP-puolueiden välinen valtataistelu on jatkunut parikymmentä vuotta, ja tasavaltalaiset ovat koko ajan menettäneet siinä asemiaan.

Mielenosoittajien valtaamalla Taksim-aukiolla liehui kuvia suippolakkisesta herrasta, Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürkista. Tasavaltalaispuolueen perustaja Atatürk johti maata vuosina 1923–1938. Benito Mussolinia avoimesti ihailleen Atatürkin ollessa vallassa Turkki oli yksipuoluevaltio.

Mielenosoituskuvissa näkyy paljon Turkin lippuja. Puna-valkoinen lippu on Turkissa nationalistinen, jopa äärinationalistinen symboli.

Se symbolisoi Turkin tasavallan keskeisiä arvoja, joista yksi on sekulaarisuus eli valtion ja uskonnon erottaminen toisistaan. Juuri näitä ilmiöitä taas konservatiivista ja islamistista AKP-puoluetta edustava Erdogan puolestaan yrittää yhdistää.

Vuodenvaihteessa tuotiin julkisuuteen Oslo-prosessina tunnettu, pitkään kulissien takana käyty rauhanprosessi, jonka tavoitteena on lopettaa Kaakkois-Turkissa lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt sisällissota Turkin valtion ja Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n välillä.

Kesäkuun puolivälissä Diyarbakirin kaupungissa järjestettiin konferenssi, jossa kurdit määrittelivät tavoitteitaan neuvotteluihin. PKK on toiminut rauhanneuvotteluissa sovitun mukaisesti ja vetänyt lähes kaikki joukkonsa pois Turkista Pohjois-Irakiin.

Tuoreiden tietojen mukaan armeija kuitenkin pystyttää Kaakkois-Turkkiin lisää vartioasemia ja rekrytoi uusia kylävahteja: he ovat kurditalonpoikia, jotka hallitus palkkaa oppaikseen vuorille ja taistelemaan PKK:ta vastaan.

Talonpojille annetaan kaksi vaihtoehtoa: yhteistyö armeijan kanssa tai kotikylien polttaminen. Järjestelmä on lisännyt alueen väkivaltaisuutta, sillä monet kylävahdit käyttävät aseitaan myös rikoksiin.

Nyt kurdit pohtivat, jatkuuko rauhanprosessi mellakoiden varjossa. Jos Erdogan menettää valtansa, mutta oppositio ei pysty luomaan toimivaa uutta hallintoa, kurdiosapuolella ei enää ole tahoa, jonka kanssa neuvotella.

Erdoganin asema on edelleen vahva, mutta arabikevään kansannousujen pohjalta voi arvioida, että vastustajat eivät välttämättä anna periksi ennen kuin he ovat saavuttaneet tavoitteensa.

Jos Erdoganin tilalle Turkin johtoon taas nousee Kemal Atatürkin perustama tasavaltalaispuolue ja sen rinnalle fasistipuolue MHP, heidän ensimmäinen työnsä on rauhanneuvottelujen lopettaminen Kurdistanin työväenpuolueen kanssa.

Jotkut kurdit ovat sitä mieltä, että tämä on turkkilaisille viimeinen tilaisuus ratkaista kurdien tilanne rauhanomaisesti. Jos nämä neuvottelut epäonnistuvat, turhautuneet kurdinuoret tarttuvat aseisiin saadakseen oikeutensa.

_______________

Koko Turkki mahtuu tänne

Se on jo todistettu, että Istanbul ei mahdu ostoskeskuksiin. Eihän niissä voi edes laulaa.

Parhaimmillaan Taksimin aukiolla ja puistossa meitä on ollut lähes kaksi miljoonaa samaan aikaan. Tilaa on riittänyt turkkilaisille, kurdeille, armenialaisille, kristityille, homoille, transseksuaaleille, katukissoille ja -koirille.

Taksimissa muslimit rukoilevat perjantaisin rauhassa samalla, kun uskonnottomat muodostavat ihmiskilpeä heidän turvallisuutensa vuoksi. Kaikkien alojen ammattiyhdistykset ja eri jalkapallojoukkueiden fanit hengailevat koko ajan puistossa. Vielä mahtuu. Koko Turkki mahtuu tänne.

Puisto on täynnä telttoja. Kriittisiin paikkoihin on pystytetty useita ensiapupisteitä, joissa monien henki on pelastettu poliisien yhteenottojen jälkeen. Puistossa on myös useita improvisoituja keittiöitä, joista voi hakea ilmaista ruokaa ympäri vuorokauden.

Ruoan lisäksi kirjat ja lehdet ovat myös ilmaisia. Puiston kirjastoon voi lahjoittaa kirjoja, joita ihmiset lukevat ajankulukseen. Kirjasto on puiston kysytyin paikka. Kirjaston vieressä on shakkikulma. Aamuisin on mahdollista joogata joukolla ja päivällä voi pelata lentopalloa.

Mielenkiintoisin paikka on kuitenkin puiston ”museo”, jossa on esillä kuvia taisteluista sekä esimerkiksi poliiseilta jääneitä kypäröitä.

Yleisesti tunnelma on kuin olisi festareilla. Solidaarisuus, yhdistyminen ja perustellut tavoitteet ovat mielenosoittajien suurin voima.

Derya Tekin

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu