Karjalasta kajahtaa

Laulu Lappeenrannasta.

Provo. Luvassa tiivistä säpinää jokaiselle aistiharhallenne, maansiirtokoneiden turruttamille tärykalvoillenne, kitkerien päästöjen tukkimille sieraimillenne. Munaan ja possunkankkuun kyllästyneille makuelimillenne. Päihteistä verestäville näkörei’illenne. Traumoissanne panikoivalle kosketuskyvyllenne. Naapurivihan lamauttamalle rohkeudellenne. Ota kiinni jos saat.

Utopia. Elipä kerran kansa vahva, onnellinen. Sijoittui tuonne Siperiasta hiukkasen lounaaseen, Britannian nummilta koilliseen, karusta Lapista hieman etelään. Lieni väki kelvollista, sovussa keskenänsä. Kesät uutterasti elantoa koottiin, yhteisvoimin varastoitiin auringon ja sateen hedelmät. Syksyn tullen maisteltiin satoa, kokoonnuttiin pitkän pöyvän ääreen keskelle pirtin pimiän. Koitti kurja kylmä kaamos, torppia lämmiteltiin ja talvisopiin kietouduttiin. Valon palatessa taas heräiltiin uutta vihreyttä tervehtimään.

Syyää eka. Tuli viesti muilta mailta, lähti pojat soitellen sotahan. Jäivät akat vuottelemmaa, pitivät elikoita hyvänä. Sota kesti, vaihtui toiseen, pimeni toivo sydämistä. Nälkää, epäuskoa, kaaosta iskivät ukon vaunut pienten ihmisten päälle. Joku kuoli, toinen sekosi, kolmas joutui kotinsa jättämään. Syöpyi arvet kansan sieluun, jäi iäinen häpeä. Sattui muistaa piinaa ja tuskaa, jota oli vieras väki kohdalle tuonut.

Hengitä. Levisi juuret karjalaisten, risteilivät sinne tänne, sokkeloina, maan alla, hauraina, sienirihmain peitteleminä. Kuului poruja pitkiltä ajoilta, valitusta vanhan viisaan, itkua maasta enkelten.

Nuku! Nuku! Yritti piestä suuret rahat, yritti vietellä vallan kahleet. Koetteli katala kateus, tahtoa riepotti tietämättömyys.

Hymyile! Päästiin pahasta pintehestä, näytettiinpä muille maille. Rohkeutta, rakkautta ei oo nähty suurempaa kuin on sydän karjalainen.

Katso silmiin! Ylpeinä tajusi karjalaiset huumorin, nimessäänkin viestitystä. Lopettivat toisen riiston, hotivat vanhuksensa niin lajiaan kuin vieraampaakin. valtasivat kurjat tehtaat, rakensivat vanhaa kuntoon. unohtivat pahat puheet, kielet lauloivat ilosta. paikkailivat haavojansa, itseensä alkoivat uskoa. Senkö pituinen se?

Loppulaulu. Oheinen tuote on pala unta, jota allekirjoittanut on nähnyt, luullut nähneensä tai toivoo näkevänsä. Omilla silmillään.

Lappeenrannan huopahdas. Rakennettu vuonna 1901. Suojelutoimet välttämättömiä.

Maaret Kukko

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu