Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Kavalat mainokset

Lukuaika: 4 minuuttia

Kavalat mainokset

Kuten ei ole ilmaista lounasta, ei ole ilmaista ilmaisjakelulehteä.

Voima on vuonna 1999 perustettu valtakunnallinen ilmaisjakelulehti, jota rahoitetaan mainostuloilla. Lukija maksaa ilmaisjakelulehdestä altistumalle lehdessä olevien mainosten vaikutukselle.

Silloin kun kyse ei ole lehden journalistisesta aineistosta, Voiman, mainostajan ja lukijan välillä vallitsee liikesuhde. Aivan samaan tapaan kuin vaikka kioskilta ostettavan Aku Ankan tai maksullisen tv-kanavan kohdalla.

Sisällön tuottaminen, painokseltaan 60 000 kappaleen lehden painaminen ja yli 700:n jakelupisteen jakelu ovat merkittäviä menoeriä. Niiden katteeksi kerätyt mainostuotot olivat viime vuonna 472 488 euroa eli yhtä lehteä kohden keskimäärin yli 47 000 euroa. Siinä on kavalan paljon mainostilaa.

Voiman jutuissa kritisoidaan paljon suurten taloudellisten toimijoiden ylivaltaa demokratiaan nähden ja kulttuurin läpikaupallistumista. Mainosrahoitteisuuden ja sisällön ristiriita on kuitenkin näennäinen.

Journalistisesti riippumaton toimitus ei anna mainosten vaikuttaa juttuvalintoihinsa ja näkökulmiinsa. Se ei voi ottaa vastuuta yksittäisistä ilmoittajista tai heidän tekemisistään. Jos se tekisi niin, se tulisi toimituksena tukeneeksi niitä mainostajia, jotka sille kelpaisivat.

Tiedostavan kustannusyhtiön kannalta ristiriitoja tasoittaa paljas markkinatalous. Mainonta ja markkinointi ovat liiketoimintaa, jossa ammattilaiset etsivät mainostettavalle tuotteelle tai palvelulle kustannustehokkaalla tavalla siitä oikeasti kiinnostuneen yleisön. McDonaldsin tai Shellin kaltainen globaalin kuluttajaliikkeen silmätikkuna ylpeästikin patsasteleva mainostaja olisi Voimassa sen lukijayleisön huomioon ottaen brändivirhe niin lehdelle kuin mainostajalle.

Jopa kokemattomampi markkinoinnin ammattilainen osaa päätellä lehden linjasta, mitä siinä ei ainakaan kannata mainostaa. Vähän kokeneempi jo tunnistaa, että Voiman kohderyhmässä on kyse eettisesti valikoivasta kulttuuri- ja koulutushakuisesta kuluttajajoukosta. Se on ollut kaikkien kuluttaja- ja asennetutkimusten mukaan kasvava kuluttajasegmentti koko lehden kymmenvuotisen historian ajan. Juuri tämän yleisön kiinnostukseen perustuu Voiman kaupallinen konseptointi.

Voiman historian aikana yhtään tarjottua mainosta ei ole jätetty julkaisematta toimituksen vaatimuksesta tai kustannusyhtiön ideologisin perustein. Liioin juttuja ei ole hylätty tai niitä tehty markkinoinnin edistämiseksi.

Joskus kriittinen juttu mainostajasta on johtanut jo sovittujen mainosten perumiseen. Kirjoittamaton on se luku, kuinka paljon yksittäiset jutut ovat johtaneet siihen, että jotkut mahdolliset mainostajat eivät ole lehden markkinointiosaston vokotteluihin vastanneet.

_______________

Mainoskahinat

Helsingin pörssi

Voiman markinointiosasto tyrkytti usein kapitalismin kotipesänä koetulle pörssille ajatusta, että se on ensisijassa markkinapaikka, jossa kukin sijoittaja voi vaurautensa rajoissa tehdä juuri niin eettisiä sijoitusvalintoja kuin itse haluaa. Voimaa varten räätälöidyssä mainosleiskassa pitkätukkaisen miehen nenästä roikkuu rauhanmerkki.

Voima 10/00

______________

Turkin valtion matkatoimisto?

Voimassa on vuosien kuluessa käsitelty paljon kriittisesti Turkin tapaa kohdella kurdivähemmistöään. Turkin valtion matkailutoimiston puolelta oltiin yhteydessä päätoimittajaan ja kerrottiin että heillä olisi halua mainostaa lehdessä, mutta samalla juttujen monipuolistamiseksi he voisivat tarjota toimittajille tutustumisretken Turkkiin. Voimassa katsottiin, että ehdotuksista ilmoittaminen sopii, mutta että tämä ei tule vaikuttamaan aiheiden ja näkökulmien valintaan. Ilmoitus julkaistiin ja juttujen linja jatkui entisellään.

Voima 1/07

______________

mainos

Radio Aino

Nuorille fiksuille kaupunkilaisnaisille profiloitua, sittemmin lopetettua radiokanavaa mainostettiin aikanaan paljon ulkomainoksissa ja lehdissä. Kokosivun mainosleiska oli alun perin ajateltu sijoittaa Voiman paraatipaikalle Salla Tuomivaaran häkkikanaloista kertovan jutun aloitussivun pariksi. Mainoksessa nuori tarmokas nainen käsittelee ruuaksi kalkkunaa. Voiman markkinointiosaston aloitteesta ilmoitus siirrettiin taitossa toiselle paikalle lehdessä.

Voima 6/00

______________

Pirkka & Kesko

Ensimmäisessä Voimassa (1/99) kerrottiin Tappavaa luomua -otsikon alla Bona-lastenruuista. Jutussa kerrottiin myös, että Pirkka-lastenruokien keskeinen tavaratoimittaja on Nestlé.

Keskon markkinointiosastolle tuotti päänvaivaa, voisiko se jutusta huolimatta ilmoittaa lehdessä samaisen Pirkka-brändin alla tuotettuja reilun kaupan kahvi- ja teetuotteitaan. Voiman markkinointiosaston kannustamana kauppaan päädyttiin. Yhteistyö keskusliikkeen kanssa katkesi myöhemmin vuosiksi Voiman julkaistua Keskon ja Chiquitan yhteismarkkinointia ivanneen vastamainoksen.

______________

Työväen presidentti

Mainostoimisto Bob Helsingin suunnitteleman Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan mainoksista Voimaan päätyi vaatimaton 1/4-sivun ilmoitus, jolle ostaja neuvotteli määräpaikan lehden alkupuolelle. Kaupasta tietämätön toimitus suunnitteli presidentinvaalien mainostoimistovetoisuutta kritisoivan vastamainoksen, joka sijoitettiin vakiopaikalleen. Mainostoimisto Bobin maskotti, Repe-paviaani oli sijoitettu kampanjakuvaan Sauli Niinistön tilalle. Se sattui olemaan Niinistön mainoksen kääntöpuolella.

Kampanjatoimistosta enemmän tai vähemmän tarkoituksella Ilta-Sanomiin vuotanut närkästys poiki ison jutun, jossa päiviteltiin, kuinka Voima kehtaa näin törkeästi kritisoida mainostajiaan. Tämä aiheutti toimittajapiireissä hymähtelyä: jättääköhän Ilta-Sanomat itse kritisoimatta omia mainostajiaan, vaikka siihen siunaantuisi journalistinen peruste?

Voima 10/05

______________

TaiK

Kriittinen juttu Taideteollisen korkeakoulun rehtori Yrjö Sotamaan ajamasta innovaatioyliopistosta johti siihen, että TaiK perui jo sovitun koko sivun ilmoituksen seuraavasta lehdestä.

Voima 2/07

______________

Humana People

Kansainvälisesti paljon arvostelua osakseen saanut kehitysyhteistyötoimija on mainostanut Voimassa vuosia omia vapaaehtoistyömuotojaan. Lehdessä julkaistun kriittisen jutun jälkeen yhteistyö meni mainostajan puolelta jäihin.

Voima 4/09

mainos

______________

Hälsans Kök

Tuorein lukijapalaute mainostajista on esillä tässäkin lehdessä lukijapalautteessa. Tivall on viime keväästä lähtien lanseerannut kasvaville Suomen kasvisruokamarkkinoille Hälsans Kök -pakastevalmisteita. Voimassa mainostava Tivall Sweden AB on osa kansainvälistä kasvisruoan tuottamiseen ja myyntiin erikoistunutta Tivall-yhtiötä. Voimassa tiedetään, että enemmistön, 57 prosenttia, Tivallista omistaa Nestlé. Tivallin ilmoittamisella ei ole ollut vaikutusta Voiman toimituksen tai edes Voima Kustannus Oy:n suhtautumiseen Nestlé-yhtiön kehitysmaissa harjoittamaa epäeettistä myyntitoimintaa kohtaan.

______________

EU-tiedotustuki

Monet suomalaiset EU-parlamentaarikot ovat mainostaneet Voimassa omien parlamenttiryhmiensä rahoilla. Lehti on silti kritisoinut merkittävästi EU:n demokratiavajetta ja muun muassa sen propagandistista tiedotuspolitiikkaa. Voima Kustannus hinnoittelee mainostilan yhdenmukaisesti kaikille poliittisille ryhmille. (Timo Soini, jos luet tätä, meillä on siis aina sija sinullekin.)

______________

Voiman faktat

• Vuonna 1999 perustettu Voima on valtakunnallinen ilmaisjakelulehti, jonka painos on nykyään 60 000. Sillä on yli 700 jakelupistettä ympäri maata. Lehden lukijamäärä oli Kansallisen mediatutkimuksen mukaan vuosi sitten 67 000, tänä vuonna se on noussut jo 76 000:een. Se on esimerkiksi enemmän kuin Uutispäivä Demarilla, Kansan Uutisilla ja Vihreällä Langalla yhteensä.

Voima sai journalistisista ansioistaan vuonna 2001 valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

• Voima Kustannus Oy:n omistajia ovat Suomen Rauhanpuolustajat, Maan ystävät, Luonto-Liitto, Rosebud Books Oy ja Heikki Hiilamo. Vaikka Voima Kustannus on ollut omavarainen ensimmäisen kolmen lehden jälkeen. Se ei silti ole koskaan jakanut osakkailleen osinkoa.

• Voima Kustannuksen liikevaihto oli viime vuonna 499 988 euroa. Yhteiskunnan tuki on noin 50 000 euroa, yhtä lukijaa kohden 0,66 euroa. Vertailun vuoksi puoluepoliittisten lehtien saama poliittinen lehtituki voi nousta reippaasti yli satakertaiseksi lukijaa kohden. Kaikkien tilattavien lehtien veroedut ja mahdolliset muut tuet nostavat niidenkin lukijakohtaiset tuet yleensä korkeammalle.

Voimalla on nykyään neljä kokopäiväistä ja kuusi osa-aikaista työntekijää. Palkkioperusteisia avustajia on vuositasolla 150–200. Lehdessä julkaistaan myös alun perin ulkomaiden medioissa, esimerkiksi Le Monde diplomatiquessa ja Novaja Gazetassa, esillä ollutta aineistoa.

• Vuonna 2007 Voiman omistajat perustivat Into Kustannuksen, joka julkaisee Le Monde diplomatiquen ja Novaja Gazetan suomenkielisten pokkareiden ohella Diplo-kartastoja ja Into-pamfletteja. Inton toimitusjohtajana toimii Voiman entinen päätoimittaja ja toimitusjohtaja Jaana Airaksinen.

• Vuonna 2008 Voima Kustannus aloitti nettilehti Fifin kustantamisen. Hanna Nikkasen päätoimittamalla Fifillä on nykyään noin 15 000 eri kävijää viikossa ja noin 50 000 kuukaudessa.

______________

Tuomas Rantanen